Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle: Lääkekorvausjärjestelmä kaipaa remonttia
Lääkekorvausjärjestelmä on Suomen Lääkäriliiton mielestä suuremman uudistuksen tarpeessa kuin mitä hallituksen esityksessä uudeksi sairausvakuutuslaiksi ehdotetaan. Nykyinen korvausjärjestelmä on monimutkainen ja asettaa potilaat eriarvoiseen asemaan ilman lääketieteellisiä tai hoidollisia perusteita. Liitto kannattaa siirtymistä kustannusperusteiseen ja lääkekohtaisen omavastuun sisältävään malliin.
Lääkäriliitto huomauttaa, että erityiskorvattavien lääkkeiden ja niihin oikeutettujen potilaiden määrittely ja rekisteröinti edellyttävät raskaan seurantajärjestelmän ylläpitämistä. Tähän kuluu eräiden arvioiden mukaan muun muassa noin 200 lääkärityövuotta.
Liitto kannatti kustannusperusteisen lääkekorvausjärjestelmän tarkempaa tutkimista jo vuonna 2001, kun Lääkekorvaustyöryhmä 2000 jätti loppuraporttinsa. Kustannusperusteisessa mallissa korvaus suurenee potilaan maksettavien lääkekustannusten kasvaessa.
Lääkekustannusten kasvun jatkuminen on Lääkäriliiton mukaan enemmän tai vähemmän väistämätöntä.
- Kustannusten nousua voidaan erilaisin ohjauskeinoin ainakin jonkin verran hallita ja ohjata lääkevalintoja perusteltuihin ja tarpeettomia kustannuksia välttäviin hoitoratkaisuihin. Lääkeryhmäkohtainen viitehintajärjestelmä näyttää olevan ainoa tapa, jolla voi hyvin suunniteltuna olla toivottuja taloudellisia vaikutuksia, liitto arvioi.
Tukkuhintojen alennus vain hetken helpotus
Esityksessä uudeksi sairausvakuutuslaiksi ehdotetaan, että ostokertaisesta kiinteästä omavastuusta luovutaan ja siirrytään lääkkeen hintaan suhteutettuun lääkekohtaiseen omavastuuseen.
Liiton mukaan muutos selkeyttää tilannetta ja poistaa ostokertakohtaisen keinottelun. Ehdotus on muotoiltu kustannusneutraalisti, eli uudet korvausprosentit on laskettu nykyisen järjestelmän keskimäärin toteutuneista korvausprosenteista. Liitto kannattaa lääkekohtaista omavastuuta, vaikka ei pidäkään lakiesityksessä ehdotettuja korvausluokittaisia ja sairausperusteisia lähtökohtia parhaana ratkaisuna.
Lakiesityksessä ehdotetaan myös tukkuhintojen kertaluontoista alennusta.
- Muutos on myös vaikutuksiltaan kertaluontoinen ja antaa lähinnä kuvan keinottomuudesta. Lääkekustannuksiin ja -korvauksiin pitäisi vaikuttaa pysyvillä ja harkituilla järjestelmämuutoksilla, liitto toteaa.
Lausuntonsa lopuksi liitto huomauttaa, että lakiesityksen lähtökohtana pidetään nyt vaikeita ja pitkäaikaisia sairauksia.
- Tähän kehikkoon on vaikea sijoittaa nykyaikaista ehkäisyyn tähtäävää lääkehoitoa. Pelkästään tästä syystä kansanterveydellisiä tavoitteita on vaikea sovittaa järjestelmään. On käytännössä mahdotonta löytää yleisesti hyväksyttyjä perusteita sairauksien luokittelulle ja sitä kautta oikeutukselle eritasoisiin korvauksiin.