Lehti 17: Liitto toi­mii 17/2005 vsk 60 s. 1994 - 1995

Lääkäriliiton uusi toiminnanjohtaja Heikki Pälve: Terveydenhuollossa on nyt tekemisen meininki

Maaliskuussa voimaan tulleet hoitoon pääsyn määräajat ovat jo tuottaneet tulosta: jonot ovat sulaneet ja hoitoa odottavat ihmiset ovat saaneet kasvot. Näin arvioi hoitotakuun alkutaipaletta Suomen Lääkäriliiton tuleva toiminnanjohtaja Heikki Pälve. Terveydenhuollossa on hänen mielestään nyt aivan uudenlainen tekemisen meininki.

Katja Patronen

Tilanne oli täysin toinen vielä vuosituhannen vaihteessa, jota Turun yliopistosairaalassa työskennellyt Pälve kuvailee terveydenhuollon akuutin pahoinvoinnin ajaksi.

- Heräsin lääkärin työssäni siihen, että tilanne oli aivan mieletön sekä kuukausikaupalla jonottaneiden potilaiden, heidän omaistensa että sorvi punaisena töitä paiskivan hoitohenkilökunnan kannalta, toukokuussa liiton vetovastuun ottava Pälve sanoo.

- Muutamassa vuodessa valtiovallan ja kuntien suhtautuminen terveydenhuoltoon on muuttunut tyystin toisenlaiseksi. Hoitotakuu ja terveydenhuollon voimavarojen lisääminen ovat osoituksia siitä, että terveydenhuollon parantamiseen on sitouduttu.

- Läpinäkyvyyttä on tullut lisää. Uskon myös, että yhtenäisten hoitokriteerien avulla pystytään korjaamaan isot ja osin selittämättömätkin erot kuntien välillä.

Kassakriisi ei ratkea mullistuksitta

Terveydenhuollon rankat uudistukset ovat nielleet ja tulevat vielä nielemään rutkasti rahaa. Yhdenkään kunnan talous ei kestä menojen kasvua nykyiseen tahtiin.

- Kunnilla on aiheellinen huoli palvelujensa rahoituksesta. Suurten ikäluokkien vanhenemisesta ja terveyspalvelujen tarpeen ja tarjonnan kasvusta ei selvitä ilman oleellisia muutoksia.

- Muutosvalmiutta on perinteisesti ollut kunnissa kovin vähän. Kunnat eivät proaktiivisesti varaudu muutoksiin, vaan pikemmin reaktiivisesti taipuvat niihin pakon edessä. Kuntien konservatismin maksavat veronmaksajat ja palveluiden käyttäjät.

- Kunnan on maksettava sairaalan lasku potilaalle tehdyistä hoidoista ja tutkimuksista, vaikka budjetissa ei rahaa enää olisikaan.

- Se ei poista menojen kasvun ongelmaa. Olipa hoitojen maksajana valtio tai kunta, lopullisen laskun maksaa aina sama veronmaksaja.

Lue myös

Suhdetta jäseniin pitää vaalia

Pälve tuntee Lääkäriliiton puheenjohtaja-ajoiltaan läpikotaisin, mutta toiminnanjohtajan saappaissa hänen roolinsa on täysin uusi.

- Liiton johdon on oltava laivan komentosillalla ja ennakoitava tulevat karikot ja tarvittavat suunnanmuutokset niin, että laivan matkustajat eli liiton jäsenet voivat rauhassa keskittyä varsinaiseen työhönsä.

- Heiltä kuulemme suoraan, mitkä ovat kentän tunnot. Paikallisella tasolla ja liiton alaosastoissa toimivien kollegoiden on saatava liitosta kaikki tuki, jonka he voivat kuvitella tarvitsevansa. Liitto ei voi keskustella jäsentensä asioista selkä heihin päin, vaan liiton ja jäsenten suhdetta pitää vaalia.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030