Lehti 25-32: Liitto toi­mii 25-32/2014 vsk 69 s. 1898 - 1899

Lääkärien keskiansio noin 6 500 euroa

Lääkäriliiton tutkimuksen mukaan lääkärien palkat ovat nousseet maltillisesti viime vuodesta.

Juha Ruskoaho

Vuosittain tehtävä Lääkäriliiton Työmarkkinatutkimus toteutettiin sähköisenä kyselytutkimuksena maalis- ja huhtikuun aikana. Tutkimuksessa kerättiin tuoretta tietoa lääkärien työhönsijoittumisesta, ansiotasosta ja yksityislääkärien palkkioista.

Tänä vuonna kartoitettiin tarkennetusti myös vuokralääkäritoimintaa, päivystykseen osallistumista ja lääkärien mielipiteitä säännöllisen perustyöajan sijoittamisesta klo 16:n jälkeiseen aikaan. Tutkimukseen vastasi yhteensä 4 562 lääkäriä, mikä vastaa noin neljännestä maassamme asuvasta lääkärikunnasta.

Tässä artikkelissa esitetään eri sektoreilla toimivien lääkärien palkkatasoa ja -jakaumia koskevat tulokset (kuvio 1). Tarkasteltava ansiokäsite on säännöllisen työajan ansiot, ja tiedot perustuvat tilanteeseen maaliskuussa 2014. Säännöllisen työajan ansiot sisältävät tehtäväkohtaisen palkan lisäksi tehtävän vaativuuteen ja henkilökohtaiseen kokemukseen perustuvat lisät sekä päiväaikana tehdyistä toimenpiteistä ja potilaskäynneistä maksetut palkkiot. Tarkasteltu ansiokäsite ei sisällä mahdollisia päivystys- tai ylityökorvauksia.

Koko lääkärikunnan keskimääräinen ansiotaso oli 6 543 euroa eli 2,3 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Sektoreittain tarkasteltuna matalin keskipalkkataso on yliopistossa toimivilla ja korkein yksityisen sektorin lääkäreillä. Kuntasektorilla lääkärien keskiansiot olivat noin 6 350 euroa kuukaudessa, ja ansiot nousivat 2,1 % vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna.

Lääkärikunnan palkkahajonta on varsin suurta. Joka kymmenes kuntasektorilla toimiva lääkäri ansaitsee päiväaikaisesta työstä korkeintaan 3 900 euroa. Tähän ryhmään kuuluvat lähinnä sairaaloissa erikoistumistaan aloittavat lääkärit. Parhaiten ansaitsevan kymmenyksen säännöllisen työajan ansiot ovat vähintään 8 400 euroa. Valtiolla työskentelevien lääkärien keskiansio oli maaliskuussa 6 959 euroa ja 80 %:lla valtion lääkäreistä palkkaus vaihtelee 5 500 euron ja 8 900 euron välillä. Yksityissektorilla toimivien lääkärien keskiansio on 7 920 euroa ja parhaiten palkattu kymmenys ansaitsee vähintään 10 300 euroa kuukaudessa.

Työterveyshuollossa toimivien lääkärien säännöllisen työajan ansiot olivat julkisella sektorilla 7 200 euroa ja yksityisellä sektorilla 8 070 euroa kuukaudessa.

Terveyskeskuslääkärien palkoissa hajontaa

Terveyskeskuslääkärien palkkatilastot sisältävät vain suoraan kuntien palveluksessa olevat lääkärit. Keskimäärin terveyskeskusten lääkärit ansaitsivat 6 800 euroa kuukaudessa, mikä on keskimäärin noin 700 euroa enemmän kuin sairaaloiden lääkärit. Sairaaloiden lääkäreihin verrattuna myös terveyskeskusten lääkärien palkkahajonnat ovat suurempia. Yksi keskeinen selittäjä suurelle palkkahajonnalle on terveyskeskuslääkärien palkkojen eriytyminen alueellisesti. Perinteisesti matalin palkkataso terveyskeskusten lääkäreillä on ollut pääkaupunkiseudulla ja muilla yliopistosairaalapaikkakunnilla.

