Suomalaiset lääkärit ovat perinteisesti olleet uskollisia kunnalliselle työnantajalle, vaikkakin hiljalleen tyytymättömyyttään murahdellen. Niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossa on viime vuosina tapahtunut organisaatiomuutoksia, jotka ovat herättäneet ristiriitoja. Tarkoitan kunnallisia taseyksiköitä ja liikelaitoksia. Niiden toiminta ei paljoa muutu kunnallisesta, vähän kuitenkin. Toiset ovat muutoksista iloisia, toiset harmissaan. Vaikka lääkärin palkkaukseen voi vaikuttaa ehkä enemmän, ei palkka ole kaikkea. Työssä viihtyminen ei ole pelkästään rahasta kiinni. Haasteellinen työ, hyvät jatkokoulutusmahdollisuudet ja hyvä työilmapiiri ovat vähintään yhtä tärkeitä asioita. Me lääkärit olemme tavallisia ihmisiä, mikä tarkoittaa sitä, että hyvä työpaikka ei ole kaikille samanlainen. Toinen haluaa nopeasti suoritteita, toinen haluaa paneutua ongelmatapauksiin. Toisille melkein kaikki ovat ongelmatapauksia. Nopeasti työt tekevät haluavat palkan suoritteista, hitaammat ajasta. Ensimmäinen perustelee määrällä, toinen ehkä laadulla.

Mitä tekee ihminen, joka menettää työn ilon? Jotkut ehkä alkavat sairastella, mutta eivät lääkärit. He etsivät uuden työpaikan. Se ei tulevaisuudessa liene täysin ongelmatonta. Kansallisen terveysprojektin ja kunta- ja palvelurakennesuunnitelman mukaan suuri on kaunista (tai ainakin pitäisi olla tuottavaa). Kunnalliset työnantajat vähenevät yhdistyessään. Mutta onneksi voi siirtyä työskentelemään privaattisektorille. Suuri on kaunista (tai ainakin tuottavaa) myös näissä yrityksissä. Yksityispuolen toiminta keskittyy yhä harvempien käsiin.

Tämä globalisaatio onkin metka juttu: markkinat avautuvat ja rahan (ja työvoiman) virtaaminen paikasta toiseen helpottuu. Globalisaatioon liittyvä yritystoiminnan ketjuuntuminen ja verkottuminen heijastuvat työelämän pelisääntöihin. Toiminnat sanellaan jostain kaukaa, eikä käskyistä voi valittaa. Enää ei yksityispuolella voikaan valita potilaitaan suuntautumisensa mukaan, vaan on otettava vastaan ne potilaat, jotka "tuottavat" eniten. En pysty tuottamaan rahasta kovinkaan monimutkaisia ajatuksia, joten tuo "tuottavuus" tarkoittanee esimerkiksi sitä, että jos on hankittu uusi magneettilaite, niin sillä sitten pitää kuvata mahdollisimman monta potilasta, oli heidän vaivansa mikä tahansa.

Tästä pääsenkin ajatukseen, joka hyvin utuisena ja selkiytymättömänä huljahtelee päässäni. Tuossa edellisessä esimerkissä MK-lähetteen tekijä on viime kädessä osakkeenomistajan edustaja, ei lääkäri. Samalla kun viranomaiset ja me kaikki veronmaksajat vaadimme edullisempaa terveyden- ja sairaanhoitoa, odotamme tuotosta osakesalkkuumme, joka taitavalla sijoittajalla koostunee osittain lääkefirmojen ja muiden alalla toimivien osakkeista. Pitäisi siis olla halvempaa, mutta samalla pitäisi rahastaa enemmän (ei todellakaan ole kovin selkeää). Onkohan lääkärin kliininen autonomia vaarassa?

Globalisaatioon liittyvä rajojen aukeaminen mahdollistaa sen, että työoloista marisevien suomalaisten lääkäreiden tilalle hankitaan ulkomaalaisia lääkäreitä. Lääkäreiden houkutteleminen kehittyvistä maista pelkäksi työvoimaksi ei ole eettisesti hyväksyttävää. Toisaalta suomalaiset lääkärit voivat siirtyä maasta toiseen tekemään töitä. Aikansa kierreltyään voi lopulta siirtyä vaikka Intian hippirannoille mietiskelemään jotain tärkeää.

Ajatukset ovat tässä vaiheessa jo turhan pessimistisiä. Yksittäinen lääkäri ei pysty taistelemaan organisaatioita vastaan tai edes neuvottelemaan tasaveroisesti. Lääkäriliiton tuleekin yhä voimakkaammin ponnistella myös lääkäreiden työ- ja palvelusuhteiden parantamiseksi. Lääkärin ammattitaidon ja -etiikan, ei markkinavoimien, tulisi säädellä lääkärin työtä.