Vuosien 1984 ja 2001 lääkärilakkoihin sisältyy yleisempää yhteiskunnallista merkitystä omaavia piirteitä: molempia koskien oltiin eduskunnassa tekemässä välikysymystä tai maan hallituksessa sorvaamassa erityislakia, jolla lakko olisi voitu päättää yksipuolisesti.

Suomen Lääkäriliitto on ollut kaksi kertaa lakossa. Ensimmäinen lakko oli yleisakavalaisen lakkokevään aikana vuonna 1984 ja jälkimmäinen vuonna 2001. Kevään 1984 lakko päättyi huhtikuussa, mutta 2001 ratkaisuun vaadittiin erittäin harvinaisen sovittelulautakunnan asettaminen sekä poliittinen paine. Sopimukseen päästiin elokuussa. Kumpaankin lakkoon sisältyy yleisempää yhteiskunnallista merkitystä omannut piirre, sillä molempia koskien oltiin eduskunnassa tekemässä välikysymystä tai maan hallituksessa sorvaamassa erityislakia, jolla lakko olisi voitu päättää yksipuolisesti.

Kevään 1984 tapahtumat alkoivat jo 1982. Pirkanmaan erityishuoltopiirissä Ylisillä oli tuolloin laiton akavalainen lakko, joka kohdistui työaikamääräyksiin. Akavan hallituksessa istunut Lääkäriliiton neuvottelupäällikkö Aarno Schrey suuttui tapahtumasta vaatien persoonalliseen tyyliinsä: "Järjestösihteeri Virtanen hirteen!", koska lakko oli laiton eikä Schreyn mukaan mikään akavalainen järjestö voinut mennä laittomaan lakkoon. Laittomasta lakosta annettiinkin työtuomioistuimessa sakot Akavalle ja mukana olleille liitoille, mutta akavalaiset voittivat itse asian. Asiaa hoitanutta Akavan sosiaalidemokraattista järjestösihteeri Reijo Virtasta riensi tämän jälkeen ensimmäisenä onnittelemaan kukapas muu kuin Aarno Schrey. Virtanen muistelee, että he olivat väärässä aloittaessaan tuon laittoman lakon, mutta sen toteuttaminen antoi hänen mukaansa ratkaisevaa uskoa sekä pintansa pitämiseen Akavassa että myös siihen, että laillisen lakon kautta voi saada aikaan tuloksia, joihin neuvottelemalla ei päästä. Tapahtuma vaikutti laajemminkin, sillä koko Akavan hallitus muutti lakkoja koskevaa kielteistä kantaansa.

Keväällä 1983 annettiin sitten jo lakkovaroitus. Lääkäriliitto jopa antoi oman lakkovaroituksensa, joka jouduttiin vetämään pois Akavan painostuksesta. Edessä olisi ollut ero Akavasta, jos omaa tietä olisi haluttu tuolloin kulkea lakkoon saakka. Liitto yhtyi Akavan lakkovaroitukseen, mutta keväällä 1983 lakot onnistuttiin vielä välttämään lukuun ottamatta Farmaseuttiliiton lakkoa. Farmaseutit viitoittivat tietä yleisakavalaisille lakoille.

Keväällä 1984 kaikki oli toisin. Akavan jäsenistön pienipalkkaiset liitot olivat erityisen kärmeissään palkkakehityksestään. Tällä kertaa akavalaisissa liitoissa ja keskusjärjestössä oli sekä taloudellisia resursseja että huolellinen valmistelu. Turkulainen opetusalan pääluottamusmies

Reijo Rauhala

kierteli ympäri maata useita kuukausia levittäen oppia mahdollisen lakon aikaisista toimenpiteistä. Myös Akavan järjestösihteeri

Risto Piekka

toimi asiassa paikallisalueilla.

