Syyskuun alusta meillä on sitten töissä vain erittäin ammattitaitoisia lääkäreitä. Kaikki pitkään koulunpenkillä lorvineet ikikandit on potilaiden parhaaksi patistettu pois työelämästä. Lääketieteen taso ja osaaminen sekä potilasturvallisuus kohentuivat nyt varmasti yhdellä iskulla, vai?

Vuonna 2002 säädettiin asetus, jonka mukaan lääkärin sijaisena ei saa enää toimia, mikäli koulutuksen aloittamisesta on yli kymmenen vuotta. Ilmeisesti lainlaatijoilla oli ajatus siitä, että pitkään opiskelijoiden statuksella työskentelevät ovat laiskoja, aikaansaamattomia henkilökohtaisesta ongelmasta kärsiviä luusereita. Heidän tietonsa lääketieteestä ovat vanhentuneet ja potilasturvallisuuskin vaarantuu. Kymmenen vuotta kuulosti mukavan kompaktilta ajalta, joka oli helppo kirjoittaa lakitekstiin. Lääkäriliitto sai siirtymäaikaa pidennettyä 31.8.2005 saakka, mutta tänä syksynä armonaika sitten loppui. Ikikandit eivät saa enää syyskuun alettua työskennellä lääkärin sijaisena.

Lainlaatijat eivät kymmenen vuoden aikarajaa miettiessään ilmeisesti viitsineet selvittää opintojen kestoa. Lääketieteen opinnot kestävät Suomessa 240 opintoviikkoa, keskimäärin valmistutaan noin kuudessa vuodessa. Tähän suhteutettuna kymmenen vuoden opinnot eivät ole edes kaksinkertaiset opintojen keskimääräiseen kestoon nähden.

Ihmisillä tuntuu olevan käsitys, että opintojaan venyttäneet ovat henkilöitä, joilla on joko alkoholiongelma tai ei aikomustakaan valmistua lääkäriksi. Lääkäriliiton tänä vuonna tekemässä selvityksessä vastausprosentti oli 23, joten suuria johtopäätöksiä ei voi vetää. Mutta jo tästä määrästä kävi ilmi, että ainakin isolla osalla näistä ihmisistä on erittäin kunnialliset syyt ylittää kymmenen vuoden maaginen raja.

Jos ihminen saa yhden tai useamman lapsen opiskeluaikana eikä älyä jättää lastentekoa opiskelujen jälkeen, viivästyy valmistuminen helposti. Erilaisen tutkimustyön tekeminen vie oman aikansa, mahdollisesti ulkomailla vietetyt välivuodet tuovat syvyyttä omaan työskentelyyn ja ovat osalle tutkijoita välttämättömiä projektin valmistumiseksi. Taas vain kymmenen vuoden raja tulee nopeasti vastaan. Armeijan käyminen ja vakava sairastuminen voivat myös olla omalta osaltaan hidastamassa valmistumista. Laiskoja ja hitaita siis?

Lääkäreiden loppuvaiheen opintoihin on Suomessa perinteisesti kuulunut työskentely oman alan sijaisina. Opiskelijoille on tärkeää päästä soveltamaan oppeja käytäntöön. Kandien työskentely on myös työvoimapoliittisesti merkittävä tekijä: kesällä ja loma-aikoina terveydenhuoltomme olisi varmasti erittäin tukkoinen, mikäli kandityövoimaa ei olisi. Työskentelyn taloudellinen merkitys opiskelijoille on myös selvä.

Joku määräaika lääkärin opinnoissa on varmasti hyvä olla. Ei ole edes järkevää, että työskennellään vuosikausia ilman loppututkintoa. "Gradua vaille valmiita" -kavereita ei lääkärikuntaan kannata ehdoin tahdoin tehdä. Työskentelyoikeuden rajaaminen kymmeneen vuoteen opintojen aloittamisesta ei valitettavasti ollut paras mahdollinen päätös, eikä välttämättä merkittävästi edistä ihmisten valmistumista. Oikeudenmukaisempaa ja potilaidenkin kannalta järkevämpää olisi ollut rajata oikeus vaikkapa määrättyihin vuosiin viimeisen tentin suorittamisesta.

Toistaiseksi siirtymäaika on lopussa. Nyt voimme yrittää vaikuttaa siihen, että valmistuminen olisi mahdollisimman joustavaa. Opinto-ohjaukseen on kiinnitettävä huomiota. Tulee vakavasti miettiä, olisiko mahdollista, että osa tenteistä ei vanhenisi. Tenttien ja mahdollisesti kurssienkin suorittaminen eri yliopistossa tulisi myös olla mahdollista. Työn tai perheen mukana toiselle puolelle Suomea muuttaneen olisi helpointa suorittaa tentit lähimmässä yliopistosairaalassa.

Kyselyyn vastanneista suurin osa aikoi valmistua lähimmän vuoden kuluessa. Toivotan heille intoa ja voimia loppupuristukselle!