Lääkäripäivät kohottavat kasvojaan
Pysyäkseen jatkossakin houkuttelevana jatko- ja täydennyskoulutustapahtumana Helsingin Messukeskuksessa pidettäviä Lääkäripäiviä uudistetaan ensi vuodeksi. Muun muassa ohjelmarakenne ja visuaalinen ilme uudistuvat.
- Sama formaatti on ollut käytössä pitkään ja kävijämäärä on pysynyt suunnilleen samana. Haluamme kehittää Lääkäripäiviä siihen suuntaan, että kävijöitä olisi enemmän, ja he saisivat päiviltä enemmän irti, Lääkäripäivien johtoryhmän ja Lääkäriliiton puheenjohtaja
Timo Kaukonen
sanoo.Kehittämistyön taustalla on vuonna 2008 toiminut Lääkäripäivien strategiatyöryhmä. Uudistuksia mietittäessä on huomioitu myös kävijäpalaute.
Ensimmäiset uudistukset strategiatyön pohjalta toteutettiin jo tämän vuoden Lääkäripäivillä, jolloin näyttelyvieraat rajattiin ensimmäistä kertaa lääkäreihin, lääketieteen opiskelijoihin ja apteekkihenkilöstöön. Lisäksi avajaiset siirrettiin sunnuntailta ensimmäisen koulutuspäivän iltaan. Kaukosen mukaan nämä uudistukset tulivat jäädäkseen.
Aikaa tuttujen tapaamiseen
Ensi vuodeksi Lääkäripäivien johtoryhmä on päättänyt selkiyttää Lääkäripäivien ohjelmarakennetta. Ohjelmarungon rakennetta uudistetaan siten, että kurssipäivän aluksi pyritään järjestämään kaikille yhteinen aamusessio, jonka jälkeen käynnistyvät ensimmäiset kurssit. Iltapäivän kurssit aloitetaan muulta ohjelmalta vapaaksi pyhitetyn lounastauon jälkeen. Täten Valokeilassa tänään -luennot siirtyvät joko iltapäivään tai aamuun.
- Kurssien aikataulujen yhdenmukaistamisella haluamme mahdollistaa ihmisille enemmän aikaa nähdä toisiaan ja tutustua toisiinsa, Kaukonen sanoo.
Ajatusten vaihto kollegoiden kanssa korostuu myös Lääkäripäivien kurssipalautteissa: 80 prosenttia kävijöistä pitää tuttujen tapaamista päivien tärkeänä antina.
Puhuvat päät vähemmälle
Viime vuoden kurssipalautteiden perusteella kurssien sisältöihin oltiin tyytyväisiä. Kursseille osallistuneista 83 prosenttia koki, että kurssin sisältö vastasi odotuksia. Saman verran vastaajia piti käymäänsä kurssia hyödyllisenä. Myös kurssimenetelmiin ja toteutustapaan oltiin kurssipalautteen perusteella hyvin tyytyväisiä. Kurssitarjontaan kuuluu jatkossakin sekä kliinisiä että hallinnollisia kursseja.
Selvänä kehittämiskohteena koettiin kurssien vuorovaikutteisuus: Yli kolmannes vastaajista koki, etteivät menetelmät aktivoineet yleisöä. Vajaa kolmannes arvioi kurssien keskustelumahdollisuuden heikoksi tai tyydyttäväksi.
- Tämä on tullut esiin palautteissa useana vuonna. Haluamme kehittää kursseja vuorovaikutteiseen suuntaan, vaikka vuorovaikutteisuus on aina haasteellista kurssien järjestämisessä. Tavoitteena kuitenkin on, että puhuvat päät vähenisivät, johtoryhmän puheenjohtaja linjaa.
Nimessä hienosäätöä
Rakenteellisen uudistamisen ohella Lääkäripäivien visuaalinen ilme uudistetaan täysin. Kaukosen mukaan ilmeeseen on haettu moderniutta ja nuorekkuutta. Uusi ilme on kaikkien nähtävissä ensi syksynä.
Myös Valtakunnallisten Lääkäripäivien nimi terävöityy ensi vuodeksi. Lääkäreiden ja median suussa nimeksi vakiintunut Lääkäripäivät on päätetty muuttaa Lääkäripäivien viralliseksi nimeksi.
- Nimi on vakiintunut lyhyeen muotoon vuosien varrella. Haluamme käyttää kieltä, mitä ihmiset puhuvat, Kaukonen sanoo.
Uudistuneet Lääkäripäivät esittäytyvät yleisölle 11.-14.1.2010.
- Kannattaa ehdottomasti tulla paikanpäälle kokemaan uudistuneet Lääkäripäivät, Kaukonen sanoo.
Eläkeikäisten alkoholinkäyttö kiinnosti mediaa
Lääkäripäivät 2009 keräsi näkyvyyttä tiedotusvälineissä entiseen tapaan. Aiheista mediaa kiinnosti eniten eläkeikäisten alkoholinkäyttö, jota käsiteltiin noin 30 jutussa. Saman verran mediassa näkyi aihe yöunien pituuden merkityksestä painonhallinnassa.
Kaikkiaan Lääkäripäivät keräsi 470 mediaosumaa eli täsmälleen saman verran kuin vuotta aiemmin. Sanomalehdissä osumia tuli viime vuotta enemmän, kun taas verkossa määrä putosi puolella vuodesta 2008, joka oli sähköisen median huippuvuosi yli 130 jutulla.
Osittain muutos saattaa johtua siitä, että loppiaisena muiden uutisten vähyyden vuoksi monet lehdet täyttivät sivujaan STT:n kautta tulleilla jutuilla Lääkäripäiviltä. Sen sijaan verkkouutisointi saattoi juhlapyhänä toimittajien vähyyden vuoksi jäädä vähemmälle.
Loppiainen ja toimitusten niukentuneet resurssit vaikuttivat todennäköisesti Lääkäripäivillä vierailleiden toimittajien määrän alenemiseen. Toimittajien määrä on vähentynyt tapahtumassa koko 2000-luvun. Määrä on kuitenkin edelleen korkea: tänä vuonna Lääkäripäivillä vieraili 270 toimittajaa.