Kunnallisvaalit ovat terveydenhuollon kannalta tärkeämmät kuin mitkään muut vaalit. Ne ovat terveysvaalit. Terveydenhuollon järjestämisestä päätetään kunnissa. Kunnallisesta päätöksenteosta riippuu, halutaanko rahaa suunnata terveydenhuoltoon vai muualle. Kuntaliiton selvityksen mukaan terveydenhoito kiinnostaa kansalaisia kaikkein eniten kuntien talousarviossa. Vaalien ennakkoäänestys pidetään 11.-17. lokakuuta ja varsinainen äänestyspäivä on 22. lokakuuta. Lääkäriliiton rahoituskokeilutyöryhmä ja terveyspoliittinen valiokunta ovat valmistelleet liiton toimiston kanssa kunnallisvaalikeskusteluja varten Lääkäriliiton 10 askelta parempaan terveydenhuoltoon, jotka on jaettu neljään pääryhmään.

I. TERVEYTTÄ LISÄTTÄVÄ: SUOMI NOSTETTAVA TAKAISIN MALLIMAAKSI!

1. Kansalaisen terveys on perusarvo - potilaan oikeus hyvään hoitoon on taattava lain mukaisesti

Juuri uusittu perustuslaki (1999) kirjaa erääksi perusoikeudeksi oikeuden sosiaaliturvaan (19 pykälä). Tuon pykälän 3. momentissa todetaan, että julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Myös tässä kohden pätevät yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden vaatimukset (6 pykälä). Perusoikeuksien turvaaminen on laissa annettu yksiselitteisesti julkisen vallan tehtäväksi (22 pykälä).

On tulkittu, että perustuslain säännökset velvoittavat julkista valtaa tarpeellisiin lainsäädäntötoimiin ja taloudellisten voimavarojen kohdentamiseen siten, että riittävät terveyspalvelut toteutuvat. Julkisella vallalla (valtiolla ja kunnilla) on velvollisuus tarkoin valvoa ja seurata, että oikeudet myös käytännössä toteutuvat.

Terveys ja terveyspalvelut nousevat jatkuvasti kärkisijoille kansalaisten arvostuksia koskevissa mielipidemittauksissa. Kansalaiset ilmoittavat olevansa valmiit jopa veronmaksun lisäämiseen terveyspalvelujen turvaamiseksi.

Maamme asukkaat ovat joutuneet hyvinkin eriarvoiseen asemaan, kun terveyspalvelujen järjestäminen on siirtynyt lähes yksinomaan kunnallisen päätöksenteon alaiseksi. Eri puolilla maata odotusajat toimenpiteisiin vaihtelevat suuresti. Eräillä alueilla palvelujen saamista hidastetaan tai siirretään taloussyklien mukaisesti. On ajauduttu lyhytnäköisiin ratkaisuihin. Kaikki kuitenkin tietävät, että seurauksena on lisääntynyttä inhimillistä kärsimystä sekä pidemmällä tähtäimellä mahdollisesti lisääntyviä kustannuksia.

WHO:n kesällä 2000 ilmestyneessä raportissa Suomi sijoittui terveyspalvelujärjestelmien suoriutumisen vertailussa 31. sijalle 191 maan joukossa. Terveydenhuollon mallimaaksi palaaminen edellyttää palvelujen parantamista kaikilla tasoilla.

Keskeisimmät terveyspalveluihin liittyvät ratkaisut tehdään kunnissa ja kuntayhtymissä. Kansalaisten terveys tulee ottaa näkyvästi keskusteluun mukaan, kun uusia linjauksia ja uusia päättäjiä valitaan kunnissa. Nykytilanteessa vain kuntapäättäjällä on mahdollisuus panna asiat kuntoon.

2. SUOMELLA ON VARAA TERVEYDENHUOLTOON TASA-ARVOISESTI KAIKILLE

Suomen talouskehitys on bruttokansantuotteella mitattuna ylittänyt vuoden 1994 jälkeen jokaisena vuonna sekä EU-maiden että OECD-maiden keskimääräisen kasvun. Kokonaistuotannon määrän arvioidaan kasvavan tänä vuonna 5,2 prosenttia viime vuodesta. Valtiontalous on kääntynyt ylijäämäiseksi ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen. Myönteisen kehityksen ennustetaan jatkuvan myös lähivuosina. Kunnallistalouden arvioidaan vahvistuvan sekä vuonna 2000 että vuonna 2001.

