Lehti 12: Liitto toi­mii 12/2001 vsk 56 s. 1436

Lakkolainat

Pentti Alhola

Suomen Lääkäriliitto on sopinut kaikkien merkittävimpien pankkiryhmittymien kanssa mahdollisen lakkotilanteen varalta paitsi organisaation omien yllättävien lakkomenojen kattamismahdollisuuksista lainoin myös jäsenille tarjottavista lakkolainoista. Pankkisopimukset ovat voimassa Meritan, Sampo-Leonian (5.4. lukien Sampo), Okopankin/Osuuspankkikeskuksen sekä Säästöpankki Aktian kanssa. Kaikilla liiton jäsenillä on mahdollisuus työtaistelutilanteessa hakea lakkolainaa näiden pankkiryhmittymien konttorista.

Paikallisten Osuuspankkien osalta on kuitenkin huomattava, että Okopankkia lukuunottamatta lakkolainoja koskevat ehdot ovat Osuuspankkikeskuksen suositus itsenäisille Osuuspankeille, joten lainojen ehdot voivat näissä tapauksissa jonkin verran poiketa suosituksista. Sopimuksiin perustuvien lainojen ehdot ovat eri pankkiryhmittymien välillä varsin lähellä toisiaan, mutta vertailuja kannattaa tehdä.

Lainan suuruus voi vaihdella 20 000 ja 30 000 mk:n välillä lakkokuukautta kohti. Kaikkiaan lakkolainaa myönnetään kuitenkin yleensä enintään kaksi kertaa edellä mainittu summa.

Pankin asiakkaana jo olevalle liiton jäsenelle lainan korko on yleensä sidottu kolmen kuukauden euriboriin tai pankin omaan primekorkoon, johon lisättävä marginaali vaihtelee 0,75 ja 1 %:n välillä. Pankkiin asiakkaaksi siirtyvälle jäsenelle saattaa korko olla sama tai hiukan korkeampi. Vieraasta pankkiryhmittymästä lainan nostavalle liiton jäsenelle vaihtelee korko yleensä kolmen kk:n euribor + 1,75-3,5 % välillä. Laina-aika on pääsääntöisesti kaksi vuotta.

Laina edellyttää tavanomaista pankkivakuutta, esim. henkilötakausta. Meritalla, Oko-pankilla ja Sampo-Leonialla on tarjolla myös vakuudeton lainavaihtoehto. Tosin marginaalit ovat silloin edellä mainittuja korkeammat.

Lisäksi lainoista peritään normaalit pankkikulut. Kuluissa on jonkin verran eroa eri pankkiryhmittymien välillä, joten niitäkin kannattaa vertailla.

Yhteydenotot pankkeihin

Lue myös

Lakkolainaa voi hakea liiton kanssa pankkisopimuksen tehneistä pankeista, kun mahdollinen lakko on kestänyt viikon. Jäsenyytensä voi todistaa liiton jäsenmaksun yhteydessä lähetetyn jäsenkortin avulla. Merita-Pankin kaikki konttorit on ohjeistettu liiton ja pankin välisten lainojen ehtotiedoilla. Lisäksi lakkolainoista voi kysyä Meritan Järjestöpankista, puh. 09-1654 6787/Tuula Tavaststjerna.

Sampo-Leonian pankkikonttorit ovat saaneet Leonian Järjestöpankilta lakkolainoja koskevat tarkemmat tiedot, joten yhteyttä voi ottaa suoraan näihin konttoreihin ja Suur-Helsingin alueella lisäksi yhteyshenkilöksi nimettyyn Leena Alaja-Alholaan, puh. 040-5940 116, jonka kanssa voi puhelimitse valmistella lakkolainan hakemisen valmiiksi haluamassaan konttorissa myöhemmin tapahtuvaa nostoa varten.

Okopankki ohjeistaa Suur-Helsingin alueella olevat konttorinsa lakkolainojen sopimusehtotiedoilla ja Osuuspankkikeskus lähettää lainoja koskevan sopimussuosituksen tiedoksi maan eri puolilla toimiville itsenäisille Osuuspankeille.

Säästöpankki Aktia tiedottaa sovituista lainaehdoista omille konttoreilleen, joten myös niihin voi ottaa suoraan yhteyttä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030