Lääkärien suhtautuminen vaihtoehtohoitoihin

Lääkärien käsitykset vaihtoehtohoitojen merkityksestä ja käyttökelpoisuudesta eivät näytä olennaisesti muuttuneen viime vuosina. Myönteisimmin lääkärit suhtautuvat kiropraktiikkaan, akupunktioon, naprapatiaan ja lymfahierontaan, kielteisimmin henkiparannukseen ja homeopatiaan. Valtaosa lääkäreistä suhtautui varsin kriittisesti myös

mahdollisuuksiin vaikuttaa antioksidanttien avulla syövän tai verenkiertoelinten sairauksien ehkäisyyn ja erityisesti niiden hoitoon.

Moni lääkäri käyttää silti itse satunnaisesti antioksidanttivalmisteita.

Vaihtoehtoisten eli täydentävien hoitojen käyttö yleistyi Suomessa terveydenhuollon virallisten palvelujen käytön rinnalla vuosien 1982-1992 välillä (1). Suomen Lääkäriliiton työryhmä selvitti 1980-luvun lopulla lääkärien suhtautumista näihin hoitoihin kyselyllä, jonka päätulokset julkaistiin Suomen Lääkärilehdessä (2).

Kysely osoitti, että lääkärit suhtautuivat tuolloin moniin vaihtoehtohoitoihin varsin kriittisesti, mutta etenkin akupunktio, kiropraktiikka ja naprapatia tuntuivat suhteellisen hyväksytyiltä. Varsinkin nuoret lääkärit osoittivat kiinnostusta näihin hoitoihin ja toivoivat niistä lisätietoa.

Vaihtoehtohoitojen valikoimaan ei viime vuosina ole tullut merkittäviä uutuuksia. Antioksidanttivalmisteiden myynti on kuitenkin lisääntynyt, joskin se on aivan viime aikoina ollut laskusuunnassa. Homeopaattisten ja antroposofisten valmisteiden asema on EU-säädösten myötä vahvistunut, sillä vuoden 1993 alussa nämä valmisteet muuttuivat uuden määrittelyn vuoksi lääkkeiksi.

Saadaksemme käsityksen lääkärien nykyisistä asenteista ja niiden mahdollisista muutoksista käynnistimme vuoden 1995 alussa uuden postikyselyn, johon sisältyi suuri osa aikaisemmassa tutkimuksessa esitetyistä kysymyksistä. Samassa yhteydessä päätimme selvittää lääkärien mielipiteitä kahdesta kiistakysymyksestä ja keskustelunherättäjästä, antioksidanttivalmisteista ja amalgaamista.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Kyselyä varten poimittiin Lääkäriliiton jäsenrekisteristä tasaväli-otannalla 1 250 lääkärin otos. Yhden karhukierroksen jälkeen vastauksia kertyi 976, eli palautusprosentti oli 78. Vuoden 1988 kyselyssä vastaava osuus oli 77 %.

Kuten edellisessäkin tutkimuksessa, vastaajat edustivat ikä- ja sukupuolirakenteeltaan suomalaista lääkärikuntaa varsin hyvin.

Tutkittavien hoitojen joukkoon valittiin aikaisemmin mukana olleista akupunktio, ginseng, naprapatia, vyöhyketerapia, homeopatia, kiropraktiikka ja henkiparannus. Niistä jokaiseen pyydettiin kannanottoa asteikolla "Sairaiden ihmisten pettämistä, pitäisi kieltää" - "Voisi harkita laajempaa käyttöä lääkärin työssä". Uutena hoitokeinona oli mukana lymfahieronta. Antioksidanteista laadittiin kokonaan uusi kysymyssarja, ja amalgaamin aiheuttamaa oireilua selvitettiin yhdellä kysymyksellä.

Kumpanakin vuonna tutkittaviin hoitokeinoihin sisältyi rekabernaatioksi ristitty hoito, jollaista todellisuudessa ei ole olemassakaan. Sen tehtävänä oli kartoittaa lääkärien perusasenteita ylipäänsä vaihtoehtoisiksi luokiteltavia hoitokeinoja kohtaan.

Kyselyn päätteeksi pyydettiin vastaajia arvioimaan omaa menettelyään kolmessa esimerkkitapauksessa. Näistä kaksi ensimmäistä oli samoja kuin aikaisemmassa tutkimuksessa.