Suomen terveydenhuollon tavoitteena on ollut turvata terveyspalvelujen saatavuus riippumatta potilaan varallisuudesta, iästä, sukupuolesta tai yhteiskunnallisesta asemasta. Terveydenhuollon julkinen rahoitus on markkamääräisesti hiljalleen lisääntynyt, mutta suhteessa kansantalouteen se on jäänyt jälkeen. Bruttokansantuotteella mitattuna on panostuksemme EU-maista toiseksi alhaisin. Voidaan sanoa, että Suomi vaurastuu tällä hetkellä terveydenhuollon kustannuksella. Kun tämä tausta otetaan huomioon, on Suomella varaa panostaa terveyspalvelujen kehittämiseen selvästi nykyistä enemmän. Väestön ikääntyessä, lääketieteen mahdollisuuksien lisääntyessä ja kansalaisten vaatimustason noustessa se on käytännössä välttämätöntäkin.

II. TERVEYSALA SAATAVA HOUKUTTELEVAKSI!

3. ALUEELLINEN LÄÄKÄRIVAJE ON KORJATTAVISSA PAIKALLISILLA RATKAISUILLA

Muutaman viime vuoden aikana on maassamme esiintynyt alueittaista ja erikoisalakohtaista lääkärivajetta. Työssä olevien lääkärien määrä on kasvanut tasaisesti koko ajan sekä sairaaloissa että terveyskeskuksissa. Hoitomahdollisuudet ja hoitokäytännöt ovat kuitenkin kehittyneet siten, että erityisosaajista on ollut pulaa.

Keskittynyt ja lamanaikaiseen ajatteluun jäykistynyt kuntatyönantaja on pakottanut nuoret lääkärit pätkittyihin sijaisuuksiin ja määräaikaistettuun työskentelyyn. Tämän kaiken seurauksena on halu sitoutua kaavamaiseksi ja matalapalkkaiseksi koettuun kunnalliseen työhön selvästi vähentynyt.

Ensimmäisinä vajausta ovat joutuneet kokemaan ne alueet tai paikkakunnat, joiden houkuttelevuus on koettu pienimmäksi. Vierekkäistenkin kuntien tilanteet ovat vaihdelleet suuresti. Esimerkkejä löytyy paikkakunnista, joissa työolosuhteet ja työilmapiiri sekä palkan muodostus on koettu hyvin järjestetyiksi ja oikeudenmukaisiksi. Tällaisilla paikkakunnilla ei lääkärivajausta ole esiintynyt. Lääkärinvirkojen täyttymiseen voidaan suuresti vaikuttaa paikallisilla ratkaisuilla.

4. YRITTÄJYYS KÄYTTÖVOIMAKSI TERVEYDENHUOLTOON

Useissa selvityksissä on todettu, että asiatuntijaa motivoi eniten työssään tyydyttävän palkan ohella itsenäisyys, suora asiakaspalaute, työn vaihtelevuus sekä mahdollisuus kehittyä. Monet näistä tekijöistä toteutuvat parhaiten, kun työskennellään yrittäjämäisesti. Potilaan etu on, että häntä hoitaa mahdollisimman motivoitunut ja potilaan tarpeisiin joustavasti vastaava terveydenhuollon ammattilainen. Yrittäjyyden periaate lisää myös terveydenhuollon tehokkuutta.

Työskentelytapa julkisen sektorin laitoksissa on edelleen useimmiten hierarkkinen ja virkamiesmäinen. Paikallaoloon pohjautuva palkkausjärjestelmä ei kannusta tekemiseen eikä uuden kehittämiseen. Näin ei välttämättä tarvitsisi olla. Julkisesti rahoitettuja, kansalaisten tasavertaisesti saatavilla olevia terveyspalveluita on kehitettävä siten, että yrittäjyyden voimaa hyödynnetään selvästi nykyistä paremmin. Tämä voidaan tehdä esimerkiksi ostopalveluin tai julkisten työpaikkojen sisäistä yrittäjyyttä kehittämällä.

