Viime aikoina on kantautunut korviini tai kannettu työpöydälleni hyvin erilaisia viestejä ammattitaidon ylläpitämiseen liittyvän koulutuksen hankkimismahdollisuuksista eri puolilla maatamme. Toisaalta on olemassa työnantajia, jotka melko suoraan ilmoittavat, että koulutukseen varatut rahat menevät esimerkiksi uuden potilastietojärjestelmän käytön opettamiseen, eikä työnantajalla ole osoittaa euron latia varsinaiseen ammatilliseen täydennyskoulutukseen. Koulutus tulee siis hankkia omin varoin tai jonkun ulkopuolisen tahon järjestämänä ja kustantamana. Nämä työnantajat tulevat sanamukaisesti kollegaa vastaan vielä niin, että kieltävät osallistumisen koulutukseen työaikana vedoten lääkäripulaan alueellaan.

Tällä menettelytavalla lääkäripula mitä todennäköisimmin saadaan alueella myös jatkumaan. Vapaa-aikanaan lääkärit saavat sitten toki tehdä mitä haluavat.

Toisaalla on olemassa myös valistuneempia työnantajia, jotka ovat ottaneet täydennyskoulutusvelvoitteensa tosissaan. Määrärahoja koulutukseen on varattu jokseenkin riittävästi, koulutus suunnitellaan yksiköllisesti kollegan ja työyhteisön tarpeista lähtien, koulutusta toteutetaan itse tai annetaan mahdollisuus osallistua ulkopuolisen järjestämään koulutukseen arkena päiväsaikaan matkakulut ja päivärahat maksaen. Myöskään ulkomailla tapahtuva koulutus virkamatkana ei ole mahdottomuus.

Kaikkea koulutusta ei kuitenkaan voi tai kannata järjestää virka-aikana, koska sijaisten puuttuessa päiväsaikainen poissaolo työpaikalta kuormittaa muita ja ruuhkauttaa omia vastaisia töitä. Iltaisin ja viikonloppuisin tapahtuva koulutus on siis melko välttämätön pakko, mikäli ei aio antaa ammattitaitonsa tyystin rämettyä tai jäädä aivan takapajulle. Nyt jotkut työnantajat ovat alkaneet soveltaa virkamieslakia hyvin kirjaimellisesti ja kieltäneet osallistumisen vapaa-aikanakin tapahtuvaan täydennyskoulutukseen muistuttaen, että virkamies on virkamies vapaa-aikanaankin.

Mielestäni lakia tulkitaan tältä osin liian tiukasti: Ensinnäkään lääkäri virkamiehenä ei ole hankkimassa työnantajalleen minkäänlaista laitetta tai muuta sellaista hyödykettä, jonka hankkimisesta hän päättäisi. Toiseksi en ymmärrä edelliseen viitaten, miten työntekijän jatkokouluttautuminen niin, että se ei häiritse hänen varsinaista työntekoaan olisi huonompi vaihtoehto työnantajan kannalta kuin se, että hän tekee sen muuna kuin työaikanaan. Ja kolmanneksi se, että ainakaan väestövastuulääkärillä ei ole edes kellonlyömin määriteltyä työaikaa.

Lääkäreitä sitoo valan velvoite ylläpitää ammattitaitoaan ja antaa asiallista ja perusteltua hoitoa. Lääkäri on siis lääkäri myös vapaa-aikanaan, niin potilaan auttamisen kun siihen tarvittavan ammattitaidon ylläpitämisen osalta.