Olimme olleet Tukholmassa. Saavuimme takaisin laivaan vähän ennen lähtöhetkeä ja nälkä kurni jo aika kovaa. Onneksi buffet-ravintolassa odotti pöytä varattuna.

Kävelimme ravintolaan ja löysimme pöytämme ja lähdimme hakemaan ruokaa. Otimme runsaasti katkarapuja ja muita meren eläviä ja palasimme pöytämme. Hetken kuluttua pöytään istui nuorehko mies. Neljän hengen pöytää kun ei voinut jättää ruuhka-aikaan tyhjäksi.

Mies sanoi reippaasti hyvät päivät, ja me tietysti vastasimme. Kertoi olevansa oman firmansa toimitusjohtaja. Sitten hän sanoi hyvin vakavasti:

- Tämä on niin mukava ravintola, kun täällä on ruokaa niin paljon.

Nyökkäilimme ja myöntelimme.

- Syötävää löytyy yllin kyllin, sanoin.

Mies katseli katkarapuja täynnä olevia lautasiamme tovin.

- Taidatte pitää katkaravuista.

Nyökättiin taas.

- Oikein kovasti, vaimo täsmensi.

- Minä en kyllä pidä katkaravuista enkä muistakaan ravuista, vastasi pöytäseuramme ja katseli naama kurtussa rapulautasiamme.

Tarjoilija tuli kysymään, että mitä haluaisimme juoda. Tilasimme pullon valkoviiniä. Kun tarjoilija toi viinipullon, katsoi kumppanimme pulloa merkitsevästi. Kysyinkin häneltä, että kelpaisiko viini.

- Ei en pidä viinistä, juon vain maitoa, kuului vastaus ja kuin varmemmaksi vakuudeksi siemaisi hän aikamoisen kulauksen maitoa.

Haimme sitten uusille lautasille kalaa eri muodoissa: kraavia ja paistettua lohta, silakoita eri tavoin laitettuina sekä kaviaaria ja keitettyjä perunoita. Palasimme jälleen pöytään. Pöytäseuramme oli käynyt hänkin täydentämässä lautasensa. Jälleen lautasemme tarkastelun jälkeen hän kommentoi:

- Taidatte pitää paljon kalasta ja kaviaaristakin.

- Kyllä vaan, kaloja on oikein montaa laatua ja todella maukkaita. Ja kaviaari maistuu todella herkulliselta. Varsinkin nämä eri tavoin maustetut sillit ja silakat saavat veden kielelle.

- Jaa, minä en kyllä pidä kalaruuista olleenkaan, kuului tyly arvio.

Mutta maitoa kului, ja lautanen tyhjeni vilkkaasti.

Mekin haimme uudet lautaselliset lämmintä ruokaa. Lautasillamme oli paistia ja erilaisia salaatteja. Sillä välin ystävämme oli myös täyttänyt lautasensa.

- Taidat pitää paljon lihapullista, kysyin nähtyäni hänen lautasensa, joka oli täynnä lihapullia ja perunamuusia.

Herra hymyili leveästi.

- Kyllä, todella paljon, oikein paljon, hän vakuutteli.

Kertoi, että hän syö aina tässä ravintolassa, koska ruokaa on niin paljon.

- Niin toden totta, tosi paljon, todella, täsmensi pöytäseuramme.

Syötyämme kysyin häneltä, mistä jälkiruoista hän pitää. Vastauksen olisi jo voinut arvata.

- Ei, ei. En pidä olleenkaan jälkiruoista.

Mutta hän nousi pöydästä ja haki jälleen lautasellisen lihapullia ja alkoi haarukalla siirtämään lihapullia tasaisena virtana lautaselta suuhunsa. Väliin silloin tällöin kulaus maitoa.

Neljännen lautasellisen jälkeen hän taas kehui hyvää ruokaa ja sen riittävyyttä ja me yhdyimme kehuihin. On mukava ravintola, kun on paljon ruokaa, totesimme kaikki yhdessä. Herra nousi kiitti seurasta ja poistui.

Katsoimme toisiamme ja sanoimme hyvin vakavalla äänellä lähes yhtä aikaa:

- Kivaa, kun on niin paljon hyvää ruokaa täällä.