Lääkäriliitto esittää terveydenhuoltoon uutta rahoitusmallia, jolla päästäisiin eroon nykyisen kuntakohtaisen rahoitusmallin ongelmista. Mallin peruspilarina on alueellinen rahoituspohja: kunnat ohjaisivat terveydenhuoltoon tarkoittamansa varat suuren sairaanhoitopiirin kokoiselle alueelliselle kuntayhtymälle, joka huolehtisi rahoituksen ohjaamisesta alueellaan. Kuntayhtymän asiantuntijat määrittelisivät kaikille terveyspalveluille osuuden, joka potilaalle korvataan kustakin palvelusta, ja potilas saisi vastaavan suuruisen hoitosetelin. Tällä hoitosetelillä potilas voisi hankkia hoitonsa valitsemaltaan palveluntuottajalta, myös yksityissektorilta. Hoitosetelin ylittävän osuuden maksaisi potilas itse. Jos potilaan maksettavaksi jäävä osuus on vuodessa suurempi kuin 4 000 markkaa, potilas voisi vähentää ylimenevän osuuden verotuksessa.

Lääkäriliitto katsoo myös, että lainsäädännössä on nopeasti määriteltävä terveydenhuollon peruspalvelut ja säädettävä niiden saatavuudesta.

Lääkäriliiton alueellisen rahoitusmallin tavoitteena on tukeva rahoituspohja, joka kestää palvelutarpeen satunnaiset heilahtelut paremmin kuin nykyinen, varsinkin pieniä kuntia koetteleva rahoitusmalli. Malli antaisi myös mahdollisuuden käyttää asiantuntijoita suunnittelemaan, mihin julkinen rahoitus ensisijaisesti kohdennetaan ja mikä osa kustannuksista jää potilaan itsensä maksettavaksi. Siinä pyrittäisiin myös pois toiminnan kannalta keinotekoisesta jaosta kansanterveystyöhön ja erikoissairaanhoitoon.

Liitto ehdottaa, että lopullinen malli etsitään kokeilujen avulla. Ensivaiheessa nykyiset sairaanhoitopiirit ja terveyskeskukset järjestettäisiin uudelleen alueellisen rahoitusjärjestelmän piiriin. Alue, eli muodostettava kuntayhtymä, voisi olla nykyisen melko suuren sairaanhoitopiirin kokoinen tai koostua muutamasta pienestä sairaanhoitopiiristä. Sen hallinnosta vastaisivat luottamusmiestason johto ja vastuulliset virkamiehet. Keskushallinnossa tarvitaan eri sektoreiden asiantuntijoita, jotka kykenevät arvioimaan väestön terveyspalvelujen tarpeen ja kunkin palvelun julkisen rahoitusosuuden.

TERVEYSVERO IRTI KUNNALLISVEROSTA

Vastuu palvelujen järjestämisestä säilyisi entiseen tapaan kunnilla. Ne kuitenkin ohjaisivat terveydenhoitoon tarkoittamansa varat kuntayhtymän käytettäväksi terveyspalvelujen järjestämiseksi koko alueen väestölle. Kuntakohtaiset rahoitusosuudet voitaisiin laskea samaan tapaan kuin nykyiset valtionosuudet. Lääkäriliitto pitää harkinnanarvoisena myös erityistä terveysveroa, jonka määrällä yleistä kunnallisveroa samalla vähennettäisiin.

Uusi kuntayhtymä huolehtisi terveyspalvelujen rahoituksen ohjaamisesta alueella, mutta ei sen sijaan toimisi työnantajana palvelutuotannossa. Tulosvastuullisia tuotantoyksiköitä olisivat sairaalat, terveyskeskukset ja muut terveydenhuoltoyksiköt, jotka saisivat tulonsa niiltä ostetuista palveluista. Yksityiset palveluntuottajat asetettaisiin samanarvoiseen asemaan julkisten palvelujen tuottajien kanssa.

HOITOSETELI TURVAA PALVELUJEN SAATAVUUDEN

Alueellisen kuntayhtymän tehtävänä olisi myös määritellä kaikille terveyspalveluille palautustaksa, markkamääräinen osuus, jonka kuntayhtymä korvaa potilaalle tämän ostamasta terveyspalvelusta. Potilas puolestaan saa käyttöönsä samansuuruisen hoitosetelin, ja hänellä on oikeus hankkia sillä palvelut itse valitsemassaan hoitopaikassa. Jos palvelut ovat kalliimmat kuin hoitosetelissä määritelty korvausosuus, potilas maksaa ylimenevän osan itse.

Jos potilaan itsensä maksettavaksi jäävä osuus kasvaa vuodessa suuremmaksi kuin 4 000 markkaa, hänellä olisi oikeus vähentää ylimenevä osuus verotuksessa. Sairausvakuutusjärjestelmä taas turvaisi valinnanvapauden niissä tilanteissa, joissa terveyspalvelut tuotetaan alueellisen kuntayhtymän tuotantosopimusten ulkopuolella.

Liitto katsoo, että hallinnollisista rajoista riippumattomalla hoitosetelillä pystytään parhaiten turvaamaan terveyspalvelujen joustava saatavuus.

Järjestelmä on myös käyttökelpoinen priorisointikeino: määrittäessään hoitosetelin mukaista korvausosuutta kuntayhtymän asiantuntijat kohdistavat julkista rahoitusta haluttuun suuntaan.

TERVEYDENHUOLLON ASEMAA VAHVISTETTAVA LAEILLA

Lääkäriliiton mielestä myös terveydenhuollon lainsäädännöllistä asemaa on nopeasti vahvistettava. Lainsäädännöstä puuttuu peruspalvelujen selvä määritelmä: mitä tarkoitetaan riittävien terveyspalvelujen turvaamisella tai oikeudella terveydentilan edellyttämään terveyden- ja sairaanhoitoon?

Lainsäädännössä ei myöskään ole - kiireellistä hoitoa lukuun ottamatta - määritelty terveyspalvelujen osalta potilaan oikeuksia. Kun kunnat jakavat rahoitusta eri sektoreille, terveyspalvelut joutuvat heikompaan asemaan verrattuna esimerkiksi sosiaalipalveluihin, joista eräät kokonaiskustannuksiltaan kalliit palvelut on määritelty kuntalaisen subjektiivisiksi oikeuksiksi ja siten automaattisesti rahoitettaviksi.

Palvelujen saatavuudesta olisi liiton mielestä säädettävä erikseen. Yhteys perusterveydenhuollon lääkäriin olisi normaalitilanteessa saatava kolmessa päivässä, ja erikoissairaanhoidon lääkärin arvio hoidon tarpeesta pitäisi saada kahdessa viikossa perusterveydenhuollon lähetteen saapumisesta.

Valtion olisi myös selvästi nykyistä enemmän otettava vastuuta terveyspalvelujen turvaamisesta.