Lehti 47: Liitto toi­mii 47/2006 vsk 61 s. 4969

Luottamuslääkärit koolla: Miten auttaa hoitovirheestä epäiltyä kollegaa?

Jos lääkäriä epäillään hoitovahingosta, hän saa Lääkäriliitosta monenlaista apua tapahtumien käsittelyyn ja selvitysten laadintaan. Liitto auttaa myös oikeudellisen avustajan hankkimisessa. Moni kaipaa kuitenkin vertaistukea ja keskustelukumppania tämän vaikean tilanteen läpikäymiseen. Aihetta pohdittiin luottamuslääkärien koulutustilaisuudessa 14. marraskuuta.

Marit Henriksson

Lääkäriliiton lakimies

Marja Pylkkänen

korosti, että kanteluihin ja hoitovirhe-epäilyihin liittyviin selvityspyyntöihin kannattaa aina vastata huolellisesti ja asiallisesti riippumatta siitä, miten epäoikeudenmukaisilta ne saattavat tuntua. Asian jäsentelyyn ja vastineen laadintaan tarvitaan yleensä myös ulkopuolista asiantuntijaa, joka voi olla esimerkiksi kokenut kollega tai lakimies. Juristin palkkaamisesta aiheutuviin kustannuksiin voi käyttää liiton jäsenetuihin kuuluvaa oikeusturvavakuutusta.

Useimmista hoitovahingoista haetaan korvausta potilasvakuutuksesta, mutta joskus lääkäri voi joutua niistä myös rikosoikeudelliseen vastuuseen. Kyseessä on tällöin terveydenhuollon ammattihenkilöltä vaaditun huolellisuuden rangaistava laiminlyönti.

- Rikoslain tulkinnassa lääkäreiltä on edellytetty jopa kykyä ennakoida tulevia tapahtumia, huomautti Pylkkänen. Jos lääkäri esimerkiksi laiminlyö potilaan lähettämisen erikoislääkärin tutkimuksiin, hän voi joutua vastaamaan myöhemmin sattuvasta kuolemasta. Edellytyksenä on, että tutkimuksen tarve on ollut laiminlyönnin hetkellä ennakoitavissa.

Rikoslaissa hoitovirheitä nimitetään kuoleman- tai vammantuottamukseksi. Pylkkänen piti nimikkeitä kohtuuttoman syyllistävinä, varsinkin kun todellisuudessa ei ole ollut kyse potilaalle tahallaan aiheutetusta haitasta.

Hoitovirhe-epäilyn kohteeksi joutuminen on lääkärille rankka prosessi, joka johtaa usein itsesyytöksiin ja häpeän tunteeseen. Asian selvittely kestää yleensä vuosikausia ja merkitsee lääkärille pitkäaikaista piinaa, vaikka syytteet lopulta hylättäisiinkin. Kokenut lääkäri selviää eteenpäin vankan ammattitaitonsa varassa, mutta nuoren lääkärin uralle kokemus voi olla kohtalokas.

Viranomaisten toimien kohteeksi joutuneet lääkärit ovat ilmaisseet kaipaavansa mahdollisuutta keskustella asiasta luottamuksellisesti ulkopuolisen lääkärin kanssa. Jotkut ovat hakeneet tukea myös luottamuslääkäriltä. Siksi aihe oli valittu luottamuslääkärien tämänsyksyisen koulutustilaisuuden teemaksi.

Luottamuslääkäri auttaa monenlaisissa ongelmissa

Lääkäriliiton perustaman luottamuslääkäriverkoston tavoitteena on madaltaa lääkärien hoitoon hakeutumisen kynnystä, joka on tunnetusti korkea. Koulutustilaisuuksissa on käsitelty laajasti myös työhyvinvointiin ja kuntoutukseen liittyviä kysymyksiä. Luottamuslääkärijärjestelmällä ei ole tarkoitus korvata työterveyshuoltoa tai muita normaaleja terveyspalveluja, vaan auttaa silloin, kun niiden käyttö jostain syystä tuntuu vaikealta.

Luottamuslääkärin voi vapaasti valita tehtävään nimetyn noin 30 kollegan joukosta. Toiminta kattaa koko maan ja mukana ovat keskeisimmät erikoisalat. Eniten luottamuslääkäreissä on työterveyslääkäreitä ja psykiatreja, sillä ongelmat liittyvät usein työssä jaksamiseen, mielenterveyteen tai vaikeaan elämäntilanteeseen.

Luottamuslääkärin toiminnan pääpaino on apua tarvitsevan lääkärin ongelmien selvittelyssä sekä mahdollisten tutkimusten ja hoidon käynnistämisessä. Jos sairaus vaatii pitempää hoitoa, se pyritään järjestämään normaalien julkisten tai yksityisten terveyspalvelujen avulla.

Lue myös

Luottamuslääkärin tulee arvioida, onko kollega kääntynyt hänen puoleensa nimenomaan luottamuslääkärin ominaisuudessa vai jostain muusta syystä, kuten oman alansa erityisosaajana. Luottamuslääkäritoiminnan piiriin luetaan ne tapaukset, joissa lääkäri ei ole voinut käyttää tavanomaisia terveyspalveluita. Tällöin luottamuslääkäri voi laskuttaa liittoa korkeintaan kolmesta ensimmäisestä vastaanottokäynnistä. Tarpeellisiksi katsotut tutkimukset potilas maksaa pääsääntöisesti itse, samoin lääkäriaseman toimistomaksut.

Luottamuslääkäreillä käyneistä potilaista toimitetaan liittoon ainoastaan tilastotietoja, joten tietosuoja on turvattu. Verkoston toimintaa ohjaa ja kehittää Lääkäriliiton hallituksen asettama luottamuslääkäritoiminta, jota johtaa lääkintöneuvos Santero Kujala.

Luottamuslääkäritoiminta rahoitetaan liiton avustusrahaston varoilla, joilla tuetaan myös taloudelliseen ahdinkoon joutuneita lääkäreitä. Moni luottamuslääkäriltä avun saanut tai muun kollegan maksutonta hoitoa nauttinut lääkäri onkin osoittanut kiitollisuutensa kartuttamalla avustusrahastoa.

Luottamuslääkäriluettelo löytyy Lääkärikalenterista sekä www.laakariliitto.fi- sivujen jäsenalueelta kohdasta Jäsenedut ja -palvelut.

Lääkäriliiton avustusrahaston tilinumero on Nordea 157430-1808

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030