Lehti 1: Liitto toi­mii 1/2001 vsk 56 s. 86 - 88

Lääkäriliiton juhlavuoden valokuvanäyttelyn parhaat valittu

Lääkäriliiton 90-vuotisjuhlallisuuksiin liittyvä valokuvanäyttely herätti suurta kiinnostusta jäsenistössä ja siihen lähetettiin kaikkiaan 214 kuvaa. Lääkärien valokuvaharrastuksen tulokset ovat olleet koko juhlavuoden ajan esillä liiton kotisivuilla Internetissä (www.laakariliitto.fi). Kilpailun parhaat kuvat esitellään Lääkäripäivillä Helsingissä 7.-11.1.2001.

Kilpailussa oli kaksi sarjaa: Lääkärin työhön liittyvät kuvat sekä muut kuvat. Valtaosa lähetetyistä kuvista liittyy kuitenkin vapaa-aikaan; lääkärin työtä koskevia kuvia mukana on vain parisenkymmentä. Molempien sarjojen parhaat työt palkitaan 3000, 2000 ja 1000 markan palkinnoilla.

Kilpailun tuomaristoon kuulunut valokuvaaja Marja Pirilä arvioi lähetettyjen kuvien tason hyvin kirjavaksi. Aiheista yleisimpiä olivat lomamatkakuvat, auringonlaskut, kissat, kukat. Hyviä, koskettavia kuvia ihmisistä ja arjesta oli valitettavan vähän. Pirilä jäi kaipaamaan raikkaita ja persoonallisia lähestymistapoja valittuihin aiheisiin sekä monipuolisempaa aihevalintaa.

Vapaa-aikaan liittyvien kuvien joukosta löytyi Pirilän mielestä haasteellista otetta ympäristön kuvaamisessa sekä oman visuaalisen ilmaisukielen etsintää ja hallintaa, mikä nousee selkeästi esiin useamman kuvan lähettäneiden otoksissa.

Valokuvaaja Marja Pirilän lisäksi tuomaristoon kuuluivat Lääkäriliiton puheenjohtaja Kati Myllymäki sekä julkaisutoimittaja Marit Henriksson.

Voittaneet kuvat ovat esillä Lääkäripäivillä olevalla Lääkäritorilla, jossa palkintojen jako suoritetaan torstaina 11.1.2001 klo 11.55.

Lääkärin työ

1. Palkinto: Marja-Liisa Kokkonen (161) Tyttö tuli Vahva, pelkistetty tilannekuva ihmisen syntymästä sairaalamiljöössä.

Lue myös

2. Palkinto: Samuli Saarni (205) Maanantaiaamu Visuaalisesti ja tunnelmallisesti selkeä ja puhutteleva kuva lääkärin arjen ohikiitävästä hetkestä.

3. palkinto: Suoma Toivanen (210) Vaurastumassa Oivaltava kannanotto lääkärintyön palkkaukseen.

Muut kuvat

1. palkinto: Martti Solismaa (9) Heart-shaped moment Kaunis, visuaaliselta rakenteeltaan loistavasti hallittu valokuva. Sisältö ja tekniikka hallussa.

2. palkinto: Pekka Ojalainen (76) Punajalkaviklot Vahva ja herkkä luontokuva.

3. palkinto: Simo Kynkäänniemi (70) Valkialampi, Punkaharju Hieno, voimakkaan tilaelämyksen antava maisemakuva.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030