Lääkäriliiton työtaistelulle lisää tukea
Suomen Hammaslääkäriliitto on ilmoittanut, että se on siirtänyt 20 000 markkaa Suomen Lääkäriliiton lakkorahastoon kannustuksena tärkeälle toiminnallenne.
Euroopan sairaalalääkärien unioni UEMS (Union Européenne des Médecins Spécialistes) piti vastikään kokouksen Brysselissä. Kokouksen lopuksi Suomen edustajana ollut Kari Pylkkänen kertoi muissa mahdollisissa asioissa kokousväelle, että Suomessa on käynnissä lääkärilakko.
Kokous ilmaisi tukensa suomalaisille lääkäreille voimakkaasti taputtaen.
UEMS:n irlantilainen puheenjohtaja Cillian Twomey sai Lääkärit lakossa - pakosta -rintanapin ja ilmoitti kantavansa sitä ylpeänä.
Kokouksessa puhuttiin myös siitä, että Suomen lääkärilakko on merkki julkisen sektorin ongelmista yleiseurooppalaisella tasollakin. Esimerkiksi tänä vuonna lääkärit ovat lakkoilleet Ranskassa ja Luxemburgissa. Lisäksi kokouksessa todettiin, että on sääli, kun lääkärit joutuvat turvautumaan tällaisiin keinoihin etujensa turvaamiseksi.
OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi puolestaan kirjoittaa Opettaja-lehdessä puheenjohtaja-palstallaan, että mitä paremmin lääkärit onnistuvat tavoitteissaan, sitä oikeutetumpia ovat opettajien ja lastentarhanopettajien palkankorotusvaatimukset seuraavalla kierroksella.
- Lääkärilakko on oireellinen esimerkki yhteiskunnassamme. Opettajien ja lastentarhanopettajien sekä muiden julkisen sektorin koulutettujen ryhmien palkkausta ei haluta tai ymmärretä hoitaa siedettävään kuntoon ilman lakkoilua, kirjoittaa Kangasniemi.