Lääkäriliiton seminaarissa pohdittiin: Auttaisiko laki potilaan hoitoon pääsyä?
Lehdistössä on viime aikoina ollut kohu-uutisia terveydenhuollon säästöistä ja niihin liittyvistä hoidon ongelmista. Lääkäriliitto puuttui ajankohtaiseen aiheeseen järjestämällä tiedotusvälineiden edustajille seminaarin, jossa käsiteltiin potilaan oikeuksia saada ja yhteiskunnan velvollisuuksia järjestää terveyspalveluja. Yhtenä keinona potilaan hoitoon pääsyn turvaamiseksi pohdittiin mahdollisuutta säätää terveydenhuoltoa koskevat perusoikeudet laissa.
Laki potilaan asemasta ja oikeuksista määrää jo nykyisin, että jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä on oikeus ilman syrjintää hänen terveydentilansa edellyttämään terveyden- ja sairaanhoitoon niiden voimavarojen rajoissa, jotka kulloinkin ovat terveydenhuollon käytettävissä. Lääkäriliiton puheenjohtaja Kati Myllymäki katsoi pykälän loppuosan osittain vesittävän lain tarkoituksen. Eri kunnissa näkemykset voimavarojen tarpeesta vaihtelevat huomattavasti ja sen seurauksena potilaiden hoitoon pääsyssä on suuria eroja.
Niukat resurssit ovat johtaneet priorisointikeskusteluihin, joissa on asetettu vastakkain erilaisia potilasryhmiä ja heidän oikeutensa hoitoon. Myllymäki muistutti, ettei tällainen vastakkainasettelu ole lääkärin etiikan mukaista, vaan jokaista potilasta on pyrittävä hoitamaan hänen parastaan ajatellen. Yhteiskunnassa pitäisi käydä priorisointikeskustelua mieluummin siitä, miten tärkeinä terveyspalveluja pidetään verrattuna vaikkapa telakkatukiin.
Terveydenhuoltoon tarvitaan hänen mukaansa sekä lisää rahaa että lisää tietoa hoitokäytäntöjen tehokkuudesta. Tehottomat hoidot on karsittava pois ja hoidon laatuun sekä potilaiden valinnanvapauteen on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota.
Jos terveydenhuollon rahoituspohjaa ei vahvisteta, joutuu yhä useampi potilas jatkossa ostamaan hoitonsa yksityiseltä sektorilta. Vakuutusyhtiöiden mukaan kiinnostus yksityisiin terveysvakuutuksiin on kasvussa ja yleistymässä ovat myös tapaukset, jossa leikkaus rahoitetaan omaisten keräämällä kolehdilla tai omaisuutta realisoimalla. Myllymäki korosti kuitenkin, että terveydenhuoltojärjestelmää on kehitettävä siten, että jokaiselle potilaalle maksukyvystä riippumatta turvataan oikeus hoitoon.
Potilaan oikeudet ja EU
Suomessa kukaan ei ole lähtenyt käytännössä kokeilemaan, mikä on potilaan oikeuksia koskevan lain merkitys suhteessa Euroopan unionin jäsenyyteen perustuviin oikeuksiin, totesi Kuntaliiton johtaja Jorma Back. Keski-Euroopassa kansalaiset ovat joissain tapauksissa hankkineet terveydenhuoltoonsa liittyviä tavaroita tai palveluja toisesta EU-maasta. EU-tuomioistuin on esimerkiksi katsonut, että kotimaan on maksettava toisessa EU-maassa suoritettu hammashuolto tai silmälasien hankinta. Back arveli, että on vain ajan kysymys, milloin joku tuo EU-tuomioistuimen ratkaistavaksi ulkomailta hankitun erikoissairaanhoidon kustannusten korvaamisen.
Huhtikuun 1998 lopussa sairaaloiden leikkausjonoissa oli yhtensä yli 130 000 ihmistä. Jonotusajat vaihtelivat kuitenkin suuresti eri sairaaloihin ja eri toimenpiteisiin. Esimerkiksi lonkan tekonivelleikkauksiin keskimääräinen jonotusaika vaihteli yhdestä 18:aan kuukauteen.
