Lauri Vuorenkoski palasi liittoon terveyspolitiikan asiantuntijaksi
Lauri Vuorenkoski työskenteli Lääkäriliitossa jo muutama vuosi sitten osa-aikaisena terveyspoliittisena asiantuntijalääkärinä. Uuden, nelivuotisen pestinsä hän aloitti toukokuun puolivälissä.
Palasin hyvillä mielin takaisin liittoon, koska edellisestä kerrasta jäi niin positiiviset kokemukset. Tämä on hyvä työyhteisö, ja tarjolla on mielenkiintoisia töitä, Vuorenkoski toteaa.
Vuorenkosken työtehtäviin kuuluvat muun muassa liiton terveyspoliittisten lausuntojen ja kannanottojen valmistelu sekä Lääkäriliiton terveyspoliittisen jaoksen sihteerinä toimiminen. Lisäksi hän toimii tarvittaessa asiantuntijana liiton alueellisissa terveyspoliittisissa valiokunnissa. Vuorenkoski osallistuu myös erilaisiin valtionhallinnon terveyspolitiikkaan liittyvien työryhmien työskentelyyn.
- Tavoitteenani on, että Lääkäriliitto osallistuu aktiivisesti suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän kehittämiseen ja uudistamiseen tulevien vuosien aikana.
Pitkä ura valtionhallinnossa
Lauri Vuorenkoski valmistui lääkäriksi Oulun yliopistosta vuonna 2001. Lastenpsykiatrian alaan kuuluva väitöskirja syntyi poikkeuksellisesti opiskeluaikana, joten Vuorenkoski väitteli jo vuotta ennen valmistumistaan.
- Kliinistä työtä olen tehnyt viimeksi opiskeluaikana, valmistumisen jälkeen paperityöt ovat vieneet mennessään. Vuorenkoskella on takanaan yhteensä kymmenisen vuotta töitä Stakesissa ja THL:ssä.
- Työskentelin erilaisten tutkimus- ja kehittämistehtävien parissa. Viimeiset puolitoista vuotta olin sosiaali- ja terveyspalvelut -toimialan hallinnossa kehittämispäällikkönä. Lääkäriliitossa hallinnolliset tehtävät ja tutkimus jäävät huomattavasti vähemmälle.
Kun Vuorenkoski työskenteli vuosien 2008-2009 vaihteessa yhdeksän kuukautta osa-aikaisesti Lääkäriliitossa, toinen puoli työviikosta kului silloinkin Stakesissa.
- Olen työskennellyt niin pitkään valtionhallinnossa, että vaihteeksi on kiva katsoa terveyspolitiikkaa vähän toisestakin perspektiivistä.
Vapaa-ajallaan Vuorenkoski käy mökillään Vihdissä, valokuvaa, katselee mielellään elokuvia ja harrastaa laitesukellusta.
- Tosin viime aikoina sukeltaminen on jäänyt vähän vähemmälle. Tänäkin kesänä tein vain yhden sukelluksen. Lempielokuvakseen Vuorenkoski mainitsee, ei ehkä kovin yllättäen, vapaasukelluksen maailmaan sijoittuvan Luc Bessonin Suuri Sininen.