Lääkärin etiikka -kirja ilmestynyt ruotsiksi
Lääkäriliiton viime vuonna julkaisema Lääkärin etiikka -kirja on nyt käännetty myös ruotsiksi. Medicinsk etik -kirjan avulla liitto haluaa painottaa eettisten näkökohtien merkitystä lääkärien työssä. Kirja koostuu asiantuntijoilta pyydetyistä artikkeleista, joiden eettiset linjaukset eettisten periaatekysymysten valiokunta on hyväksynyt. Lisäksi kirjaan sisältyvät liiton hallituksen ja valtuuskunnan vahvistamat eettiset ohjeet ja suositukset.
Medicinsk etik on laajentunut kirjan edelliseen, vuonna 2000 julkaistuun painokseen verrattuna. Uutta ovat mm. filosofien artikkelit, joissa selvitetään lääkintäetiikan teoreettisia perusteita. Myös lakiviitteiden osuus on lisääntynyt, sillä eettiset ongelmatilanteet ovat usein myös juridisesti haastavia. Kansainvälisten säännöstöjen ja julistusten määrää kirjan lopussa on karsittu, sillä useimmat niistä löytyvät nykyisin internetistä.
Medicink etik -kirja on tarkoitettu avuksi käytännön lääkärin työhön. Sen tavoitteena on tuoda esiin lääkäriprofession yhteinen näkemys siitä, miten lääkärin etiikan periaatteet soveltuvat nykyiseen terveydenhuollon todellisuuteen.
Kirja lähetetään automaattisesti kaikille liiton ruotsinkielisille jäsenille ja lääketieteen opiskelijoille. Suomenkielinen Lääkärin etiikka lähetettiin viime vuonna koko jäsenkunnalle ja opiskelijoille. Myös suomenkieliset jäsenet ja opiskelijat voivat halutessaan tilata Medicinsk etik -kirjan maksutta liitosta. Ulkopuolisille sen hinta on 15 euroa + toimituskulut.
tilaukset@fimnet.fi
Puh. (09) 3930 730
Medicinsk etik löytyy myös www.laakariliitto.fi-sivuilta