Terveyskeskusten johtavat lääkärit ja ylilääkärit ansaitsivat keskimäärin lähes 8 000 euroa ja apulaisylilääkärit keskimäärin noin 7 300 euroa. Erikoislääkärin tutkinnon suorittaneet terveyskeskuslääkärit ovat saavuttamassa 7 000 euron kuukausiansion tason. Työuraansa aloittelevat terveyskeskuslääkärit (alle kolme vuotta työkokemusta) tienaavat keskimäärin reilut 5 600 euroa. Tässä ryhmässä palkkahajonta on suurinta, ja parhaiten tienaavat yltävät yli 7 000 euron ansioihin.

Sairaaloiden lääkärit ansaitsevat päiväaikaisesta työstä keskimäärin noin 6 100 euroa kuukaudessa. Sairaaloissa lääkärien kokonaisansioista suurempi osa muodostuu päivystys- ja lisätyökorvauksista. Virkahierarkian huipulla päästään keskimäärin yli 9 000 euron säännöllisiin kuukausiansioihin, ja johtajaylilääkäreistä joka kymmenes yltää yli 10 500 euron ansiotasoon.

Lue myös

Klinikoiden ylilääkärien ja osastonylilääkärien keskiansiot olivat hieman alle 7 500 euroa ja apulaisylilääkärien noin 6 650 euroa. Erikois- ja osastonlääkärien keskipalkka hätyytteli 5 900 euroa. Erikois- ja osastonlääkärien ryhmässä 80 %:lla ansiotaso on 5 043 euron ja 6 632 euron välissä. Erikoistuvat lääkärit ovat saavuttaneet keskimäärin 4 000 euron kuukausiansiot. Erikoistuvista lääkäreistä joka kymmenes jää virkaehtosopimuksen minimihinnoittelun tasolle, eli 3 280 euroon.

Palkkatohtori on päivitetty - tarkista oma tilanteesi!

Jäsenten tueksi palkkaneuvotteluihin tarkoitettu jäsenpalvelun Palkkatohtori on päivitetty uusimman Työmarkkinatutkimuksen tiedoilla. Palvelusta on saatavissa vertailutietoja kuntasektorin sairaaloissa ja terveyskeskuksissa toimivien lääkärien palkoista. Tiedot kuvaavat lääkärien säännöllisen työajan ansioita.

Palvelussa ansioiksi voi ilmoittaa tämänhetkiset kuukausiansiot, palkkaneuvotteluissa tarjotun palkkatason tai oman palkkapyyntönsä. Tietojen syöttämisen jälkeen Palkkatohtori laskee tilastollisten mallien avulla tunnusluvut.

Palvelu laskee keskipalkan lisäksi myös palkan ylä- ja alakvartiilit. Palkan yläkvartiili osoittaa palkkatason, jota enemmän ansaitsee 25 prosenttia ja vähemmän 75 prosenttia vastaavat lähtötiedot ilmoittaneista lääkäreistä. Alakvartiili osoittaa palkkatason, jota enemmän ansaitsee 75 prosenttia ja vähemmän 25 prosenttia vastaavat lähtötiedot ilmoittaneista lääkäreistä.

Tarkempia palkkatietoja, toimipaikkakohtaisia taulukoita ja yksityislääkärien palkkiotietoja löydät Lääkäriliiton nettisivulta osoitteesta www.laakariliitto.fi/tutkimus/ansiot. Palkkatohtorin lisäksi myös yksityislääkärien vastaanottotoiminnan suunnittelun työkalu Practicus on päivitetty uusilla tiedoilla.

KORJATTU 7.8.2014 ks. oikaisu www.laakarilehti.fi > Sisällysluettelot

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030