Lehti 43: Liitto toi­mii 43/2008 vsk 63 s. 3688 - 3689

Lääkärin ammatillinen kehittäminen on myös johtamista ja moniammatillista yhteistyötä

- Minuun on tehnyt vaikutuksen se, kuinka hyvin lääkärit ottavat vastuuta omasta täydennyskoulutuksestaan, sanoo kasvatustieteen maisteri sekä Lääkärien ammatillinen tuki ry:n uusi työntekijä Topi Litmanen.

Janne Ora

Koulutusasiantuntija

Topi Litmanen,

27, elää kiihkeää ja kiintoisaa vaihetta elämässään. Pyöräilyä, pitkänmatkanjuoksua ja kirjallisuutta harrastava mies valmistui vuosi sitten luokanopettajaksi ja siirtyi tekemään väitöskirjaansa.

Väitöskirjan teko sai kuitenkin jäädä vähän sivummalle muhimaan, kun hänet palkattiin lääkäri

Kristiina Patjan

työpariksi ja koulutuksen asiantuntijaksi Lääkärien ammatillinen tuki ry:hyn.

Litmanen on työskennellyt kolmisen kuukautta yhdistyksessä, jonka tehtävänä on kehittää ja arvioida lääkärikunnan täydennyskoulutusta ja ammatillista kehittymistä.

Litmasen mukaan he tekevät nyt Patjan kanssa valmistelevia töitä, joiden hedelmiä nähdään lähikuukausina. Esimerkiksi vuodenvaihteen tienoilla valmistuvat Valtakunnallisilla Lääkäripäivillä lanseerattavat verkkosivut, jotka sisältävät tietoa muun muassa täydennyskoulutuksesta.

Lääkäripäivillä yhdistys järjestää myös koulutustilaisuuden otsikolla "Miten jaksaa muutoksen vauhdissa?".

Kanadasta sovelluksia

Litmanen ja Patja matkustavat lähipäivinä Kanadaan tutustumaan, miten sikäläinen lääkäreiden ammatillisen kehittymisen tuki on järjestetty.

Litmanen arvioi, että kanadalaisten mallia voidaan soveltaa osin myös Suomessa. Hänen mielestään täydennyskoulutuksen lääketieteellinen puoli on Suomessa hoidettu hyvin. Yhdistyksen rooli on kehittää myös muita alueita kuin yksinomaan lääketieteellisiä.

- Haluamme nostaa keskusteluun sen, että täydennyskoulutuksen ja lääkärien ammatilliseen kehittämiseen sisältyy hyvin paljon muutakin kuin lääketieteellistä osaamista. Näitä ovat muun muassa johtaminen ja työskenteleminen moniammatillisissa tiimeissä.

Lääkärien ammatillinen tuki ry:llä on kumppanuushanke alkamassa muun muassa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kanssa. Hankkeen yksityiskohtia hiotaan ja niistä Litmanen ei voi vielä tarkasti kertoa.

- Me emme täällä kehitä valmiita työkaluja, joita sitten tuputamme kentälle. Sen sijaan haemme yhteistyökumppaneita, joiden kanssa yhdessä voimme kehittää muuallakin toimivia toimintamalleja, Litmanen kuvaa.

Liikunta ja kirjallisuus sytyttävät Litmasen

Litmanen valmistui kasvatustieteen maisteriksi ja luokanopettajaksi Helsingin yliopistosta noin vuosi sitten. Opintojen ohessa hän työskenteli teologisen tiedekunnan pedagogisessa yksikössä, jossa hänen tehtävänsä kytkeytyivät muun muassa tiedekunnan opetukseen.

Litmanen on työskennellyt viimeisen vuoden ajan korkeakouluopiskelijoiden oppimista koskevan väitöskirjan parissa. Uusi työ on hidastanut tohtoriopintoja. Litmasen vakaana tavoitteena on kuitenkin saada väitöskirja valmiiksi.

Mies on hyvin aktiivinen myös vapaa-ajallaan, sillä hänen harrastuksiinsa kuuluvat juoksu, pyöräily, koripallo, uinti, jooga ja kirjallisuus.

Lue myös

Hän on myös juossut kaksi puolimaratonia. Litmanen haluaa ensi kesänä juosta täyspitkän maratonin alle neljän tunnin. Puolimaraton taittuu hienosti aikaan 1.53; juoksukunto ja taktiikka lienevät enää siis hiomista vailla, jotta hän saavuttaa aikatavoitteensa.

Kirjallisuudessa hänen makunsa kattaa lähes koko ruokalistan. Kaksi vaihtoehtoa on ylitse muiden: science fiction ja suomalainen moderni proosa.

Scifistä hän nostaa esiin alan kirjailijaklassikot eli Isaac Asimovin, Arthur C. Clarken ja Philip K. Dickin. Suomalaisesta proosasta Litmanen on lukenut erityisesti kvartettia Kari Hotakainen, Hannu Raittila, Juha Seppälä ja Jari Tervo. Nyt Litmasen mielestä olisi mukava hauska tutustua nuoren polven naiskirjailijoiden tuotantoon.

- Esimerkiksi Sofi Oksasen kirjoja olisi kiinnostava lukea lisää. Luin taannoin Stalinin lehmät. Oksanen oli hyvin taitava kirjoittaja ja teki minuun vaikutuksen.

- Kirjallisuus merkitsee minulle ensisijaisesti esteettistä elämystä ja mahdollisuutta eläytyä kirjailijan kuvaamaan maailmaan.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030