Lehti 11: Liitto toi­mii 11/2006 vsk 61 s. 1272

Lääkäriliitto kannattaa osasairauspäivärahaa

Suomen Lääkäriliitto kannattaa hallituksen esittämää sairausvakuutuslain muuttamista siten, että osasairauspäiväraha tulisi mahdolliseksi.

Tanja Hannus

- Osasairauspäiväraha on tarpeellinen ja kokeilemisen arvoinen lisäelementti suunniteltaessa työhön kuntoutumista pidemmän sairauden aiheuttamasta poissaolosta, sanoo Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja

Risto Ihalainen

.

Suomen Lääkäriliitto on antanut lausuntonsa eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle sairausvakuutuslain muuttamiseen liittyen.

Työterveyshuolto tärkeässä roolissa

Liiton mukaan osasairauspäivärahan tulee olla ensisijaisesti työntekijän aloitteesta ja työnantajan suostumuksella käynnistyvä kuntoutusmenettely. Sen merkitys työntekijän kuntoutumiselle tulisi arvioida työpaikkaterveydenhuollossa, jossa tunnetaan sekä työn olosuhteet että työntekijän terveydentila.

Lääkäriliitto korostaa, että työterveyshuollon keskeisen roolin tulisi näkyä myös sairausvakuutuslain tai työsopimuslain tekstissä esimerkiksi niin, että etuus perustuu lääkärintodistuksella ilmaistuun käsitykseen vakuutetun työkyvystä.

- Esimerkiksi eräisiin mielialahäiriöihin saattaa liittyä heikentynyttä realiteetin testausta. Lääkärin neutraali kuntoutusarvio tämänkaltaisissa, työikäisillä yleistyneissä ja usein pitkiäkin sairauslomia aiheuttavissa sairauksissa on aina tarpeen, Ihalainen muistuttaa.

Maksatusaikaa rajattava

Ruotsissa raportoitujen sosiaaliturvan väärinkäytösten ja työn organisointivaikeuksien välttämiseksi liitto yhtyy hallituksen esitykseen osasairauspäivärahan maksatusajan rajaamisesta. Osasairauspäivärahaa maksettaisiin vähintään 12 ja enintään 72 arkipäivää varsinaisen sairausvakuutuspäivärahakauden jälkeen. Määrä kytkettäisiin myös edeltäneen kokoaikaisen sairauspäivärahan suuruuteen.

- Uusi etuus on käyttökelpoinen kuntoutuksen väline vain osassa sairausvakuutuspäivärahaan oikeuttavista sairauslomista. Tämän vuoksi osa-aikaisen päivärahaetuuden maksatusaika on perusteltua irrottaa tähänastisesta päivärahakauden enimmäiskestosta, Ihalainen perustelee.

Lue myös

Yrittäjille osapäivärahaa

Lääkäriliiton mukaan on myönteistä, että korkeammissa tuloluokissa (60 000 ?/vuosi) osa-aikaisen sairausloman tulotaso on selvästi kannustavampi kuin sairauspäiväraha. Vakuutetun tulot jäisivät silti 20 prosenttia palkkatuloa pienemmäksi. Liitto muistuttaa, että korkealla tulotasolla on kyse usein työpaikan avainhenkilöistä. Uudistuksella heidän osa-aikainenkin asiantuntemuksensa saadaan aikaisemmin työpaikan käyttöön.

- Näissä tuloluokissa työntekijä on kuitenkin useimmiten johtavassa tai itsenäisessä asemassa, jolloin työajan säännöllisyys on normaalioloissakin vain etäinen tavoite. Pahimmillaan osa-aikainen etuus merkitseekin käytännössä täyttä työsidonnaisuutta osa-aikatuloilla, varatoiminnanjohtaja Ihalainen harmittelee.

Lääkäriliiton mielestä yrittäjien sisällyttäminen osapäivärahan piiriin on perusteltua, kun palkkatyön ja yrittämisen erilaista sosiaaliturvaa pyritään muutenkin harmonisoimaan.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030