Esityksessä ehdotetaan mm. lääketieteellisistä tutkimuksista annetun lain soveltamisalan laajentamista siten, että lain piiriin tulevat kaikki ne hoitotieteen ja terveystieteen alaan kuuluvat tutkimukset, joissa puututaan ihmisen fyysiseen ja psyykkiseen koskemattomuuteen, sekä lisäksi ihmisperäisiä näytteitä ja soluja hyödyntävä biolääketieteellinen tutkimus. Lisäksi alaikäisen tutkimushenkilön asemaa vahvistettaisiin siten, että lapsi voisi antaa suostumuksensa tutkimukseen osallistumisesta silloin, kun hän ikänsä, kehitystasonsa ja tutkimuksen luonteen huomioon ottaen pystyy päättämään asiasta.

Tutkijalla käsitetään jatkossa lääkäriä, hammaslääkäriä tai muuta henkilöä, jolla on asianmukainen ammatillinen ja tieteellinen pätevyys ja joka vastaa tutkimuksen tekemisestä tutkimuspaikassa. Jos tutkimuksen suorittaa tutkimusryhmä, tutkijalla tarkoitetaan ryhmän johtajana toimivaa lääkäriä, hammaslääkäriä tai muuta henkilöä.

Nämä lainkohdat ovat herättäneet laajaa keskustelua julkisuudessa. Etenkin esitys alle 15-vuotiaiden mahdollisuudesta osallistua lääketieteellisiin tutkimuksiin ilman vanhempien suostumusta on herättänyt hämmennystä ja vastustusta. Ja aivan syystä! Vanhempien tulee olla jatkossakin mukana arvioimassa, osallistuuko heidän lapsensa lääketieteelliseen tutkimukseen. Kokemuksesta tiedän, että saattaa olla vaikeaa esittää lääketieteellisen tutkimuksen taustoja ja tutkimusmenetelmiä siten, että maallikko ne ymmärtää. Ja mikä on oikea taho päättämään alle 15-vuotiaan lapsen kohdalla, onko hänen kehitystasonsa sellainen, että hän voi osallistua juuri tiettyyn tutkimukseen. Eettiset toimikunnat joutuvat paljon vartijoiksi, jos heidän on aina erikseen mietittävä tutkimuslupia myöntäessään, milloin alle 15-vuotiaisiin kohdistuvassa tutkimuksessa tarvitaan vanhempien suostumus ja milloin ei! Suomessa on nykyiselläkin käytännöllä pystytty toteuttamaan alle 15-vuotiaisiin lapsiin kohdistuvaa lääketieteellistä tutkimusta. Esimerkiksi aivojen magneettikuvaustutkimuksiin ei ole ollut vaikeuksia rekrytoida lapsia ja nuoria.

Lääketieteellisen tutkimuksen johtaja voisi siis jatkossa olla joku muu kuin lääkäri tai hammaslääkäri. Kun katsotaan tuota tutkimuksen soveltamisalaa, tuntuu oudolta, että joku muu kuin alan koulutuksen saanut henkilö voisi tutkijan ominaisuudessa tehdä lääketieteellisiksi luokiteltuja tutkimuksia. Tässäkin eettisille toimikunnille asetetaan vaativa tehtävä arvioida kulloisenkin tutkimushankkeen johtajan edellytyksiä ja koulutusta vastata tutkimuksen tekemisestä, olipa sitten kyse terveistä henkilöistä tai potilaista. Rajanvetoa tullaan käymään etenkin terveiden henkilöiden tutkimuksissa. Näyttää siis siltä, että tuleva lakiuudistus tulee aiheuttamaan yhä enemmän tulkintaongelmia. Se ei liene tarkoitus.