TULOKSIA

Lääkärien asenteet tutkittuja hoitokeinoja kohtaan olivat vuonna 1995 varsin samanlaiset kuin vuonna 1988 (taulukko 1). Myönteisimmin suhtauduttiin kiropraktiikkaan, akupunktioon, naprapatiaan ja lymfahierontaan. Hoidosta riippuen 25-36 % arvioi niiden nykyistä laajemman käytön lääkärin työssä olevan perusteltua. Suhtautuminen etenkin kiropraktiikkaan ja akupunktioon oli vuodesta 1988 kehittynyt myönteiseen suuntaan. Kiropraktiikka oli tullut tutkimusvuosien välillä selvästi hyväksytymmäksi kuin sille verrannollinen naprapatia. Kaikkia kolmea piti sairaiden ihmisten pettämisenä alle 10 % vastanneista.

Kielteisimmin lääkärit suhtautuivat henkiparannukseen ja homeopatiaan, joista ensinmainittua piti petoksena 57 % ja jälkimmäistä 46 %. Vyöhyketerapiaan suhtautui tällä tavoin 29 % ja ginsengiin 18 %.

Mieslääkärit olivat suhtautumisessaan kriittisempiä kuin naiset: henkiparannusta piti petoksena 61 % miehistä ja 53 % naisista, homeopatiaa vastaavasti 53/37 % ja vyöhyketerapiaa 34/22 %.

Rekabernaatiota piti sairaiden ihmisten pettämisenä 25 % vastanneista. Vastaava osuus vuonna 1988 oli 28 % eli vain vähän suurempi. Vuonna 1995 rekabernaatiota piti petoksena mieslääkäreistä 29 % ja naislääkäreistä 16 %. Valtaosa eli 70 % ei vuonna 1995 katsonut voivansa ottaa kantaa rekabernaatioon ja moni ilmaisi lomakkeessa, ettei tunne koko hoitoa.

Akupunktio näyttää säilyttäneen asemansa myös lääkärien käyttämänä hoitokeinona. Vuonna 1988 ilmoitti vastanneista 8 % ja vuonna 1995 10 % käyttävänsä sitä potilaidensa hoitoon.

Mielipiteiden yhteys vastaajan ikään

Vuoden 1995 tutkimuksessa tuli esiin samankaltaisia mielipiteiden yhteyksiä vastaajien ikään kuin vuoden 1988 tutkimuksessa. Yleishavainto oli, että keski-ikäiset ja iäkkäät lääkärit suhtautuivat vaihtoehtohoitoihin kielteisemmin kuin heitä nuoremmat. Kuitenkin kielteisyys aivan nuorimpien, alle 30-vuotiaiden lääkärien keskuudessa oli yleisempää kuin heitä hieman vanhemmilla lääkäreillä.

Antioksidantit

Käsitykset mahdollisuuksista ehkäistä tai hoitaa syöpää ja verenkiertoelintauteja antioksidanttivalmisteiden avulla olivat kriittiset (taulukko 2). Mahdollisuutta ehkäistä kyseisiä sairauksia näillä valmisteilla piti varmana tai hyvin varmana 8-10 % vastanneista, ja epävarman tai hyvin epävarman puolelle sijoittui vastauksista 61-68 %. Suhtautuminen mahdollisuuksiin hoitaa kyseisiä sairauksia antioksidanttivalmisteilla oli vielä kriittisempi: näiden valmisteiden vaikutusta piti varmana tai lähes varmana syövän hoidossa 1,5 % ja verenkiertoelinsairauksien hoidossa 2,5 %, ja epävarmana 90 % syövän ja 86 % verenkiertoelintautien hoidossa.

Kolme viidestä vastanneesta (61 %) ilmoitti, ettei koskaan itse käytä antioksidanttivalmisteita, joka kolmas käytti niitä satunnaisesti ja 7 % säännöllisesti tai lähes säännöllisesti.

Amalgaami

Kysymykseen "Voiko hampaiden paikkaamiseen käytetty amalgaami mielestäsi tai kokemuksesi mukaan aiheuttaa yleisoireita, kuten väsymystä, epämääräisiä kipuja tai levottomuutta?" vastasi 44 % lääkäreistä kieltävästi. Mieslääkäreistä osuus oli 47 % ja naisista 39 %. Hieman useampi kuin joka kolmas katsoi, että tällaisia oireita voi tulla herkille yksilöille. Vain kaksi prosenttia piti amalgaamin ja oireiden yhteyttä selvänä, ja toiset kaksi prosenttia arvioi oireita voivan tulla, jos amalgaamipaikkoja on paljon.

