Lehti 44: Liitto toi­mii 44/2006 vsk 61 s. 4626

Lääkäriliitto: Palvelurakenneuudistuksen tulee keskittää vaativampia palveluja

Suomen Lääkäriliitto on antanut lausuntonsa hallituksen esittämästä kunta- ja palvelurakenneuudistuksen lakipaketista. - Terveyspalvelujen järjestämisen kannalta esitys on oikeansuuntainen, mutta rahoituksen vakauden kannalta riittämätön, sanoo varatoiminnanjohtaja Risto Ihalainen.

Tanja Hannus

Lääkäriliiton mielestä hallituksen puitelakiesityksen mukainen kunnan tai etenkään yhteistoiminta-alueen noin 20 000 asukkaan minimiväestöpohja ei mahdollista erikoissairaanhoidon riskien riittävää hallintaa. Puitelaki ei myöskään vahvista nykyisten pienten sairaanhoitopiirien väestöpohjaa.

- Tämän lain avulla ei saada yhdistetyksi potilaan tarpeita ja terveydenhuollon integroitua palveluketjua, vaikka se on ollut jo nimensäkin puolesta palvelurakenneuudistuksen tarkoituksena, varatoiminnanjohtaja

Risto Ihalainen

sanoo.

Liiton mielestä on tarpeen, että suurempia peruskuntia tavoiteltaessa huolehditaan myös suurempien kuntien riittävästä äänivallasta sairaanhoitopiirien päätöksenteossa.

Vaativammat terveyspalvelut keskitettävä

Puitelaissa sairaanhoitopiirien vastuulle suunnitellaan esimerkiksi kehitysvammahuoltoa. Se on nykyisin monin paikoin järjestetty sairaanhoitopiirejä laajemmissa erityishuoltopiireissä. Pienten kohderyhmien tarvitsema erityisosaaminen tulisi tuottaa edelleen vapaaehtoisissa erityishuollon kuntayhtymissä.

- Sairaanhoitopiireille annettava järjestämisvastuu ei sisällä toimintojen vastuunmukaista rahoitusta, Ihalainen sanoo.

Lue myös

Terveydenhuollon kustannusriskit olisi järkevä hoitaa keskitetysti. Erikoissairaanhoidon kalliiden kustannusten tasausjärjestelmä vaatii Lääkäriliiton mielestä lisää pohdintaa.

- Esimerkiksi mielisairaiden rikoksentekijöiden hoito tai eräiden harvinaisten sairauksien kalliit hoidot tulisi antaa valtion vastuulle, Ihalainen toteaa.

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa on Lääkäriliiton mielestä tärkeää, että lääkärit tavoittavat ammatillisen esimiehensä kasvaneissakin järjestämispohjissa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030