Lehti 15-16: Liitto toi­mii 15-16/2009 vsk 64 s. 1496 - 1497

Luottamusmieskoulutuksista saa vertaistukea ja piristystä arkeen

Uudet lääkäriluottamusmiehet kokoontuivat Lääkäritaloon huhtikuun alussa saamaan oppia Lääkärisopimuksesta ja KVTES:stä, jotta osaisivat mahdollisimman hyvin neuvoa kollegojaan omilla työpaikoillaan. Maarit Bärlund ja Seija Vento kokivat koulutuksen hyödylliseksi luottamushenkilöuran alkutaipaleella.

Heidi Mäenpää

Luottamusmiesten peruskurssille osallistunut erikoislääkäri, LT, DI

Maarit Bärlund

TAYS:n syövänhoidon vastuualueelta pitää uusien asioiden oppimisesta. Halu ymmärtää paremmin KVTES:n pykäläviidakkoa sai hänet ryhtymään myös luottamusmieheksi, kun tehtävää tarjosi samassa klinikassa työskentelevä pääluottamusmies

Hannu Pertovaara

.

Luottamusmiesten peruskurssi tarjoaa Bärlundin mukaan sekä hyödyllistä perustietoa että sopimuksen tulkintaa ja sen pieniä yksityiskohtia.

- Lopun opettaa käytäntö ja tulevat vuodet. Kurssilla tutustuu mukavasti liiton ihmisiin ja tietää, mihin jatkossa ottaa yhteyttä, jos on jotain kysyttävää.

Säästöt panevat punnitsemaan

Omalla työpaikallaan TAYS:ssa tuore luottamushenkilö on törmännyt ongelmiin muun muassa osa-aikaisille työntekijöille kertyneiden ylimääräisten työtuntien korvaamisessa.

- Työjakson katketessa loman takia osa-aikaiselle työntekijälle kertyy välillä jaksolle enemmän tunteja kuin työaika edellyttäisi. Tunneista ei makseta palkkaa vaan ne on pidettävä vapaana. Tämä aiheuttaa klinikassa ongelmia, kun töitä on paljon. Asiasta on neuvottelut käynnissä, Bärlund kertoo.

Parhaillaan TAYS:ssa mietitään säästövaatimusten toteuttamista. Sairaalassa turvataan hoitotakuu ja kiireellinen hoito, mutta muuten toiminta on kesän ajan supistettua.

Syövänhoidon vastuualueella jo käynnissä olevat ja alkavat syöpähoidot hoidetaan, mutta kontrollipotilaita ei oteta kesällä vastaan.

- Omassa työssäni tarkastelen hyvin kriittisesti, ovatko tarvittavat tutkimukset aiheellisia.

- Tuntuu, että kesä tulee olemaan työläs. Potilaat eivät katoa minnekään. Huoli on myös siitä, miten perusterveydenhuolto toimii. Jos homma ei toimi siellä, ongelmat kasautuvat sairaalaan.

Elämän peruskysymysten äärellä

Säästövaatimuksista huolimatta Bärlund nauttii työstään ja kokee työskentelevänsä kiinnostavien asioiden parissa. Syöpätaudeista entinen terveyskeskuslääkäri innostui kymmenisen vuotta sitten tehdessään väitöskirjaa rintasyöpägeenien tunnistamisesta. Myös diplomi-insinöörin tutkinnon suorittanutta lääkäriä kiinnostava tekniikka on klinikalla tiivisti läsnä.

- Työssämme pystymme parantamaan ihmisiä ja olemme elämän peruskysymysten äärellä. Syöpätaudit koskettavat ihmistä syvältä.

Bärlundia viehättää myös syövänhoidon nopea kehittyminen. Käyttöön ovat tulleet muun muassa rintasyövän ja lymfooman hoitoon täsmälääkkeet, jotka ovat dramaattisesti parantaneet potilaiden ennustetta.

- Olen tehnyt kymmenen vuotta työtä syöpätautien parissa ja siinä ajassa suuri osa hoitolinjoista on muuttunut. On kiinnostavaa nähdä, missä ollaan kymmenen vuoden päästä.

Vetovoimainen tehtävä vaati vaalit

Lääkäriluottamusmiesten joukkoa vahvistaa myös toinen lääketieteen tohtori, korva-, nenä- ja kurkkutautien sekä allergologian erikoislääkäri

Seija Vento

HYKS:stä. Osastonlääkärinä korvaklinikalla työskentelevä Vento aloitti luottamusmiehenä viime syksynä.

Tehtävä oli sen verran vetovoimainen, että uusi luottamushenkilö valittiin vaaleilla. Vento vakuutti äänestäjät lääkärikokouksessa pidetyllä vaalipuheellaan, jossa hän kertoi kokemuksistaan eri työpaikoissa.

- Luulen osaavani samaistua toisen asemaan. Koko apulaislääkäriajan olin HYKS:ssä sijaisena, joten tiedän, miltä tuntuu olla sijaisena vuodesta toiseen. Olen myös väitellyt, joten ymmärrän, millaista on tehdä tiedettä työn ohella.

Eikä yksiköiden yhdistyminenkään ole Vennolle vierasta.

Lue myös

- Työskentelin Laakson sairaalassa korvatautien osastolla, kun osastomme yhdistettiin HYKS korvaklinikkaan. Yhdistymisen jälkeen olin korvaklinikassa jonkin aikaa töissä, mutta äitiysloman jälkeen siirryin Jorviin. Ajattelin olevani eläkevirassa, kun jälleen muutaman vuoden päästä osastomme yhdistettiin HYKS korvatauteihin Helsinkiin ja palasin taas takaisin vanhaan työpisteeseeni.

Lääkärisopimus tärkeä pitää omanaan

Vennon vakuutti luottamusmiestehtävästä markkinointitaidoillaan pääluottamusmies

Risto Avela

. Avelan luotettava tuki onkin uudelle luottamushenkilölle tärkeä.

- Olen sanonut työkavereille, että laittakaa minulle kysymyksiä, niin otan selvää ja opin esimerkkien kautta. Ei lääkärintyötäkään opita vain kirjoista.

Luottamusmiesten peruskurssilta Vento kokee saaneensa erityisesti ymmärrystä lääkärien oman sopimuksen merkityksestä.

- KVTES:ssä olemme vain pieni osa ja asiamme hukkuisi isompien joukkoon ilman omaa sopimusta. Työmme poikkeaa sen verran keskiverto palkkatyöstä, että on tärkeää, että tietyt asiat ovat Lääkärisopimuksessa, jolloin voimme itse neuvotella niistä.

- Tämä kurssi pitäisi kaikkien luottamusmiesten käydä läpi luottamusmiesuran alkuvaiheessa. Ennen kaikkea luottamusmiestilaisuudet ovat tuoneet piristystä arkeen, kun on tavannut paljon uusia ihmisiä ja kollegoita ympäri Suomea, Vento sanoo.

Toisaalta kotonakin riittää säpinää, sillä perheeseen kuuluu kirurgipuoliso, kolme lasta ja koira.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030