Lakko käynnissä
Koska lääkärilakon sovittelulautakunta ei saanut aikaan esitystä lakon lopettamiseksi, aiemman suunnitelman mukaisesti lakko jatkuu 13.8.2001.
Lakkorytmi toimii siten, että jatketaan siitä, missä oltaisiin, jos lakko olisi koko ajan ollut käynnissä.
Lakkovuorossa viikolla 33 ovat lääkärit, jotka työskentelevät kirurgian, sisätautien, keuhkosairauksien, neurologian ja neurokirurgian erikoisaloilla. Paikkakunnista lakkovuorossa ovat Helsingin seudun sairaalat (HYKS, Peijas ja Jorvi), Oulun yliopistollinen sairaala sekä Kokkolan, Lahden, Seinäjoen, Joensuun, Jyväskylän ja Porin keskussairaalat.
Viimeksi mainittujen ei-yliopistokeskussairaalapaikkakuntien terveyskeskukset ovat viikolla 33 suunnitelman mukaisella toisella lakkoviikollaan eli lakkojakso on maanantaista kello 8.00:sta perjantaihin kello 24.00:ään.
Suojelutyöt ja päivystykset hoidetaan entiseen tapaan paikallisten listojen mukaisesti. Samoin lakkoavustushakemukset toimitetaan kuten ennenkin paikalliselle lakkotoimistolle.
Lääkärikartellin antaman uuden lakkovaroituksen mukaisista toimenpiteistä tiedotetaan myöhemmin.
Epäselvissä asioissa kehotetaan ensin kääntymään paikallisen lakkojohdon tai oman aluelakkopäällikön puoleen.
LAKKOPAIKKAKUNTIEN LAKKOPÄÄLLIKÖT
Helsingin perusterveydenhuolto
Lakkopäällikkö:
Antti Lähteenmäki
antti.lahteenmaki@kolumbus.fi
(09) 4114 4052 (citypuhelin)
Helsingin terveyskeskussairaalat
Lakkopäällikkö:
Ari Rantanen
ari.rantanen@soster.hel.fi
ari.rantanen@fimnet.fi
050-373 9685
HUS/HYKS
Lakkopäällikkö:
Eero Wuokko
wuokkee@dlc.fi
0400-478 268
HUS/Jorvi
Panu Järvinen
panu.jarvinen@hus.fi
0500-895 373
HUS/Peijas
Lakkopäällikkö:
Matti Karjalainen
matti.karjalainen@pp.fimnet.fi
0400-416 086
Jyväskylä
Lakkopäälliköt: (ks)
1. viikko: Juha Nevantaus
nevajuha@hotmail.com
040-545 9531
2. viikko: Teuvo Antikainen
tantika@co.jyu.fi
040-506 3478
3. viikko: Juha Lavonen
juha.lavonen@pp.inet.fi
Lakkopäällikkö: (tk)
Päivi Laaksonen
Paivi.laaksonen@jkl.fi
040-535 5032
Kokkola
Lakkopäällikkö:
Tuula Rajaniemi
(kokonaisuus + sairaala)
tuula.rajaniemi@fimnet.fi
040-542 7211
Kuopio
Lakkopäällikkö: (KYS)
Hannu Kokki
hannu.kokki@kuh.fi
0400-571 935
Lakkopäällikkö: (tk)
Matti Nikkarinen
matti.nikkarinen@pp.inet.fi
040-756 1951
Lahti
Lakkopäällikkö: (ks)
Keijo Karhu
keijo.karhu@pp.phnet.fi
040-716 7087
Lakkopäällikkö: (tk)
Esa Kuusava
esa.kuusava@fimnet.fi
050-561 2336
Oulun perusterveydenhuolto
Lakkopäällikkö:
Auli Mylly
auli.mylly@sll.fimnet.fi
(08) 5587 4261 (citypuhelin)
OYS
Lakkopäällikkö:
Juha Karinen
juha.karinen@fimnet.fi
040-540 3006
Pohjois-Karjala
Lakkopäällikkö:
Margit Drotar
margit.drotar@pkshp.fi
040-504 6737
Pori
Lakkopäällikkö:
Ahti Huida
(t) (02) 62 771/haku
ahti.huida@satshp.fi
ahti.huida@luukku.com
Seinäjoki
Lakkopäälliköt:
Martti Raininko
050-302 9306
Matti Viitanen
0500-620616
Tampereen perusterveydenhuolto
Lakkopäällikkö:
Matti Väliahde
matti.valiahde@sci.fi
045-675 0111
TAYS
Lakkopäällikkö:
Timo Rinne
timo.rinne@pp.fimnet.fi
trinne@tays.fi
050-339 5718
Turku
Lakkopäällikkö: (TYKS)
Tiina Backman
tiina.backman@nly.fimnet.fi
040-734 0523
Varalakkopäällikkö:
Kaisa Nissinen-Paatsamala
kaisa.nissinen-paatsamala@ sll.fimnet.fi
0400-774 385, (02) 243 3886