Miten usein lääkäreiltä tiedustellaan mielipidettä?

Lääkäreiltä kysyttiin myös, miten usein heiltä tiedustellaan mielipidettä tietyistä vaihtoehtoishoidoista. Eniten "usein"-vaihtoehtoja tuli antioksidanteille (26 %), kiropraktiikalle (22 %) ja naprapatialle (17 %). Harvimmin lääkärit joutuvat ottamaan kantaa vyöhyketerapiaan ja homeopatiaan. Naislääkäreiltä tiedusteltiin hieman useammin mielipidettä vaihtoehtohoidoista kuin miehiltä.

Esimerkkitapaukset

Vuoden 1988 tapaan lääkäreille esitettiin kolme esimerkkitapausta, joiden osalta heidän tuli arvioida omaa käyttäytymistään.

Ensimmäinen esimerkkitapaus oli lääkehoidossa oleva potilas, jonka verenpaine oli pitkään pysytellyt tasolla 165/95. Potilas kertoi nyt jättäneensä lääkkeet kokonaan pois ja ryhtyneensä käyttämään niiden sijasta orapihlajatippoja sekä seleenitabletteja. Verenpaine oli nyt 210/105. Potilas ilmoitti, ettei hän halua aloittaa lääkehoitoa uudelleen, mutta haluaisi silti käydä vastaanotolla mittauttamassa painetta.

Vastanneista lääkäreistä 7 % (miehistä 9 %, naisista 4 %) olisi ollut valmis katkaisemaan hoitosuhteen potilaaseen. Valtaosa eli 86 % olisi kehottanut potilasta vielä harkitsemaan asiaa ja olisi sopinut seuraavan käynnin ajankohdan. Loput (7 %) valitsivat vastausvaihtoehdon, jonka mukaan he olisivat tutustuneet luontaislääkkeiden verenpainetta alentaviin vaikutuksiin ja keskustelleet asiasta potilaan seuraavan käynnin yhteydessä.

Vuoden 1988 tutkimuksessa vastausten jakauma vaihtoehtoihin oli hyvin samanlainen kuin vuonna 1995.

Toinen esimerkkitapaus oli colitis ulcerosaa sairastava 10-vuotias tyttö, jonka hoitona oli pitkään ollut salatsopyriini ja maidon välttäminen. Tytön vanhemmat olivat muuttaneet oireettoman tytön ruokavaliota jättämällä pois muutkin meijerituotteet, lihan ja kalajalosteet sekä sokerin ja vehnän. Lisäksi he olivat vähentäneet lääkitystä kuudesta tabletista yhteen tablettiin vuorokaudessa. Tyttö oli edelleen oireeton. Vanhemmat halusivat tietää, voisiko lääkityksen lopettaa kokonaan.

Yli puolet (60 %) vastanneista lääkäreistä olisi korostanut vanhemmille monipuolisen ravinnon merkitystä ja yrittänyt suostutella heitä palaamaan aikaisempaan hoitoon. Noin joka kolmas (37 %) olisi ollut valmis kokeilemaan hoitoa ilman lääkitystä ja luvannut edelleen vastata hoidosta. Kolme prosenttia olisi katkaissut hoitosuhteen.

Myös tähän kuviteltuun tilanteeseen otettiin kantaa vuonna 1988 hyvin samalla tavalla kuin uudemmassa tutkimuksessa.

Kolmas esimerkkitapaus oli terminaalivaiheen syöpäpotilas, joka ilmoitti lopettavansa systostaattihoidon ja ryhtyvänsä käyttämään suuria antioksidanttiannoksia.

Enemmistö (82 %) lääkäreistä olisi kertonut potilaalle, ettei antioksidanteista ole osoitettu olevan hyötyä syövän hoidossa, mutta olisi jättänyt asian potilaan itsensä päätettäväksi. Kymmenen prosenttia olisi tukenut selväsanaisesti potilaan ratkaisua ja lupautunut tukemaan häntä muilta osin. Loput olisivat pyrkineet palauttamaan hoidon entiselleen. Hoitosuhteen katkaisemista esitti vain pari vastaajaa.

Tätä esimerkkitapausta ei siis ollut vuoden 1988 tutkimuksessa, joten mielipiteiden kehitystä ei voi seurata.

