1.10. 2007 voimaantullutta lääkärisopimusta on luonnehdittu rahasopimukseksi. Tämän lisäksi se sisältää kuitenkin merkittävän päänavauksen, joka koskee paikallista sopimista. Sopimuksen yleisen osan 25. §:n 2. momentissa on aikaisemmin säädetty, että paikallisesti ei voida sopia vähintään maksettavasta peruspalkasta eikä poiketa säännöllisen työajan keskimääräistä pituutta, vuosiloman pituutta eikä sairausloma- ja äitiysvapaaetuuksia koskevista määräyksistä. Uudessa sopimuksessa on 25. §:ssä uusi 3. momentti, jonka mukaan 2. momentin määräystä ei sovelleta tämän sopimuksen voimassaolon aikana, ja että tämän momentin perusteella tehdyt paikalliset sopimukset raukeavat 6 kuukauden kuluttua tämän sopimuksen voimassaolon päättymisestä, ellei niitä ole irtisanottu päättymään sitä ennen. Paikallisen sopimuksen voi lisäksi irtisanoa 3 kk:n irtisanomisajalla KVTES:n yleisen soveltamisohjeen mukaan.

Edellisellä sopimuskaudella esimerkiksi ns. Pirkkalan mallin toteuttaminen kariutui juuri paikallisen sopimisen "lailliseen" mahdottomuuteen. Se oli 25. §:n 2. momentin perusteella yksinkertaisesti kielletty pääsopimuksessa. Nyt tuleviksi 28 + 6 kuukaudeksi nämä esteet on poistettu ja paikallisesti on mahdollista neuvotella uudenlaisia työn järjestämisen ja palkkauksen malleja.

Johtotähtenä tulee olla, että väestön tarvitsemat palvelut taataan, mutta myös työntekijän vaikutusmahdollisuudet työn sisältöön ja määrään varmistetaan, jolloin työntekijöiden työmotivaatio ja työssä jaksaminen selkeästi paranevat. Työnsä määrästä sopiessaan työntekijä pystyy myös vaikuttamaan palkkaukseensa paikallisesti tehtävän sopimuksen puitteissa.

Sopimukset tulee tehdä aidosti neuvotellen ottaen huomioon paikalliset erityispiirteet. Sen paremmin työnantajan kuin työntekijän sanelupolitiikka ei tässäkään tuota kestäviä ratkaisuja.

Lääkäripula-alueilla ei jäljellä olevien kollegojen selkänahasta repiminen tule millään sopimusmallilla tuottamaan pysyvää tulosta. Ratkaisu on lisälääkäreitten palkkaaminen niin, että työmäärä on sopiva ja lääkärikunta tätä kautta työhön sitoutunut ja pysyvä. Sopimuksissa määriteltyjen virkasuhdemallien tulee olla joustavia ja yksilöllisiä sekä työntekijän eri elämäntilanteet huomioonottavia.

Vasta kun toimivat sopimukset ovat olleet voimassa muutamia kuukausia on odotettavissa, että onnistuneista sopimuksista alkaa kuulua hyvää ja joidenkin terveyskeskusten maine suolakaivoksina hälvenee ja muuttuu jopa imagoltaan positiiviseksi. Toivon, että tulevat reilut kaksi vuotta ovat tähän riittävän pitkä aika ja laadittavat paikalliset sopimukset niin houkuttelevia, että myös piilossa oleva lääkärireservimme saadaan rekrytoitua itselleen mielekkääksi ja tärkeäksi koettuun työhön. Nyt on aika lopettaa valitus ja oman työn mollaaminen ja ruveta miettimään ja myös toteuttamaan järkevämpiä tapoja tehdä työtä ja samalla nauttia siitä sekä terveestä omanarvontunnosta.