Kevään 1984 pikantti poliittinen laiskanläksy

Lääkärilakko 1984 herätti pääministeri

Kalevi Sorsassa

voimakkaita tuntemuksia. Hän laati allekirjoituksia vailla olevan valmiin lain, jolla lääkärien lakko kiellettäisiin. Sorsaa epäilytti lääkärien motiivit. Hän kysyi akavalaiselta luottohenkilöltään, Akavan ainoalta julkisosiaalidemokraatilta Reijo Virtaselta, haluavatko lääkärit lakkoilla kansanterveyslakia vastaan? Virtanen vastasi, että kyse on yksinomaan jälkeenjääneestä palkkatasosta. Sorsa kysyi vielä lakon alkaessa oliko niin, ettei lakkoa vain oltu suunnattu kansanterveyslakia vastaan. Sorsa piti koko lakon ajan valmiiksi laadittua lakia taskussaan, mutta sitä ei koskaan kuitenkaan annettu eduskuntaan. Reijo Virtanen on sitä mieltä, että laki olisi mennyt siellä kevyesti läpi. Akavan puheenjohtaja Raimo Lehtisen mukaan se, ettei esitystä koskaan viety eteenpäin johtui siitä, että Virtanen oli puhunut asiasta Sorsalle. Lehtinen kiitti Virtasta henkilökohtaisesti lääkärien pelastamisesta.

Lakon alkaessa myös sattui jotain, joka vaikutti osaltaan lakkojen päättymiseen ja kasvatti Sorsan epäluuloja lakkoilevia akavalaisia liittoja kohtaan. Opettajien ammattijärjestö vakuutti Sorsalle järjestöpäällikkö Virtasen suulla, ettei lakkoa tule. OAJ:n toimisto oli esittänyt valtuustolleen, ettei lakkoon mentäisi, mutta valtuusto käveli esityksen ylitse. Kentällä oli niin kovia patoutuneita lakkopaineita, että tähän ryhdyttiin toimiston vastustuksesta huolimatta. Virtasen saama tieto oli siis täysin oikea.

Pääministeri Kalevi Sorsa hermostui akavalaisista lakoista kuitenkin niin paljon, että kielsi kirjastonhoitajien lakon lopettamisen. "Jos kerran mennään lakkoon, niin ollaan sitten vaikka ikuisuuksiin saakka!", hän totesi. Muut akavalaiset lakot neuvoteltiin pikkuhiljaa pois. Tuolloinen Akavan neuvottelupäällikkö

Matti Koivistoinen

, joka neuvotteli lakkojen päättämissopimuksia, valitti Akavassa järjestösihteeri Reijo Virtaselle, etteivät työnantajat tee sopimusta kirjastonhoitajien kiistassa, vaikka olisi mennyt esittämään millaista ratkaisua tahansa. Valtakunnansovittelija

Teuvo Kallio

totesi Koivistoiselle vastaukseksi aina, ettei ole edellytyksiä. Sorsa oli päättänyt näyttää voimaansa. Sorsa halusi opettaa kirjatonhoitajille ja muille akavalaisille järjestöille, ettei pidä mennä lakkoon, jos liitolla ei ole järjestövoimaa takanaan. Suuruuden ekologia siis hallitsi. Tässä tapauksessa onnettomat kirjastonhoitajat olivat menneet kevään yleisen lakkohuuman muiden akavalaisten ryhmien mukana. Lopulta heidän lakkonsa päättyi varsin laihoin tuloksin Sorsan lepyttyä ja opetuksen tultua selville.

