Liiton esittelytilaisuus Turun kandeille Kesätöiden työllisyystilanne erittäin hyvä
Lääkäriliitto järjesti turkulaisille kandeille perinteisen liiton esittely- ja infotilaisuuden huhtikuun alussa. Paikalle oli saapunut viitisenkymmentä opiskelijaa kuulemaan liiton edustajien antia.
Kurssin isäntä Juha Kukkonen ja toinen emäntä Jarkko Alanne kertoivat tilaisuuden jälkeen haastattelussa ajatuksiaan opiskelusta, lääkärin työstä ja Lääkäriliitosta.
- Yleisesti ottaen kesätöiden työllisyystilanne on erittäin hyvä. Perinteisesti on viidennen opiskeluvuoden jälkeen menty töihin terveyskeskukseen. Meidän kurssilta on arviolta ainakin kolme neljäsosaa menossa terveyskeskukseen ensi kesäksi. Lisäksi ovat vanhat työpaikat viime kesältä, toteaa Kukkonen tilanteesta.
Alanne jatkaa, että terveyskeskuksilla oli jo viime kesänä niin kova tarve saada työvoimaa, että käännyttiin nuorempien kurssien puoleen.
- Neljännen vuosikurssin jälkeen on perinteisesti oltu kesätöissä psykiatrialla. Kun vuosi sitten emme olleet vielä suorittaneet lastentauteja ja naistentauteja, niin meidän kurssilaisia oltiin jo silloin aktiivisesti hakemassa terveyskeskuksiin. Toki siellä oli sellaisia sopimuksia, ettei tule välttämättä nais- tai lapsipotilaita, mutta päivystykseenhän voi tulla eteen ihan mitä vaan, kertoo Kukkonen.
Alanteen mielestä nyt tuntuu olevan työntekijän markkinat.
- Ei ole vaaraa siitä, etteikö saisi kesätöitä varsinkin siinä tapauksessa, jos on valmis lähtemään 50 kilometriä yliopistokaupungista ulospäin. Turun keskustan paikat ovat tietysti halutuimpia ja niitä on täytynyt tiedustella hyvissä ajoin. Jos tässä vaiheessa ei vielä halua lyödä paikkaa lukkoon, voi turvallisin mielin odotella kesäkuun alkuun ja katsoa sitten, minne mennä.
Kukkonen on itse menossa ensi kesäksi Lohjan terveyskeskukseen, Alanne puolestaan työskentelee ainakin osan kesästä vanhassa kesätyöpaikassaan Harjavallan psykiatrisessa sairaalassa.
Terveyskeskuslääkärin työn haastavuus on hyvin tiedostettu.
- Mitä enemmän on opiskellut, sitä enemmän arvostaa terveyskeskuslääkärin työtä. Ymmärtää sen, kuinka haastavaa ja vaikeata työ on, kertoo Kukkonen.
PAPERITÖIDEN MÄÄRÄ YLLÄTYS
Molemmilla on jo kokemuksia käytännön lääkärin työstä.
- Ehkä suurin pettymys oli huomata, kuinka vähän saa olla potilaiden kanssa ja kuinka paljon aikaa menee byrokratiaan ja kirjallisiin töihin. Siihen asiaan olin pettynyt ja moni muukin on ollut. Oli yllätys, kuinka paljon työhön liittyy kirjallista hommaa kuten lausuntoja ja sairauskertomuksia, kertoo Alanne.
Myös Kukkosen mielestä paperitöihin kuluu aikaa.
- Yksi viime kesän tärkeistä opetuksista oli puolestaan se, että oppi olemaan lääkärin roolissa. Työssä tavallaan vastasi kaikesta toisin kuin opiskelijana. Nyt kun menee töihin, niin osaa ottaa asiat lääkärin roolissa ja päättää niistä.
Alanne näkee, että ensimmäinen työpaikka on paljon itsensä sisään ajamista.
- Siinä on ensiarvoisen tärkeää se, että on kiva henkilökunta ja ihmisten kanssa synkkaa. Lisäksi on oltava tarpeeksi nöyrä.
Hän toteaa, ettei ole montakaan yhtä mielenkiintoista ammattia kuin lääkärin työ.
-Työ on sen verran monipuolista. Useimpiin lääkäreihin ja lääketieteen opiskelijoihin liittyy luontainen, aika voimakas uteliaisuus eli halu tehdä ikään kuin tutkimusmatkaa.
Lääkärien palkkaus kuitenkin puhuttaa paljon.
-Kaikki ovat sitä mieltä, että se ei ole ainakaan oikeassa suhteessa koulutukseen, sanoo Alanne.
Kukkonen muistuttaa myös vastuun merkityksestä.
-Lääkärillä on koko ajan suuri vastuu ja hän joutuu tekemään isoja päätöksiä. Palkka on siihen nähden aika lailla alimitoitettu, hän tuumii.
- Ilmeisesti palkka korreloi aika pitkälti siihen, mikä on nykyinen lääkärien arvostus verrattuna tilanteeseen 30 vuotta sitten, jatkaa Alanne.
Molempien mielestä Lääkäriliiton tehtävänä on lääkärien edunvalvonta.
- Edunvalvonnasta toitotetaan joka puolella, mutta toivotaan, että se todella näkyy myös jossakin. Palkka on tällä hetkellä polttava puheenaihe. Yksi tärkeä liiton tehtävä on myös juridinen neuvonta erilaisissa asioissa, summaa Alanne.