Lääkäri ja kollegiaalisuus
Suomen Lääkäriliiton kollegiaalisuusohjeiden tarkoituksena on pitää yllä arvonmukaista henkeä ja hyvää toveruutta maan lääkärikunnan keskuudessa. (Lääkäriliiton valtuuskunnassa hyväksytyt lääkärin kollegiaalisuusohjeet)
Suomen lääkärikunta on aina tunnettu kollegiaalisena yhteisönä. Tätä yhteisymmärrystä on muiden ammattiryhmien sisällä sekä kadehdittu että ajoittain voimakkaastikin arvosteltu. Lääkäriliiton kollegiaalisuusohjeiden olemassaolo ja niiden noudattaminen on niin potilaiden kuin lääkäreidenkin etu. Jos lääkäri tulee kykenemättömäksi hoitamaan potilaitaan esim. sairauden takia, tulee asian havaitsevan kollegan puuttua asiaan sen korjaamiseksi. Toisaalta, mikäli kaksi lääkäriä päätyy samaa potilasta hoitaessaan erilaiseen diagnoosiin, ei potilaan tilanne varmaankaan riitelemällä ja toista arvostelemalla parane, vaan aiheuttaa potilasparassa hämmennystä ja pelkoa. Oikeasta diagnoosista onkin parasta keskustella kollegojen kesken oikean taudinmäärityksen löytymiseksi. Tämä lisää potilaan luottamusta ja edistää hoitoon sitoutumista.
Kollegiaalisuuteen kuuluvat luontevasti myös neuvonta- ja opetustehtävät. Konsultaatiot lääkäreiden kesken onnistuivat aikaisemmin hyvin, kysymyksiin suhtauduttiin asiallisesti ja apua annettiin auliisti. Epäselviä asioita uskallettiin kysyä. Nyt työtahti on kiireistä ja lääkärit ovat usein stressaantuneita työtaakkansa alla, joten konsultaatioon lähetetty potilas saatetaan palauttaa lähettävälle lääkärille ilman jatkotutkimus- ja hoito-ohjeita. Menettelyä ei voi pitää potilaan edun mukaisena, sillä jo potilasta lähettäessään hoitava lääkäri on todennut, ettei hänen tietotaitonsa enää riitä hoitoon. Sama ongelma syntyy, jos potilas palautetaan liian pian toimenpiteen tai hoidon jälkeen lähettävän lääkärin kontrolleihin. Toisen erikoisalan lääkäripulaa ei pidä siirtää toisen harteille.
Lääkäreiden väliseen keskinäiseen kunnioitukseen kuuluu, ettei lääkäri yritä kilpailla potilaista tai työpaikoista pitämällä yllä vääränlaista käsitystä omasta tai kollegan ammattitaidosta. Asiaan tulee suhtautua varovaisesti yksityisen ja julkisen terveydenhuollon rajapinnoilla. Oman talon aiheetonta mainostamista toisen toimijan osaamista tai hoito- ja tutkimusmahdollisuuksia aiheettomasti arvostelemalla tulee välttää. Usein aiheeton arvostelu johtaa päinvastaiseen tulokseen kuin mitä on tarkoitettu. Sama koskee myös lääkärikunnan sisällä olevia eri ammattiryhmiä ja heidän asiallisia oikeuksiaan. Erityisesti tämä korostuu uutta lääkärisopimusta suunniteltaessa. Vain hyvällä eri erikoisalojen ja perusterveydenhuollon välisellä yhteistyöllä ja yhteisillä tavoitteilla voimme onnistua tulevissa sopimusneuvotteluissa.
Esimiesasemassa olevaa lääkäriä koskevat samat kollegiaalisuussäännöt kuin muitakin ammattitovereita. Kollegiaalisuus ei saa kuitenkaan estää häntä valvomasta alaistensa toimintaa ja tutkimasta todettuja virheitä. Parhaimmillaan esimies on keskusteleva ja myös alaistensa toiveet huomioonottava tukija. Työtovereiden hiostamisella ja vanhakantaisella käskyttämisellä ei lääkäripulan nimellä tunnetun ilmiön vallitessa ole tulevaisuutta. Toisaalta myös alaisten on tuettava esimiestään toiminnan kehittämisessä ja tavoitteiden toteuttamisessa.
Kollegiaalisuuteen ja sen toteuttamiseen pätee hyvin seuraava sanonta: For him who holds a hammar the world appears to be a nail.