Lääkärit 2001 kolmikannan esitaistelijoina

Myös vuonna 2001 lääkärien lakko kesti poikkeuksellisen pitkään - yli viisi kuukautta. Lääkäriliitto katsoi, että valtakunnansovittelijan antama sovintoesitys toukokuussa oli niin huono, ettei sitä viety edes valtuuskunnan äänestykseen. Juhannuksen lähestyessä myös tunteet maan eduskunnassa alkoivat kasautua. Suomen Keskustan kansanedustaja

Kari Myllyniemi

teki lääkärilakon lopettamista koskevan kirjallisen kysymyksen maan hallitukselle kesäkuun 20. päivänä. Hän totesi kysymyksessään Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kärsineen lakkoilun vuoksi yli 30 miljoonan markan tappiot. Hän totesi lakon kasvattaneen jo ennestäänkin pitkiä leikkausjonoja, ja niiden kasvaessa oli hänen mukaansa mahdollista kysyä, "onko potilasturvallisuus enää riittävä ja lainmukainen". Myllyniemi totesi myös lakon erikoisuuden eli avainryhmien vuorottelun. Hän esitti, että tämän avulla oli "ilmeisesti säästetty Lääkäriliiton lakkoavustusrahoja ja estetty lakkokassan nopea kuivuminen".

Myllyniemi katseli asiaa täysin työnantajapuolen näkökulmasta. Hän mainitsi, ettei työnantajapuoli ollut halunnut käyttää työsulkua omana painostuskeinonaan, koska se ei toimillaan ollut halunnut vaarantaa potilasturvallisuutta. Myllyniemi kysyi maan hallitukselta, mihin toimenpiteisiin se aikoi ryhtyä lääkärilakon lopettamiseksi, työnantajan aseman parantamiseksi lakkotilanteissa, potilasturvallisuuden parantamiseksi sekä valtakunnansovittelijan työn helpottamiseksi.

Sisäministeri

Jan-Erik Enestam

Ruotsalaisesta kansanpuolueesta vastasi Myllyniemen kysymykseen työministerin sijaisena. Hän muistutti, että Suomessa työriitojen sovittelu perustui kyllä pakkosovittelulle mutta ei pakkosovintoon. Sovittelijan määräämiin neuvotteluihin on osallistuttava, mutta kenenkään ei ole pakko hyväksyä tehtyjä sovintoehdotuksia. Enestamin mukaan lääkäreiden työnseisauksen lopettaminen olisi ollut mahdollista lailla. Hän muistutti, että tällaisella toimenpiteellä olisi vaikutusta koko työmarkkinajärjestelmään. Hän ilmoitti maan hallituksen kunnioittavan työelämän perusoikeuksia ja noudattavan kolmikantaperiaatetta. Toiminnan lähtökohtana pidettiin hyvää yhteistyötä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Neuvottelu- ja sopimisoikeuden lisäksi Enestam totesi lakko-oikeuden olevan yksi keskeinen työelämän perusoikeus. Lakko sai jatkua ilman eduskunnan toimenpiteitä sen lopettamiseksi.

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana lakko-oikeus on ollut kahteen otteeseen kansanedustajan kysymyksen aiheena. Kokoomuksen kansanedustaja

Arto Satonen

teki lakialoitteen 2005 ja Kokoomuksen kansanedustaja

Arja Karhuvaara

2010. Kysymyksissä on haluttu muutoksia lakko-oikeuteen sikäli, että laittomia lakkoja koskevien hyvityssakkojen lisäksi aloitteissa ehdotettiin vahingonkorvausmenettelyn käyttöönottoa, jos laittomaksi lakoksi tuomittua lakkoa ei ole lopetettu 24 tunnin kuluttua tuomiosta.

Tähän mennessä ei asialle ole tehty eduskunnassa mitään. Työmarkkinajärjestöt perustivat sen sijaan ns. Inkeroisen työryhmän, jonka puheenjohtajaksi tuli Elinkeinoelämän keskusliitosta johtaja

Eeva-Liisa Inkeroinen

. Sen halu rajoittaa työrauhan loukkauksia on varsin ymmärrettävää. Todettakoon kuitenkin historiallisen perspektiivin antamiseksi, että kun nykyään on työrauharikkomuksia vuosittain sadasta noin kolmeen sataan, oli niitä lakkojen huippuvuonna 1976 yli kolme tuhatta. Mitä ammattiliitot olisivat ilman kolmikantaisesti taattua lakko-oikeutta?