Lehti 22: Liitto toi­mii 22/2008 vsk 63 s. 2088 - 2090

Kun talousjohtaja Alhola poimi timantteja yökerhon lattialta

Suomen Lääkäriliiton talousjohtaja Pentti Alhola, 62, on päässyt uransa varrella poimimaan raakatimantteja yökerho Marskin lattialta. Lattialle levinneiden timanttien metsästys liittyi toiseen jahtiin: Suomen Lääkäriliiton toimitalon etsintään.

Janne Ora

Pentti Alholaa naurattaa, kun hän muistelee takavuosina sattunutta kommellusta Helsingin yössä. Alhola ja liitossa luottamustehtävissä toiminut lääkäri

Juhani Aho

istuivat yöhön venynyttä kauppaneuvottelua, jossa vastapuolen liikemieskaksikko oli myymässä Lääkäriliitolle kiinteistöä Helsingin Dagmarinkadulta.

Liito oli tehnyt 5,9 miljoonan markan tarjouksen kiinteistöstä. Kollegat OAJ:sta olivat tehneet samasta kiinteistöstä 200 000 markkaa korkeamman tarjouksen.

Aamuyön tunteina toinen liikemiehistä tempaisee taskustaan pussillisen raakatimantteja pöydälle. Liike on sen verran ronski, että kalleudet leviävät pitkin Marskin lattiaa.

- Meitä ryömi neljä raavasta miestä pitkin Marskin lattioita, Alhola hykertää. Olen ihan varma, että jokaista timanttia emme koskaan edes löytäneet, vaan joku niistä jäi jonnekin sinne maton poimuihin. Näin jälkeenpäin olen ihmetellyt, ettei tullut sujautettua yhtäkään omaan taskuun. Niitä timantteja oli nimittäin keko!

Hallituksen ripittämänä

Talousjohtaja ja oikeustieteen kandidaatti Pentti Alholan varsin hillitty ulkoinen olemus voi pettää sen, joka on tavannut miehen vain ohimennen. Talousjohtajan muistelot työuran varrelta ovat aarreaitta sille, jota kiinnostavat tarinat pelisilmää ja uskallusta vaativista kimuranteista neuvottelutilanteista.

Pian talousjohtajan neuvottelut vaihtuvat vapaa-ajan ja perhe-elämän viettoon, sillä yli 30-vuotisen uran liitossa tehnyt Alhola on näinä päivinä jäämässä eläkkeelle. Kun kuuntelee Alholan tarinointia, tekee hetkittäin mieli keskeyttää ja kysyä häneltä: miksi et kirjoita talousjohtajan muistelmia uran varrelta?

Kertomus timanttien karkaamisesta on vain yksi anekdootti monista ja yhtä lystikkäistä. Timanttitarina liittyy kuitenkin kiinteästi Alholan kenties tärkeimpään yksittäiseen työkokonaisuuteen: liiton Mäkelänkadun kiinteistön tontin hankintaan ja kiinteistön rakennuttamiseen.

Värikkäiden vaiheiden jälkeen liitto osti lopulta Dagmarinkadun kiinteistön, josta oli tarkoitus tehdä liiton uusi toimitalo silloisten Ruoholahdenkadun tilojen alkaessa vähitellen muuttua ahtaiksi.

Timanttien keräily ei ollut neuvotteluiden ainoa epäortodoksinen piirre. Kilpailuasetelman synnyttämän kiireen takia parivaljakko Aho & Alhola oli tehnyt tarjouksen kuulematta liiton hallitusta saati muita liiton edustajia. Tarjouksen Juhani "Jussi" Aho teki oman yrityksensä nimissä. Ennakko-oletuksena oli, että liiton hallitus siunaa kaupan ja tehdyn tarjouksen.

Alhola oli tuolloin vielä melko kokematon työssään talousasiamiehenä.

- Kun tarjous Dagmarinkadun kiinteistöstä tuotiin hallituksen eteen asialistan ulkopuolelta, oli hallitus aivan äimän käkenä: "ai tämmöistä taloa ollaan ostamassa. Kenen valtuuksilla ja miten?"

Hallitus ajoi parivaljakon ulos kokouksestaan.

- Hallitus oli hyvin nihkeänä. Sanoinkin Jussille, että ei tämä talousasiamiehen rooli taida minulla kovin pitkäksi jäädä. Anna olla, Jussi sanoi, kyllä ne sen hyväksyy.

Pitkähkön odottelun jälkeen kaksikko kutsuttiin takaisin kokoukseen. Läksytys oli melkoinen, mutta uutinen kuului: hallitus hyväksyy kaupan ja tarjouksen. Ahon ei tarvitse laittaa omia varojaan likoon.

Vääntöä liiton toimitalosta

Dagmarinkadun kiinteistö ehti olla vajaan kymmenen vuotta liiton omistuksessa. Kiinteistössä pääkäyttäjä ja vuokralainen Museovirasto halusi tehdä kiinteistöön konservointilinjan. Helsingin kaupunki, joka omisti tontin, alkoi osoittaa kiinnostusta ottaa koko kiinteistö haltuunsa.

