Lehti 49: Liitto toi­mii 49/2012 vsk 67 s. 3682

Lääkärit lääkärien tukena

Monta vaaraa ompi eessä, arvioi arkkiatri Risto Pelkonen lääkärin työn uhkia. Luottamuslääkärijärjestelmä auttaa selättämään niistä osan.

Elli Alarotu

Unelma-ammatti on vaaroille altis, sillä ankarat vaatimukset tuovat paineita. Työssä on paljon rikkautta, mutta on oltava tarkkana, ettei käy kuin lääkäri Andrei Jefimytsille Tsehovin näytelmässä Sali n:o 6: "Andrei Jefimyts ei osannut käskeä, kieltää eikä vaatia. Teki liikaa töitä. Meni liian lähelle potilastaan. Joutui tämän kiusaamaksi. Menetti järkensä ja kuoli."

Arkkiatri valotti Andrei Jefimyts -syndrooman varoitusmerkkejä luottamuslääkärien marraskuisen 15-vuotisjuhlan avajaispuheessaan.

Arkkiatrin mukaan lääkäriä haastavat työn kiireisyys, täydellisyyden harha ja riittämättömyyden kokemus. Uupumisen yleisin syy on taakka, joka on liian raskas kannettavaksi. Myötäeläminenkin voi olla taakka - on vaikeaa olla lähellä, mutta samalla niin etäällä, että asiantuntijan rooli säilyy. Toisen kärsimys aiheuttaa ahdistusta. Myös kyynistyminen on uhka.

Lääkäriliiton luottamuslääkäriverkoston toiminta käynnistettiin vuonna 1997, ja kysyntä on ollut alusta asti vilkasta.

- Tarve luottamuslääkäritoiminnalle syntyi, kun totesimme, että lääkärit saavat samoja sairauksia kuin heidän potilaansakin, mutta kollegan vastaanoton kynnys on yllättävän korkea, muisteli luottamuslääkäritoimikunnan puheenjohtaja Kirsti Pakkala toiminnan alkutaivalta.

Omat heikkoudet voi olla vaikea paljastaa työtovereiden edessä, mikä vaikeuttaa lääkärin hoitoon hakeutumista.

- Liiton luottamuslääkäritoiminnalla halutaan madaltaa lääkärin kynnystä hakeutua tutkimuksiin ja hoitoon, kertoi Pakkala.

Luottamuslääkäreihin kuuluu 32 eri erikoisalojen ja toimintamallien osaajaa ympäri Suomea. Luottamuslääkäriksi ei voi itse ilmoittautua, vaan työryhmä valikoi verkostoon erityisen helposti lähestyttäviä kollegoita, jotka koulutetaan toimimaan lääkärien lääkärinä. Luottamuslääkärillä käynti ei ole kollegojen kohtaaminen, vaan lääkärinkin pitää voida olla potilas.

Lue myös

Luottamuslääkäriin voi ottaa yhteyttä kaikissa terveyteen, kuntoutukseen ja työssäjaksamiseen liittyvissä asioissa. Toiminta on täysin luottamuksellista. Tarkoituksena on pikemmin hoitoonohjaus kuin hoitosuhteen muodostaminen, ja käyntikertoja voi olla yhdestä kolmeen. Valtaosalle riittää kertakäynti.

Käyttäjät kattavat lääkärikunnan koko kirjon. Tiiviimpiä työvuosiaan läpikäyvät ovat joukossa hieman yliedustettuina. Valtaosalla ongelma vaikuttaa työkykyyn.

Arkkiatrin mukaan luottamuslääkärijärjestelmän ansiosta on 15 vuoden aikana vältytty monelta vaaralta.

- On tärkeää tuntea itsensä, jotta tunnistaa vaaran merkit ajoissa. Avoin työyhteisö on tärkeä lääke, ja ongelmat pitää ratkaista yhdessä.

Lääkärin työn vaatimukset luovat kovia paineita, muistutti arkkiatri Risto Pelkonen avajaispuheessaan.

➤ Luottamuslääkärien yhteystiedot ovat sivuilla 3683-4.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030