Väestövastuuseen pohjaava palkkaus tarjoaa hyvän esimerkin käytännössä toimivasta ratkaisusta.

5. PALKKAUS SAATAVA ALAN VAATIVUUTTA VASTAAVAKSI

Lääkärin ja muun terveydenhoitohenkilöstön palkkaus on jäänyt kehityksessä selvästi jälkeen. Tämä on todettu kansainvälisessä vertailussa erääksi terveydenhuoltomme halpuuden perustekijäksi. Merkittäväkin tasokorotus nostaisi terveysmenojen bruttokansantuoteosuuden vasta lähelle kehittyneiden maiden keskiarvoa.

Matalaksi koettu palkkataso on jo aiheuttanut sen, että terveydenhuoltoalalle hakeutuminen on vähentynyt. Lisäksi lukuisa joukko alan tutkinnon suorittaneista on hakeutunut ulkomaille tai toisiin paremmin palkattuihin tehtäviin. Kansantaloudellisesti tämä on tuhlausta, joka voitaisiin palkkatason tarkistuksilla suurelta osin ehkäistä. Palkkausrakenteisiin on myös selvästi lisättävä kannustavia elementtejä.

III. TERVEYDENHUOLLON RAHOITUS SAATAVA KUNTOON!

6. TERVEYDENHUOLLON RAHOITUS ON SAATETTAVA EU-MAIDEN TASOLLE

EU-maissa terveydenhuoltoon käytetään yleisesti keskimäärin yli 8 prosenttia bruttokansantuotteesta. Suomessa osuus on viime vuosina painunut alle 7 prosentin. Suomen bruttokansantuotetasolla yhden prosenttiyksikön rahallinen arvo on 7,5 miljardia markkaa.

Nykyisin terveydenhuoltoomme käytetään noin 50 miljardia markkaa, josta julkisesti rahoitetaan noin 40 miljardia markkaa. Kansalaiset suorittavat ostoina ja maksuina noin 10 miljardia markkaa. Terveydenhuoltomme rahoitusta on lisättävä merkittävästi, jotta kustannuskehityksen lisäksi voitaisiin turvata terveydenhuollon todellinen kehittäminen. Kansantalouden puolesta tällaisen panostuksen suuruusluokka voisi olla 9,5 miljardia markkaa seuraavan neljän vuoden aikana.

7. RAHOITUSRAKENNE UUDISTETTAVA

Terveydenhuoltomme rahoituspohja on murenemassa verotuksen harmonisoinnin, kunnallistalouden ongelmien ja kasvavien kustannusten ristipaineessa. Luottamus julkisen terveydenhuollon tulevaan toimintakykyyn on heikkenemässä. Vaikeuksien perussyynä näyttää olevan vanhanaikainen ja jäykkä terveydenhuollon palvelujärjestelmä, jossa rahoittajan, ostajan ja myyjän roolit ovat sekaisin. Rahoituspohjan vakauttaminen edellyttää uusia ratkaisuja, joissa huomioidaan kansalaisten perusturvallisuus ja kansantalouden rakenteelliset muutokset.

Suomen Lääkäriliitto on ehdottanut, että nykyisen rahoituksen selvät puutteet korjataan (Terveydenhuollon rahoitus tienhaarassa - SLL:n työryhmäraportti 1999) kuntaa laajemmalla, alueellisella rahoitusmallilla. Näin saavutetaan riittävä, satunnaisuudet poistava ja kustannukset tasaava rahoituspohja.

Osana ns. sopimusohjausmenettelyä on joissakin osissa maata luotu tilaajarenkaita. Näillä menettelyillä on voitu jonkin verran kehittää alueellista suunnittelua, mutta välttämätöntä rahoituksellista uudistusta ei tällä tavalla ole saavutettavissa. Nykyisten sairaanhoitopiirien pohjalle voitaisiin muodostaa alueellinen kuntayhtymä, jonka tehtävänä olisi keskittyä julkisen rahoituksen ohjaamiseen kuntien yhteistyönä. Kunnat ohjaisivat terveydenhoitoon osoittamansa varat tämän kuntayhtymän käytettäväksi ja terveyspalvelujen järjestämiseen koko alueen väestölle. Alueen julkiset sairaanhoitolaitokset irrotettaisiin tulosvastuullisiksi tuotantoyksiköiksi, jotka toimisivat asiantuntijaohjauksessa. Yksityiset terveydenhuollon palvelutuottajat saatettaisiin tuottajina yhtäläiseen asemaan uudelleen järjestettyjen julkisten palvelutuottajien kanssa. Kaikki tuottajat saisivat tulonsa heiltä ostetuista palveluista.