Helsinki oli erään aiemman tontti- ja kiinteistökaupan yhteydessä jäänyt kiitollisuudenvelkaan Lääkäriliitolle ja luvannut auttaa sopivan tontin hankinnassa. Kun liitto luopui Dagmarinkadun kiinteistöstä, kaupungin oli aika lunastaa lupauksensa.

Pitkien, monivaiheisten ja molemminpuolisten kompromissien sävyttämien neuvotteluiden tuloksena liitto vihdoin hankki Mäkelänkadun tontin. Alhola ja Aho onnistuivat neuvottelemaan toimitalolle Helsingin ehdottaman 11 000 kerrosneliön sijaan 16 800 kerrosneliön rakennusoikeuden. Kaupunki suostui tähän. Sopimuksen ehtona oli, että liitto ottaa vuokralaisekseen ulosottoviraston.

Hengähdetäänpä hetki ja siirretään katse pois kiinteistökauppojen kiehtovista yksityiskohdista. Kesken kertomisen Alhola nimittäin sanoo jotakin, joka kiteyttää paljon filosofiastaan:

- Taakse ei ole käsittääkseni jäänyt hankalia ja selvittämättömiä asioita ja ihmissuhteita. YIT:n silloinen toimitusjohtaja

Kalevi Järvinen

sanoi minulle hyvän ohjeen, kun olin vielä aika nuori tässä hommassa: muista Pena, että kadut on tehty kahteen suuntaan liikennöitäviksi.

- Kun kuljet mahtisi tunnossa yhteen suuntaan ja ohitat sen varrella ihmisiä ja firmoja, niin tulee sekin päivä, kun sinun pitää tulla katua takaisin päin. Sinä päivänä et ehkä olekaan mahtisi tunnossa, vaan olet saanut siipeesi. Olen tämän ohjeen muistanut aina, se on hemmetin hyvä elämänviisaus. Älä särje ystävyys- ja tuttavuussuhteita. Ylläpidä ja hoida niitä.

Alhola muistaa toki kertoa viisauteen velmumaisen ja suhteellistavan jälkikoukun.

Lue myös

- Sama kaveri, Järvisen Kalevi, rakennutti Akavan talon viereen YIT:n toimitalon. Kun kerran vierailin siellä, totesin hänen työhuoneensa olevan hemmetin kylmä. Ihmettelin, ovatko lämmityspatterit kiinni, mutta eivät ne kuulemma olleet.

Toimitusjohtaja paljasti myöhemmin revityttäneensä huoneensa seinät auki, jolloin oli ilmennyt, ettei huoneen seinissä ollut lainkaan lämpöeristeitä. Työmiehet olivat ruiskumaalanneet seinän kivielementtiin ytimekkään viestinsä: palele porvari-perkele!

- Silloin en voinut sanoa Järviselle kuin, että sinulla on oma elämänohje ilmeisesti jäänyt toteuttamatta, kun he kohtelevat sinua näin.

Perheen ja harrastusten aika koittaa

Alhola on liitossa pidetty mies, joka talousjohtajan työn ohessa tunnetaan monien toimien, tehtävien ja yhteyksien miehenä. Yksi näistä lukuisista tehtävistä on Fennomedin toimitusjohtajuus, samoin liiton toimitalon kiinteistöyhtiön toimitusjohtajuus.

Alholan päätökseen siirtyä varhennetulle eläkkeelle vaikutti parin vuoden takainen eturauhassyöpä. Hän sanoo siirtyvänsä eläkkeelle levollisin mielin.

- Olen itseni ja päätökseni kanssa ihan vatupassissa. Ei voi tietää, kuinka paljon terveitä ja hyviä päiviä on edessä, joten nyt on perheen ja vapaa-ajan aika.

Alhola aikoo elvyttää golfharrastuksensa puoliuinuneesta tilastaan sekä heittää kalaverkot vesille Luumäen mökillään. Talvisin hänellä on tarkoitus lasketella, hiihtää ja ajaa lumikelkalla Rukan mökillään.

Samoin hän jatkaa vanhaa ja yhteistä harrastusta vaimonsa kanssa: avoautolla matkailua Keski-Euroopassa.

Lääkäriliiton lakimiehenä aloittaneen Pentti Alholan neljä työvuosikymmentä Lääkäriliitossa ovat olleet hyvin vaihtelevia. Hänen mukaansa liito on tarjonnut kiinnostavan työympäristön ja tehtäviä, joissa haasteet ovat samassa suhteessa lisääntyneet iän ja kokemuksen karttumisen mukana.

Ohessa pähkinänkuoreen puserrettuna muutamia merkittäviä tapahtumia, tehtäviä ja ajanjaksoja Pentti Alholan uran varrelta

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030