Back totesi kuntien säästötoimien asettaneen lääkärit vaikeaan tilanteeseen, kun resurssipula joudutaan ottamaan huomioon hoitopäätöksiä tehtäessä. Tämän seurauksena terveyskeskuslääkärien lähetteet erikoissairaanhoitoon ovat tänä vuonna selvästi vähentyneet.
Hoitoa vaille jääneet ryhmät saattavat tulevaisuudessa ryhtyä peräämään oikeuksiaan käräjäoikeudessa, uskoi Back. Toistaiseksi tällainen menettely on kuitenkin ollut hyvin harvinaista.
Terveyspolitiikkaa tarvitaan
Lääkäriliiton hallituksen jäsen Risto Lantto totesi, että päätösvalta terveydenhuollon järjestämisessä ja rahoituksessa on nykyisin liian hajautunut, minkä vuoksi valtakunnallisia terveyspoliittisia tavoitteita ja linjauksia ei pystytä toteuttamaan. Kuntakohtaiset erot ovat suuret ja sen seurauksena kansalaiset ovat eriarvoisessa asemassa kotipaikkansa perusteella. Nykytilanne on myös johtanut turhiin vastakkainasetteluihin oman kunnan perusterveydenhuollon ja etäiseksi koetun, mammuttimaisen erikoissairaanhoidon välillä.
Lantto ehdotti ratkaisuksi terveydenhuollon rahojen korvamerkitsemistä ja keskitetyn ohjauksen lisäämistä. Eräänä mahdollisuutena voisi olla myös säätää lailla niistä terveyspalveluista, jotka kunta on velvollinen asukkailleen turvaamaan.
Mihin palveluihin potilaalla on oikeus?
Kuntien velvollisuudesta järjestää terveyspalveluja on säädetty lukuisissa laeissa ja asetuksissa, mutta missään ei ole selkeästi määritelty, mitä palveluja kansalaisella on oikeus saada maksamiensa verojen vastineeksi.
Lääkäriliiton terveyspoliittisen valiokunnan jäsen Aki Lindén katsoi, että lakia potilaan oikeuksista voitaisiin konkretisoida vaikkapa asetuksella tai valtioneuvoston päätöksellä, jossa säädettäisiin kansalaisten oikeudesta perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja kuntoutuksen palveluihin. Sitä voisivat täydentää ohjeet palvelujen tuottamiseen vaadittavista resursseista. Esimerkiksi hoitoon pääsy terveyskeskuslääkärille kolmen päivän kuluessa ei-kiireellisissä tapauksissa edellyttää, että yhden lääkärin vastuulla on enintään 2 000 asukasta.
Erikoissairaanhoidossa Lindén ehdotti tavoitteeksi polikliiniseen arviointiin pääsyä viimeistään kahdessa viikossa lähetteen laatimisesta. Odotusaika hoitotoimenpiteisiin määräytyisi tauti- ja tapauskohtaisesti, mutta potilaan turvaksi tulisi luoda hoitotakuujärjestelmä, joka oikeuttaisi hakeutumaan kunnan kustannuksella hoitoon muualle, ellei tavoiteajoissa pysytä.
Kunnat eivät voi nykytilanteessakaan mielivaltaisesti leikata terveydenhuollon resursseja. Lindén viittasi hallinto-oikeuden professori Kaarlo Tuorin Sosiaalioikeus-kirjassa esittämään näkemykseen, että lääninhallitus voisi velvoittaa liian säästöintoisen kunnan uhkasakon nojalla ottamaan talousarvioonsa lakisääteisen järjestämisvelvollisuutensa edellyttämät määrärahat sosiaali- ja terveydenhuoltoon.
Länsi-Suomen lääninlääkärinä toimiva Lindén käsittelee työkseen potilaiden valituksia, mutta hoidon saatavuudesta niissä on harvoin kyse. Useimmiten valitukset koskevat huonoa kohtelua tai hoitovirheitä. Hän toivoi, että potilaat ja heidän omaisensa nykyistä herkemmin valittaisivat puuttuvista palveluista tai evätyistä hoitovälineistä. Se saattaisi osaltaan edistää potilaan oikeuksien toteutumista.