POHDINTA

Lääkärien käsitykset vaihtoehtohoitojen merkityksestä ja käyttökelpoisuudesta eivät näytä olennaisesti muuttuneen vuosien 1988 ja 1995 välillä. Helpoimmin hyväksyttävissä olivat edelleen hoitomuodot, joiden vaikutustavalle on ajateltavissa rationaalisia selityksiä tai joita on tutkittu lääketieteen totutuilla menetelmillä.

Myönteisimmin suhtauduttiin vuoden 1995 tutkimuksessa kiropraktiikkaan, naprapatiaan ja akupunktioon, joista viimeksimainittu näyttää asettuneen lääkärikunnan pienehkön osan pysyväksi hoitokeinoksi. Lymfaterapia ei sisältynyt aikaisempaan tutkimukseen, mutta siihen suhtauduttiin nyt suhteellisen myönteisesti.

Kriittisimpiä oltiin henkiparannusta ja homeopatiaa kohtaan, jotka lienevätkin nyt tutkituista hoitokeinoista eniten uskonvaraisia ja vailla lääketieteellistä tutkimusperustaa. Nämä hoidot saivat osakseen kritiikkiä myös vuonna 1988.

Antioksidantteja koskevia asenteita ei aikaisemmassa tutkimuksessa selvitetty. Valtaosa lääkäreistä suhtautui varsin kriittisesti mahdollisuuksiin vaikuttaa antioksidanttien avulla syövän tai verenkiertoelinsairauksien ehkäisyyn ja etenkin hoitoon. Mielipiteet eivät kuitenkaan olleet kauttaaltaan tuomitsevia, sillä yli 80 % vastanneista suhtautui ymmärtävästi terminaalivaiheessa olevan syöpäpotilaan ratkaisuun kokeilla vielä antioksidantteja syto-staattien sijaan. Huomattava osa lääkäreistä käytti myös itse satunnaisesti antioksidanttivalmisteita.

Naislääkärien näkemykset vaihtoehtolääkinnästä olivat hieman varovaisempia kuin miesten. Mieslääkärien valitessa useammin jyrkemmän kriittisen vastausvaihtoehdon naiset valitsivat lievemmän ilmauksen tai eivät osanneet ottaa kantaa. Antioksidanttien vaikutukseen naiset eivät uskoneet enemmän kuin miehet, mutta käyttivät useammin satunnaisesti näitä valmisteita.

Lääkärikunta on vuosien 1988 ja 1995 välillä hieman nuortunut, mutta se ei ole vaikuttanut keskimääräiseen suhtautumiseen vaihtoehtoishoitoihin. Rekabernaation osakseen saamista vastauksista voi arvioida, että noin neljäsosa lääkäreistä on valmis periaatteessa pitämään vaihtoehtohoitoja sairaiden ihmisten pettämisenä. Kriittisyys näitä hoitoja kohtaan näyttäisi olevan yhteydessä lääkärin miessukupuoleen sekä ikään. Iän ja kriittisyyden välinen yhteys ei kuitenkaan ollut systemaattinen, sillä kielteisimmin suhtautuvia oli sekä kaikkein nuorimpien että lähellä 60 ikävuotta olevien keskuudessa. Ilmeisesti lääketieteellinen peruskoulutus valaa uskoa yliopistossa opittujen hoitojen tehoon, mitä uskoa käytännön työssä toimiminen ja väestön asenteisiin tutustuminen pian pehmentää. Iäkkäämpien kriittisyys saattaa sen sijaan olla iän mukanaan tuomaa epäluuloa uutuuksia kohtaan, joiden tehosta ei selvää näyttöä ole tiedossa.

Suomalainen väestö käyttää sekä lääketieteen suosimia että vaihtoehtoishoitoja useimmiten rinnakkain, ilman että ne sulkisivat toisiaan pois. Osasyynä vaihtoehtohoitojen käyttöön saattaa olla tyytymättömyys ns. virallisen lääketieteen tarjoamaan hoitoon tai sitäkin enemmän potilaiden osakseen saaman huomion niukkuus (3). Vaihtoehtohoidot eivät lääketieteen näkökulmasta olekaan pääasiassa uusien hoitokeinojen potentiaali varasto, vaan pikemminkin aihe oman toiminnan itsetutkiskeluun.

KIRJALLISUUTTA