Lehti 41: Liitto toi­mii 41/2000 vsk 55 s. 4210 - 4211

Lääkäriliitto tarjoaa työttömyysturvan

Lääkäriliiton jäsenetuihin kuuluu työttömyysturva eli jäsenillä on oikeus ansioon suhteutettuun päivärahaan työttömyys- ja lomautusajalta. Lääkärien työttömyyskassaan voivat kuulua vain palkansaajalääkärit. Yksityislääkärit saavat liitolta kassan jäsenmaksua vastaavan maksuosuuden liittyessään Ammatinharjoittajien ja yrittäjien työttömyyskassan jäseniksi.

Työttömyysturvan merkitys korostui erityisesti 1990-luvun alkupuoliskolla, jolloin lääkäreitä oli työttömänä enimmillään jopa 700. Nykyisin työttömien jäsenten määrä on alle 200. Hyvästä työllisyystilanteesta huolimatta lääkäreillä esiintyy yhä kitkatyöttömyyttä sekä ongelmia oman alan työn saannissa kotipaikkakunnan läheisyydestä. Kassa on maksanut työttömyyskorvauksia keskimäärin noin 300-400 lääkärille vuosittain. Osa päivärahan saajista on ollut lomautettuja.

Viime aikoina on korostunut työttömyyskassan rooli vuorotteluvapaakorvausten maksajana, kun lääkäreistäkin yhä useampi on kaivannut katkosta työputkeensa. Vuorottelukorvausta on vuosittain maksettu lähes sadalle Lääkärien työttömyyskassan jäsenelle. Pääosa vuorotteluvapaalle lähtijöistä on ollut lääkäreitä, mutta joukossa on ollut myös jonkin verran hammas- ja eläinlääkäreitä.

Mitä tehdä, jos työttömyys uhkaa?

Jos työsuhteesi on päättymässä eikä uudesta ole tietoa, kannattaa tutustua mm. Lääkärilehden ilmoituksiin avoinna olevista työpaikoista. Myös Lääkäriliitossa toimivasta työnvälityspalvelusta saat tietoa tarjolla olevista sijaisuuksista ja muista työtilaisuuksista.

Jos työtä ei yrityksistäsi huolimatta löydy, hakeudu työvoimatoimistoon heti ensimmäisenä työttömyyspäivänäsi. Ota mukaan työtodistus, josta ilmenee työsuhteen päättymisen syy. Pyydä työvoimatoimistosta Ansioturvan päivärahahakemus -lomake, jonka lähetät täytettynä Lääkärien työttömyyskassaan. Jos työttömyys jatkuu, on korvaushakemus uusittava kalenterikuukausittain.

Työttömyyskassan maksama päiväraha koostuu 122 markan perusosasta sekä ansio-osasta, joka on 42 % päiväpalkan ja perusosan erotuksesta; 10 980 markkaa ylittävältä kuukausipalkan osalta kuitenkin vain 20 %. Esimerkiksi 12 000 markan kuukausiansioilla korvaus on 289 mk ja 15 000 markkaa kuukaudessa ansaitsevilla 315 mk päivässä. Lapsikorotukset voivat nostaa päivärahaa 24-46 markalla. Korvaukset maksetaan viideltä päivältä viikossa korkeintaan 500 päivän ajalta.

Lääkärillä voi olla työttömyyden aikana tuloja esimerkiksi yksityisvastaanotosta, luento- tai kirjoituspalkkioista tai lyhyestä sijaisuudesta ilman, että hän menettää päivärahansa. Työttömyyden aikaiset tulot yhteensovitetaan työttömyysturvan kanssa siten, että ne vähentävät korvauksen tasoa vain osittain.

Kaipaatko vuorotteluvapaalle?