IV. POTILAALLE OIKEUS HYVÄÄN HOITOON!

8. POTILAALLE VALINNANVAPAUS YLI KUNTARAJOJEN

Terveyspalvelujen saatavuuden joustava turvaaminen toteutetaan parhaiten siten, että otetaan käyttöön hallinnollisista rajoista riippumaton hoitoseteli. Tällä menettelyllä terveyspalvelujen julkinen rahoittaja voi sitoutua korvaamaan määrittelemänsä osuuden potilaan hoidosta ja potilas valitsee itse hoitopaikkansa. Julkisen rahoituksen ylimenevä osuus jäisi potilaan itsensä kannettavaksi.

Kehitettäessä kokeiluin alueellista toimintamallia tulee sairausvakuutuksen rooli olemaan tärkeä. Se turvaa potilaan valinnanvapauden tilanteissa, joissa terveyspalvelut tuotetaan alueellisen järjestelmän ulkopuolella.

9. TERVEYSPALVELUILLE SAATAVUUSTAKUU

Perusturvallisuuden kannalta keskeistä on antaa kansalaisille varmuus siitä, että hän voi tarvitessaan saada laadukkaita terveyspalveluita tasa-arvoisesti. Palvelujen saatavuusturva on säädöksissä määriteltävä esimerkiksi seuraavasti:

1. elämää uhkaavissa tilanteissa palvelut on saatava välittömästi

2. perusterveydenhuollon lääkärille on päästävä kolmessa päivässä

3. erikoissairaanhoidon lääkärin arvio hoidon tarpeesta on saatava kahdessa viikossa perusterveydenhuollon lähetteen saapumisesta

4. pääsy tarpeellisiksi todettuihin tutkimuksiin ja hoitoihin on järjestettävä hoito-ohjelmasuositusten mukaisen ajan kuluessa

Terveyspalvelujen saatavuustakuu on otettava käyttöön siten, että kansalaisilla on oikeus hakea vastaava palvelu muualta samalla omakustannuksella kuin hän julkisessa palvelujärjestelmässä olisi palvelun saanut, jos peruspalveluista vastaava julkinen järjestelmä ei palvelua pysty järjestämään.

10. YKSITYINEN TERVEYDENHUOLTO - TÄYDENTÄVÄ MAHDOLLISUUS

Suomalaisessa terveydenhuollossa on julkinen sektori perinteisesti kantanut päävastuun sekä rahoituksesta että palvelutuotannosta. Yksityinen sektori on tarjonnut vaihtoehdon ja vastannut palvelutarjonnan puutteisiin erityisesti erikoislääkäripalvelujen osalta. Aiemmin julkisia palveluita haluttiin kehittää ottamatta huomioon yksityistä sektoria, mutta nykyisin on päästy jo jonkinlaiseen yhteistyöhön.

Molemmilla sektoreilla on omat luontaiset toiminta-alueensa, joiden osalta on vain löydettävä tarkoituksenmukainen tasapaino. Yksityinen sektori reagoi yleensä erilaisiin kehitystoimiin nopeammin ja tämä malli on joustavampi vastaamaan kansalaisten kysynnän muutoksiin. Julkinen sektori on vakaampi ja sen tehtävänä on tulevaisuudessakin vastata palvelujen perustuotannosta. Hyvästä yhteistyöstäkin löytyy esimerkkejä. Kelan omalääkärikokeiluissa erikoislääkärikonsultaatiot pystyttiin järjestämään sujuvasti julkisen rahoituksen ja yksityisen tuotannon yhdistelmänä. Yksityinen sektori tarjoaa myös varajärjestelmän, jolla alueelliset häiriötilanteet voidaan hoitaa kansalaisia eriarvoistamatta.