Lomalla saa tehdä rauhassa töitä
Kesä on parasta aikaa tehdä töitä, sanotaan. Sanoo ainakin työnarkomaani puolta vuotta ennen burnouttia. Työnarkomaaneihin sekaantumisen uhallakin olen osin samaa mieltä. Perusteita löytää etsimättäkin juuri tähän aikaan vuodesta. Voi tosin olla, että ne soveltuvat vain etätyökelpoiseen tutkimustyöhön.
Kesällä on enemmän aikaa tehdä töitä, koska ei tarvitse harrastaa. Harrastukset ovat lomalla, kun kaikki ovat mökillä. Ei tarvitse käydä pelaamassa sählyä, ei istua kokouksissa. Kesällä ei pääsääntöisesti tarvitse miettiä esimerkiksi terveyspoliittisia asioita. Suomessa on yleensä vallalla reilu peli siinä, ettei keskikesällä tehdä mitään mullistavia esityksiä tai pyydetä lausuntoja elintärkeistä asioista. On luontevaa, että kaikki ovat lomalla samaan aikaan.
Työpaikalla on rauhallista. Kliinikko tuskin voi kuvitella, kuinka rauhallista tutkimuslaitoksessa voi heinäkuussa olla. Käytävät ovat valkoisia, hiljaisia ja jotenkin tavallista pidempiä. Ilmastointi pelaa. Jossakin huoneessa lienee joku töissä, koska itse ei sentään tarvitse keittää kahveja. Kukaan ei kysy mitään. Ainakaan näin lyhyenä jaksona se ei ota itsetunnon päälle.
Kesällä voi elää terveellisesti. Kun ei ole palavereja eikä kissanristiäisiä, ei tarvitse syödä piirakoita eikä tuulihattuja. Siis jos onnistuu välttämään häät, ylioppilas- ja rippijuhlat. Iltapäivisin voi ottaa paitsi trendikkäät myös virkistävät nokoset, mitä ei kehtaa tehdä jos huonekaveri on töissä.
Kun esimiehet eivät ole töissä, voi heikommallakin pokerinaamalla varustettu tehdä etätöitä - lainausmerkeillä tai ilman. Etätyöt ovat mukavia. Data, kesä ja kärpäset. Pakollisella kahvitauolla jaarittelun sijaan voi ajaa ruohoa, uida, seistä päällään tai jopa viettää aikaa perheensä kanssa.
Haasteitakin on. Kannettavien tietokoneiden näyttö on surkea auringonvalossa, mikä edellyttää monimutkaista pelaamista aurinkovarjon kanssa. Kännykkämodeemin nopeudessa ei ole hurraamista, eikä mökille viitsi ostaa kunnollista printteriäkään. Mutta eihän kaiken elämässä pidäkään olla helppoa.
Vakavampaa haittaa seuraa, jos loman aikana - omien tai muiden - alkaa miettiä mistä asioista oikeasti pitää ja mitä ilman voisi pärjätä. Voi alkaa pitää halkojen hakkaamisesta enemmän kuin työn teosta tyyliin "tuleepahan tehtyä jotakin konkreettista". Tai jos omat työt edistyvät paremmin kuin talvella, voi tulla diletantteja ajatuksia kaiken suunnittelun, kehittämisen ja palavereiden tarpeellisuudesta. Voi myös alkaa miettiä, josko kuitenkin tekisi enemmän etätöitä, asiathan voi mainiosti hoitaa mökin pihalta käsin.
Seurauksena halkosavotan rauhoittavasta vaikutuksesta on tietysti perisuomalainen lomasuorittaminen. Pienikin kesämökki mahdollistaa kokopäiväisen korjaamisen, rakentamisen, maalaamisen, siivoamisen. Onnistuneen loman lopuksi on ainakin fyysisesti väsyneempi kuin alussa, selkä on kipeä ja kynnenaluset maalissa. Jos tämä ei riitä ja töihin palaamisen mielekkyys yhä askarruttaa, voi ratkaisua hakea pidentämällä lomaansa elokuun lopulle. Ja katsoa, kuinka kaikki tärkeä maailman pystyssä pitäminen taas käynnistyy aivan normaalisti vaikka on itse muualla, lomalla tai etätöissä. Sietämätöntä.