Lehti 25-26: Liitto toi­mii 25-26/2005 vsk 60 s. 2825

Liiton hallitus panostaa työsuojeluun

Olli Meretoja

Lääkäriliiton hallitus kävi kesäkuun suunnittelukokouksessaan perusteellisen keskustelun pitkien yhtäjaksoisten aktiivityörupeamien haitoista ja haittojen vähentämisen mahdollisuuksista. Hallitus näki viime vuosina julkaistujen kontrolloitujen tutkimusten osoittavan kiistatta, että 24 tunnin yhtäjaksoinen valvominen aiheuttaa sekä työsuorituksen tason laskua että terveyshaittaa valvovalle henkilölle. Valvomisen aiheuttamaa hoito- ja diagnostiikkakyvyn heikkenemistä on todettu useiden eri erikoisalojen lääkäreillä erilaisissa työympäristöissä. Terveyshaittoja on todettu etenkin yötyötä sisältävään vuorotyöhön liittyen sekä yksittäisissä otantatutkimuksissa että laajoissa epidemiologisissa vertailuissa.

Hallitus pohti saatavilla olevan julkaisutiedon perusteella yksittäisen lääkärin mahdollisuuksia vaikuttaa työsuoritukseensa ja terveytensä edistämiseen. Maamme sairaaloissa on noin 170 raskasta päivystyspistettä, joissa aktiivityötä tehdään vähintään 85 % päivystysajasta. Osa näistä pisteistä on sellaisia, ettei työn rytmittämisellä voida vähentää yöaikaisen työn määrää. Tällöin päivystävän lääkärin työsuoritukseen vaikuttaa selkeimmin vähintään 30 minuutin pituisen yhtäjaksoisen nokostauon järjestäminen keskellä yötä. Tällaisen tauon varmistaminen tulisi taata jokaiselle pitkään yhtäjaksoisesti työskentelevälle kollegalle esim. hyvän tiimityön mukaisesti.

Useissa päivystyspisteissä yöaikaista työmäärää voidaan vähentää, jos se vain nähdään tarpeelliseksi. Esimerkiksi leikkaussaleissa samat potilaat tulee leikatuksi, vaikka osa ilta- tai yöaikaan sairaalaan tulevista leikataan vasta seuraavan tai seuraavien päivien aikana. Erikoistuvien lääkärien saama kokemus tullee jopa paremmaksi, jos suurin osa päivystyspotilaista leikataan hyvän konsultaatio-ohjauksen tukemana virka-aikana. Päivystyspotilaiden kiireellisyyden mukainen liikennevalokoodaus on yksi ratkaisumalli vähentämään tarpeetonta yöaikaista leikkaussali- ja päivystyspoliklinikkatoimintaa.

Lue myös

Päivystävän lääkärin terveyttä ei voi määräänsä enempää suojella tai parantaa ilman asianomaisen omaa motivaatiota. Osa ihmisistä tupakoi tai nauttii runsaasti alkoholia, vaikka he samalla tiedostavat näiden aiheuttamat terveyshaitat. Osa lääkäreistäkin haluaa jatkaa nykyisiä pitkiä työrupeamiaan tiedostaen niiden sisältämät terveyshaitat. Terveyshaittojen on todettu kohdentuvan mm. metaboliaan, endokrinologiaan, sydän- ja verenkiertoelimistöön, rintasyöpiin, lisääntymisterveyteen sekä tapaturmiin ja onnettomuuksiin. Osa haitoista liittyy nimenomaan pitkiin yhtäjaksoisiin valvomisiin, mutta osa yötyötä sisältävään vuorotyöhön.

Lääkärien 24 tunnin yhtäjaksoiset raskaat työrupeamat ovat poikkeuksellisia ja siksi merkittävä osa terveyshaittatutkimuksista on kerätty laajemmalla otoksella vuorotyötä tekevistä henkilöistä. Näyttää siltä, ettei 24 tunnin työrupeaman vaihto perinteiseen vuorotyöhön ole terveyden edistämisen kannalta ratkaisevan merkityksellistä. Merkityksellisempää lienee yötyötä ja pitkiä valvomisia sisältävien työrupeamien vähentäminen. Malli hoidon laadun ja päivystäjän oman terveyden tasapainottamiseen saattaa löytyä esim. nykyisten vuorokauden mittaisten jatkuvaa herpaantumatonta aktiviteettia sisältävien työrupeamien lyhentämisestä parempaan työsuoritukseen ja terveyteen tähtääviksi.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030