Vuoden 1996 alusta voimaan tullut vuorotteluvapaajärjestelmä on näillä näkymin voimassa vuoden 2001 loppuun siten, että ensi vuotta koskevista vapaista on sovittava työnantajan kanssa kuluvan vuoden loppuun mennessä. Vuorotteluvapaan tulevaisuus on tällä hetkellä epäselvä: valtionhallinnon ja työnantajien taholta on esitetty järjestelmän lakkauttamista, kun taas palkansaajajärjestöt vaativat sen jatkamista.

Vuorotteluvapaa on 90-359 kalenteripäivän vapaajakso, jonka aikana työntekijän palvelussuhde on lepotilassa. Työntekijälle maksetaan vapaan ajalta korvausta, jonka suuruus on 70 % työttömyyspäivärahasta. Työnantajan tulee palkata vuorotteluvapaan ajaksi työvoimatoimistossa työttömänä työnhakijana oleva henkilö. Työtöntä ei välttämättä tarvitse palkata samoihin tehtäviin, joita vapaalle siirtyvä on hoitanut.

Tämä järjestely tarjoaa työntekijälle mahdollisuuden pidempiaikaiseen vapaaseen, jonka hän voi käyttää haluamallaan tavalla esimerkiksi koulutukseen, kuntoutukseen tai harrastuksiin. Vuorotteluvapaa perustuu vapaaehtoiseen sopimukseen työntekijän ja hänen työnantajansa välillä.

Lääkärien työttömyyskassaan on tullut runsaasti tiedusteluja vuorotteluvapaasta. Se koetaan tervetulleeksi mahdollisuudeksi päästä määräajaksi irti työstä, kerätä voimia sekä kehittää ja toteuttaa itseään. Syyskuun loppuun mennessä tänä vuonna vuorotteluvapaakorvausta oli maksettu 59 kassan jäsenelle.

Lue myös

Vuorotteluvapaata havittelevien on nyt korkea aika tehdä sitä koskeva anomus työnantajalle, jotta asia ehditään käsitellä ennen kuluvan vuoden loppua. Työnantajan on toimitettava työvoimatoimistolle ennen vapaan alkua vuorotteluvapaasopimus sekä luotettava selvitys työttömän palkkaamisesta vapaan ajaksi. Vapaalle jäävän työntekijän tulee lähettää työvoimatoimistolle henkilötietonsa ja selvitys vapaan edellytysten täyttymisestä sekä hakea korvausta Lääkärien työttömyyskassasta.

Työnvälitys tarjoaa töitä

Lääkäriliiton tavoitteena on edistää lääkärien työllistymistä julkaisemalla tietoja avoimista työpaikoista Lääkärilehdessä sekä ylläpitämällä omaa työnvälitystoimintaa. Avoimista työpaikoista ja sijaisuuksista antaa tietoja työvoimasihteeri Raija Seppi. Työnhakijat voivat myös antaa omat henkilötietonsa työnvälitykseen, jolloin heille toimitetaan tietoa sopivista työpaikoista.

Työnvälityspalvelu toimii myös liiton internet-kotisivuilla (www.laakariliitto.fi), josta työnvälitys-ilmoitustaulu löytyy jäsenten omalta alueelta. Työnantajat voivat ilmoittaa sijaisuuksista joko ottamalla yhteyttä liiton työvoimasihteeriin tai kirjoittamalla itse suoraan työnvälitys-ilmoitustaululle. Työnantajien tulee huolehtia myös siitä, että täytetyt sijaisuudet poistetaan taululta.

Lisätietoja avoimista työpaikoista:

Työvoimasihteeri Raija Seppi puh. (09) 393 0723

Sähköposti: raija.seppi@fimnet.fi

Lisätietoja työttömyys- ja vuorotteluvapaakorvauksista: Lääkärien työttömyyskassa

Anne Piironen, puh. (09) 393 0727

Nina Rasimus, puh. (09) 393 0803

Sanna Ylä-Kujala, puh. (09) 393 0726

Sähköposti: etunimi.sukunimi@fimnet.fi

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030