Sitä ei voi sanoin kuvata, se täytyy kokea. Näin luonnehtii Tansanian asukkaiden elämänasennetta lähes neljännesvuosisadan maassa työskennellyt lastenlääkäri Leena Pasanen. Juuri tansanialaisten ystävällisyys ja ikävienkin uutisten ylitse kantava valoisuus ovat piirteitä, joista Pasanen ammentaa voimaa työhönsä. Hänet palkittiin maanantaina Suomen Lääkäriliiton Max Oker-Blom -palkinnolla työstään Ilembulan luterilaisessa sairaalassa Tansaniassa.

Leena Pasanen pohdiskeli paljon uransa suuntaa erikoistuessaan lastenlääkäriksi kotikaupungissaan Oulussa.

- Afrikkaan lähtö oli aina ollut vihoviimeinen vaihtoehto; sinne ei ainakaan. Mutta kun mietin, miten parhaiten toteuttaisin kutsumustani lääkärinä ja kristittynä, totesin, että työpanostani tarvitaan enemmän Afrikassa kuin Suomessa.

Päätöksestä on nyt 24 vuotta. Kuluneena aikana Suomen Lähetysseura on lähettänyt Pasasen Tansaniaan seitsemän kertaa, ja työrupeamien välillä on ollut vain joidenkin kuukausien mittaisia taukoja.

- Annoin afrikkalaiselle lapselle pikkusormen, ja työ vei koko käden. Silti tunnen olevani juuri sillä paikalla, jolla minun kuuluu olla.

Työtä tehdään sydämellä

Pasanen on Lounais-Tansaniassa sijaitsevan Ilembulan sairaalan ainoa suomalaislääkäri. Suomalaisia käy säännöllisesti lyhyillä työjaksoilla Pasasen puskasairaalaksi nimittämässä Ilembulassa.

Sairaalassa on 317 potilaspaikkaa, ja potilaat tulevat sadan kilometrin säteellä ympäröivältä alueelta. Potilasmaksu on pieni, mutta varattomien sairauskulujen korvaamiseen tarkoitettu diakoniarahasto on ahkerassa käytössä.

- Ketään ei käännytetä ovelta. Ilembula on työyhteisönäkin ainutlaatuinen, sillä kukaan ei tee työtä rahan takia. Eräs kollega saisi yksityisessä sairaalassa yhdestä keisarileikkauksesta saman palkan kuin nyt kuussa. Hän päivysti juuri koko viikonlopun ja teki kymmenen keisarileikkausta.

Ilembulassa synnytetään 2 500 kertaa vuodessa - eikä sairaalassa ole yhtään vakituista gynekologia.

Aids varjostaa kansan elämää

Tansanialaisten perusterveydenhuolto on Pasasen mukaan hoidettu hyvin, mutta aids on maassa suuri vitsaus.

Pasanen kirjasi pelkästään tammikuussa yli 30 positiivista äidin tai lapsen hiv-testin tulosta sairaalan lastenosastolla. Aidsista valistetaan sairaalaan tulevia äitejä jo ennen testin tekoa, jottei kukaan jättäisi myöhemmin kysymättä neuvoa.

- Äidit suostuvat Ilembulassa poikkeuksetta testiin. Tansanialaiset ovat muutenkin sairauden suhteen hyvin avoimia. Siihen ei etsitä syyllisiä eikä mietitä, kuka teki virheen. Positiivisen testituloksen saaneet sanovat elävänsä päivän kerrallaan surematta tulevaa.

Viiden tuhannen asukkaan Ilembula kipuaa Tansanian hiv-tilastojen kärkipäähän: kylän asukkaista 13,5 prosenttia on saanut tartunnan. Muualla maassa luku on 7-8 prosentin luokkaa.

Ilembulan kylässä on 200 aids-orpoa eli alle 15-vuotiasta lasta, jonka äiti tai molemmat vanhemmat ovat menehtyneet aidsiin.

Pasanen on ottanut siipiensä suojaan kaksi aids-orpoa, joiden virallinen holhooja hän on. Hän on koulutusta ja elämistä tukeva bibi, isoäiti, myös kahdelle muulle tansanialaislapselle.

Potilaat ovat aina tyytyväisiä

Pasasen mukaan kehitysmaassa työskentelyssä raskainta on nähdä ihmisten hätä kykenemättä auttamaan kaikkia. Ihmisillä ja sairaaloilla ei ole riittävästi rahaa lääkkeisiin ja hoitoihin.

Toisaalta työ palkitsee potilaiden kautta päivittäin.

- Uskon pääseväni monella tapaa helpommalla Afrikassa kuin Suomessa. Ihmiset ovat parasta työssä: kohtaan joka päivä pelkästään kiitollisia ja hymyileviä äitejä ja isoäitejä, joista yksikään ei valita.

Paitsi suojattilastensa vuoksi, Pasanen tuskin muutenkaan palaa pysyvästi Suomeen töihin.

- Koen yhä olevani suomalainen. Siteeraan silti mielelläni henkilöä, joka sanoi, että tulkaa tapaamaan minua Afrikkaan, olen parhaimmillani siellä!