Kati Myllymäki jättää Lääkäriliiton puheenjohtajan tehtävät tämän vuoden lopussa.

- Nyt on liiton vaalivuosi ja siten looginen vaihe vaihtaa puheenjohtajaa. Valtuuskunnan vaalin tuloksesta voi vetää johtopäätöksiä myös puheenjohtajan valinnan suhteen. Jäsenistö voi äänestysratkaisuillaan vaikuttaa siihen, miten painopisteitä ja vallankäyttöä liitossa suunnataan, hän sanoo.

Liitto valmistautuu parhaillaan seuraavaan neuvottelukierrokseen. Tällä kierroksella haetaan korotusta nimenomaan perustyöajan ansioihin. Kati Myllymäki pitää toisena kriittisenä kysymyksenä superraskaita päivystyksiä, joissa työtä tehdään tauotta yli 24 tuntia. Liitto vie neuvottelupöytään myös mm. kysymyksen sädeloman valtakunnallisesta kompensaatiosta. Neuvottelukierroksen lopulliset tavoitteet muotoilee liiton hallitus.

Superraskaat päivystykset jakavat lääkärien mielipiteitä vahvasti. Osa ei niitä jaksa, toiset taas jaksavat mainiosti ja pitävät pitkää työrupeamaa ja pitempää vapaata hyvänä vaihtoehtona. Kun päivystyksiä kuitenkin saneerataan ja keskitetään, yhä useammat päivystykset ovat hyvin raskaita.

-Malleja superraskaiden päivystysten järjestämiseksi on useita. Lääkärien pitäisi minusta nyt itse ottaa kantaa siihen, kuinka he haluavat ne järjestää. Jos rahakorvauksesta sovitaan valtakunnallisesti, niin päivystysmallista voitaisiin sopia paikallisesti. Miksi Helsingistä pitäisi määrätä identtinen ratkaisu kaikille, jos Kajaanissa päivystysrenkaassa on kahdeksan lääkäriä ja Turussa kaksikymmentä lääkäriä, Kati Myllymäki sanoo.

-Päivystysten järjestäminen on vaikeinta pienissä keskussairaaloissa. Jos päivystysrengas on viiden lääkärin varassa, se ei voi täyttää mitään työsuojelukriteerejä.

Joissain terveyskeskuksissa superraskaista päivystyksistä on jo sovittu paikallisesti. Vuorokauden mittainen päivystys on esimerkiksi jaettu puoliksi kahdelle päivystäjälle.

Myös keikkapäivystäjien käyttö näyttää yleistyvän. Kati Myllymäen mielestä keikkapäivystäjä on järkevä ratkaisu, jos vakinainen väki ei halua päivystää. Työsuojelunäkökulmasta katsottuna keikkapäivystäjä varmistaa, että lääkärit jaksavat tehdä päivätyönsä.

-Haja-asutusalueiden pienillä paikkakunnilla ei tule olemaan tarpeeksi suuria päivystysrenkaita, joten keikkapäivystäjä on käytännön sanelema ratkaisu. Minusta heitä pitäisi käyttää, kun siihen on perustellut syyt. Tietysti päivystystä helpottaisi suunnattomasti, että tuntisi potilaat, paikkakunnan hoitoketjut ja -käytännöt.

ONGELMIA EI RATKAISTA YHDELLÄ SAPLUUNALLA

Lääkärien ongelmana on ammattikunnan - ja siten myös edunvalvontatavoitteiden - jakautuminen lukuisiin, eri tavalla työtä tekeviin ryhmiin. Yhdellä on hyvin runsaasti etupäivystystä, toisella paljon sitovaa takapäivystystä, joku ei päivystä lainkaan. Erikoisaloilla on omat erityiskysymyksensä, ja maakunnissa, minne on vaikea saada spesialisteja, on kaikki toisin kuin suurissa yliopistoklinikoissa.

-Ongelmia on vaikea ratkaista samalla sapluunalla. Ammattiyhdistystoimintaahan sanotaan ryhmäitsekkyydeksi. Ryhmäitsekkyys ei kuitenkaan voi toimia niin, että 18 000 yksittäisitsekästä vetää omaan suuntaansa, vaan meillä on demokratia. Jos enemmistö päättää, että tällä kierroksella tehdään korotus peruspalkkaan tai toisella kierroksella päivystykseen, niin silloin tehdään enemmistöpäätöksen mukaan, Kati Myllymäki sanoo.

- Tästä huolimatta on pyritty vuorovetojärjestelmään siten, että jos yhtenä vuonna ovat päivystäjät saaneet enemmän, niin seuraavana on satsattu peruspalkkaan. Jonkinlaista oikeudenmukaisuutta turvaa myös viime kierroksen ratkaisu, jolla vastavalmistuneet lääkärit saivat korotuksen eurolääkärien palkkaukseen.

Seuraavaksi on hänen mielestään kandien vuoro. Valtion puolella korjausta vaatii assistenttien, lääkäritutkijoiden ja opetustehtävissä työskentelevien lääkärien palkkaus.

HEHKUTUS JA MAHALASKU

Lääkärilakossa vuonna 1984 sanotaan purkautuneen vuosien tyytymättömyyden. Onko tilanne nyt sama?

- Viime kierroksella olimme varsin lähellä lakkoa, samoin sitä edellisellä. Järjestönä liitto valmistautuu siihen, että lakko tarvittaessa tehdään. Tässä vaiheessa on kuitenkin aivan mahdotonta sanoa, mitä neuvotteluissa tapahtuu, Kati Myllymäki sanoo.

Yleinen työmarkkinakäytäntö edellyttää joka tapauksessa ensin osallistumista tuponeuvotteluihin.

- Liittoa on paljon kritisoitu siitä, että lakkovalmius on ollut vahva eikä lakkoa ole sitten tullutkaan. Osa jäsenistä on kokenut, että heidät on ikään kuin petetty, kun lakkoon ei mennäkään, vaikka siihen on valmistauduttu. Että tulee hehkutus ja sitten mahalasku. Se että lakkosuunnitelmat päivitetään, katsotaan lakkorajat ja tehdään tiedotusmateriaalista alkaen kaikki valmiiksi, tulee olemaan normaalia järjestötoimintaa tästä eteenpäin.

- Toimivassa työtaistelussa tarvitaan laaja yhtenäisyys. Se ei voi olla mikään pienen piirin juttu - ei hallituksen eikä luottamusmiesten, mutta ei toisaalta kentän hurmahenkienkään oma proggis. Tyytymättömien joukko on kasvussa. Jäsenäänestys, joka sekä koettiin hyvänä että herätti aika laajasti kritiikkiä, osoitti, että kolmasosa lääkärikunnasta oli jo viime kierroksella ihan valmis työtaisteluun, Kati Myllymäki sanoo.

- Jos lakkotielle mennään, tavoitteiden on oltava selkeät ja yhteisesti hyväksytyt. Työtaistelu on liian massiivinen ase pelkästään sisäisten paineiden purkamiseen. Lakkoon mennään vain, jos lasketaan siitä olevan hyötyä jäsenille. Sisäisen tyytymättömyyden purkamista ja uusien linjojen hakemista varten on esimerkiksi vaalit.