Viime viikkoina on lääkärivajeesta ja sen syistä herätty keskustelemaan lehtien palstoilla. Huolestuneita alkavat potilaiden lisäksi olla myös tiedotusvälineet - saapa nähdä milloin kuntapäättäjät hoksaavat tilanteen. Yhteydenottoja on tullut myös maakuntien kollegoilta, jotka uupuvat työtaakkansa alle. Koko 1990-luvun ajan toimintaa tehostettiin ja uusia tehtäviä työnnettiin varsinkin terveyskeskuksiin, lomautettiin, vaihdettiin lomarahat vapaiksi ilman sijaisia eikä uusia virkoja juuri perustettu. Talkoohengessä ja urakalla pärjätään toki jonkin aikaa, mutta kumuloitunut väsymys, kyllästyminen ja turhautuminen pitää jossakin kohtaa päästä purkamaan ja akut lataamaan. Muutoin vaihtoehto on koko työyksikön romahdus: väsyneessä porukassa yhden vastuunkantajan lähtö kaataa päivystyksen jäljelle jääneiden niskaan, päivystyksessä kun ei voi välipäiviä pitää.

Eri puolilla maata on akuuttitilanteissa tehty paikallisia ratkaisuja. On käytetty urakkapalkkioita, täyttämättömän viran palkkasummaa on siirretty paikalla olevien hyväksi. On uudistettu päivystysjärjestelyjä ja ostettu keikkapäivystäjiltä viikonloppupalveluja. On tuettu väsyneen terveyskeskuskollegan ammatillista uusiutumista maksamalla palkka kuukauden sairaalajaksolta jne. Innovatiivisuus on poikaa, ja hyvistä paikallisista ratkaisumalleista olisi mukavaa saada raporttia nettisivuille ja tieto tänne liittoon, jotta erinomaiset keinot voitaisiin ottaa useammallakin työpaikalla käyttöön.

Rahaporkkanan käyttö on ollut vaihtelevaa, osin on maksettu syrjäseutulisän luonteista kompensaatiota ja joissakin paikoissa erikoisalakohtaista lisää esimerkiksi silmälääkäreille. Kritiikkiä on seurannut siitä, että erikoisalat eivät tällöin ole tasa-arvoisia. Muotoiltiinpa asia kuinka hyvänsä, niin suomalaiskansallinen kateus taustalla kuitenkin kummittelee. Erikoisalat eivät missään tapauksessa ole saman arvoisia: toiset päivystävät, toiset leikkaavat, toiset käyttävät enemmän teknisiä laitteita, toiset käyttävät enemmän aikaa potilasta kohden ja vain keskustelevat... Potilaan kannalta psykiatri on kuitenkin huomattavasti arvokkaampi, kun ongelmana on vaikea depressio, ja radiologi taas tärkeämpi, kun magneettikuvausta tarvitaan. Palkkaliukuman käyttö toisaalta vetää jäljessä oleviakin ylöspäin. Ruotsin lääkäriliiton tilastojen mukaan erikoisalojen palkkaus vaihtelee jonkin verran. Tässä Ruotsin lääkäriliiton tilastoista muutama esimerkki ylilääkärien kuukausipalkkojen mediaaneista. Naapurimaassa suurin osa spesialisteista on ylilääkärin vakansseilla.

Yleislääketiede 39 000 SKr

Anestesia 40 202 SKr

Iho- ja sukupuolitaudit 38 322 SKr

Kardiologia 40 125 SKr

Thoraxkirurgia 45 919 SKr

Plastiikkakirurgia 41 000 SKr

Kirurgia 41 297 SKr

Sisätaudit 39 500 SKr

Työterveyshuolto 40 500 SKr

Lastentaudit 38 576 SKr

Gynekologia 39 400 SKr

Psykiatria 38 998 SKr

Radiologia 40 888 SKr

Silmätaudit 38 670 SKr

Korvataudit 39 800 SKr

Erikoisalojen väliset erot johtuvat osin kysynnän ja tarjonnan suhteesta, osin erityisesti henkilökohtaisesta neuvottelutaidosta (yhdessä luottamusmiehen kanssa). Myös erikoisalan ikärakenne saattaa vaikuttaa hiukan mediaaniin. Yksilöllinen ja paikallisesti neuvoteltava palkkausjärjestelmä on ollut Ruotsissa käytössä jo useita vuosia.

Lääkärimäärä ei tietenkään lisäänny palkkauksella, mutta kuntasektorin houkuttelevuus kylläkin. Spesialistikoulutuksessa tulisi nyt järjestää alaosastojen ja erikoislääkäriyhdistysten neuvottelut koulutusvastuussa olevien professorien kanssa. Lääkäriliitosta saa yksityiskohtaiset tiedot kunkin erikoisalan ikäprofiilista, jonka perusteella erikoislääkärikoulutuksen lähivuosien tarve on laskettavissa. Mahdolliset pullonkaulat on kiireen vilkkaa korjattava, jotta erikoistuminen sujuisi ilman turhaa jonottelua ja kyttäilyä. Kuka potilaita muuten hoitaa kymmenen vuoden kuluttua?