Lehti 11: Liitto toi­mii 11/2004 vsk 59 s. 1192 - 1193

Liiton toiminnanjohto solmii suhteet sidosryhmiin

Lääkäriliiton toiminnanjohto toteuttaa hallituksen päätökset ja johtaa ja kehittää liiton toimiston työtä. Johto vastaa myös liiton kontakteista kotimaisiin ja ulkomaisiin yhteistyökumppaneihin. Arjen aherrukseen heijastuu yhä vahvemmin lääkärintyön, terveydenhuollon ja edunvalvonnan kansainvälistyminen.

Katja Patronen

Lääkäriliiton johdon tehtävänä on luoda toimivat yhteydet kaikkiin tarvittaviin sidosryhmiin.

- Olemme tehneet valtavasti työtä, jotta liitto saisi tukevan aseman kansainvälisillä toimintakentillä. Entistä suurempi osa suomalaisiin lääkäreihin ja terveydenhuoltoon vaikuttavista päätöksistä tehdään ulkomailla, toteaa toiminnanjohtaja Markku Äärimaa.

Lääkäriliitto on edustettuna useilla kansainvälisillä foorumeilla. Eettisiä kysymyksiä pohditaan Maailman lääkäriliitossa (WMA), jossa keskustellaan nyt vilkkaasti lääkäreiden ja lääketeollisuuden suhteista. WMA on uudistanut Lääkäriliiton aloitteesta julistuksensa potilaan oikeuksista ja lääketieteellisistä tutkimuksista.

Etiikkaa ja uusien direktiivien vaikutusta lääkäreihin ja terveydenhuoltoon käsitellään Euroopan lääkärien pysyvässä komiteassa CPME:ssä, joka toimii lääkärikunnan lausunnonantajana EU:ssa. Äärimaa hoiti CPME:n puheenjohtajuutta vuosina 2000-2001.

Liiton koulutusjohtaja Hannu Halila valittiin syksyllä 2002 Euroopan erikoislääkäriyhdistyksen UEMS:n puheenjohtajaksi. Kansainvälinen sihteeri Nina Tiainen luotsaa kuluvan vuoden loppuun asti PWG:tä, Euroopan nuorten lääkärien liittoa.

Lääkäriliitto kuuluu Euroopan yleislääkärijärjestöön, ja Pohjoismaisten lääkäriliittojen kanssa ollaan yhteistyössä Nordiska Läkarrådetin kautta.

- Kun Baltian maat liittyvät EU:hun, tulee ajankohtaiseksi tiivistää entisestään suhteita Viroon. Tavoitteena on sopia yhteisistä pelisäännöistä ja varmistaa lääkärietiikan yhtenevyys. Keskustelua virinnee myös työmarkkinoista, Äärimaa sanoo.

Vaikuttaminen vaatii henkilökohtaisia yhteyksiä

Kotimaan kamaralla Lääkäriliiton johto ylläpitää yhteyksiä miltei 70:een eri tahoon. Kanssakäymistä tihennetään kulloinkin ajankohtaisten tarpeiden mukaan.

Liiton johto on säännöllisesti tekemisissä ministeriöiden, lakien valmistelijoiden ja kansanedustajalääkärien kanssa.

Terveyspolitiikan seurannasta vastaa liitossa varatoiminnanjohtaja Santero Kujala. Yhteydenpito terveyspoliittisiin vaikuttajiin kuten Kuntaliittoon, Akavaan ja sairaanhoitopiireihin on tehtävälistalla jatkuvasti.

- Vaikutuksen aikaansaaminen edellyttää henkilökohtaisia kontakteja, Äärimaa korostaa.

Koulutukseen liittyviä asioita liitto puntaroi muun muassa tiedekuntien dekaanien kanssa.

Johtamiskulttuuriin halutaan panostaa

Tuore organisaatiouudistus on tuonut omat haasteensa liiton toimiston johtamiseen. Väkeäkin on palkattu lisää viime vuosina.

- Johtamiskulttuurin kehittämiseen panostetaan. Esimerkiksi osastopäälliköiden valinnoissa on painotettu johtamistaitoja.

Lääkäriliiton arvot on määritetty uudelleen, ja nyt on edessä niiden jalkauttaminen käytäntöön.

Liiton johto kehittää ja valvoo myös lääkärien etiikkaa. Sovinto- ja kunniatuomioistuinten johtosääntö uudistettiin vastikään.

- Erittäin merkittävä rooli on myös markkinointia valvovalla lautakunnalla. Suuren yleisön mielikuva lääkäreistä muodostuu pitkälle markkinoinnin kautta, koska palvelujen ilmoittelu on varsin laajaa, Äärimaa huomauttaa.

Lue myös

Toiminnanjohdossa työskentelee Äärimaan ja Kujalan ohella hallintopäällikkö Kaarina Sarvilinna. Hän vastaa toimiston henkilöstöhallinnosta ja toimii liiton johdon juridisena asiantuntijana sopimusten, lausuntojen ja kannanottojen valmistelussa. Hallintopäällikkö hoitaa myös liiton päättävien toimielinten sihteerin tehtävät ja kokousasioiden valmistelun.

Kansainvälinen sihteeri Nina Tiainen seuraa EU:n direktiivihankkeita ja analysoi niiden vaikutusta suomalaiseen lääkärikuntaan, pitää yhteyttä lääkärijärjestöihin ja tekee selvityksiä siitä, miten Suomea koskettavia asioita on järjestetty muissa maissa.

Yksikössä työskentelevät lisäksi sihteerit Pirjo Koivistoinen, Eeva-Maija Tallgren ja Anneli Viljanen.

Johdon yhteydessä toimii tiedotusyksikkö, jota vetää viestintäpäällikkö Anne-Maj Aunula. Tiedotuksen väkeen kuuluvat liiton oppaista, kirjoista ja esitteistä vastaava julkaisutoimittaja Marit Henriksson, tiedottaja Katja Patronen sekä toimistovirkailija Suvi Koljonen. Joukkoon haetaan parhaillaan vahvistukseksi toista tiedottajaa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030