Lehti 11: Liitto toi­mii 11/2000 vsk 55 s. 1288 - 1289

Luottamusmiespäivä Helsingissä Lääkärien opittava neuvottelemaan palkastaan

Lääkäritalolla pidettiin Lääkärikartellin luottamusmiespäivä maaliskuun puolivälissä.

Luottamusmiehet saivat tietoa uudesta lääkärisopimuksesta sekä KVTES:n sisällöstä ja vaikutuksesta lääkärisopimukseen. Lisäksi käytiin pohdiskelevaa keskustelua siitä, mistä ja miten rahaa lääkäreille julkisessa terveydenhuollossa. Tavoitteiden osalta todettiin, että niiden olisi oltava mahdollisimman yhtäläiset ja yhteneväiset eri lääkäriryhmien kesken.

Mika Vehkasaari

Keskustelussa tuli yhteisenä näkemyksenä esille, että uuteen lääkärisopimukseen tehdyillä palkkahinnoittelun ylä- ja alarajojen nostoilla on ollut käytännössä myönteistä vaikutusta. Lisäksi useissa puheenvuoroissa korostettiin yksilöllistä, oman palkan vaatimista.

- Se aika on loppu, että ensin otetaan vastaan virka ja sen jälkeen ihmetellään palkkaa. On opittava hinnoittelemaan itsensä, muistutti pääluottamusmies Inger Karumo Vaasan sairaanhoitopiiristä.

Luottamuspäivän avasi liiton puheenjohtaja Kati Myllymäki.

- On tosiasia, että viimeinen päivä tammikuuta 2001 tulee nopeasti eteen. Nyt on saman tien käännettävä katseet seuraavaan neuvottelukierrokseen ja sen tavoitteisiin, hän muistutti.

Myllymäki totesi, että tietyistä asioista on alettava käydä periaatekeskustelua.

- Tosiasia on, että yksikään Lääkärikartellin liitoista ei päätä, tuleeko tupoa vai ei. Ensinnäkin meidän täytyy keskuudessamme ratkaista, miten evästämme Akavan johtoa sen suhteen, mitä se rupeaa ajamaan mahdollisessa tupopöydässä. Siellä ovat varmasti esillä työaikakysymykset. Yksi asia on esimerkiksi se, tukeeko Akava yleistä työajan lyhennystä. Ainakin lääkäripuolella se olisi sellainen hyöty, jonka haluaisimme ottaa tupopöydästä riippumatta siitä, minkä muotoinen on meidän oma ratkaisumme.

Hän toi toisena isona asiana esille kysymyksen veronkevennyksistä.

- Tuleeko Akavan ajaa tuponeuvotteluissa veronkevennyslinjaa? Vai onko linjana OAJ:n ajama julkisen sektorin täysimittainen turvaaminen. Peruspalvelut on turvattava, mutta julkisen sektorin piirissä leikkaamista löytyy kyllä muualta kuin terveydenhuollosta.

Myllymäki sanoi, että Lääkäriliiton sisällä on myös selvitettävä, mikä on seuraavan kierroksen painopiste.

Lue myös

- Onko kyseessä peruspalkkakierros, päivystyskierros vai jotakin muuta. Yksi iso kysymys ratkaistavaksi on se, miten kykenemme lyhentämään pitkiä päivystysrupeamia.

Hän muistutti, että paikallinen sopiminen tulee joka tapauksessa yhä tärkeämmäksi, vaikkei nykyisessä sopimuksessa olekaan itse järjestelyvaran käyttöä jätetty paikallisesti sovittavaksi.

- Nuoria lääkäreitä on kasvatettava siihen, että uuteen työpaikkaan tullessaan he ottavat yhteyttä luottamusmieheen ja kysyvät paikallisen palkkatason.

Myllymäki toivoi, että paikallisosastoissa ja työmaakokouksissa käytäisiin keskusteluja tulevaan neuvottelukierrokseen liittyvistä asioista.

- Tavoitelistoja on kyllä valmiina, mutta haluamme tietää painopistealueita.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030