Lehti 11: Liitto toi­mii 11/2000 vsk 55 s. 1290 - 1291

Maimu Halosen 22 vuotta - toimittajien ja lääkärien välissä

Lehdistöpäällikkö Maimu Halonen jäi eläkkeelle maaliskuun alussa ja vietti viime viikolla läksiäisiä.

Ulla Järvi

Maimu Halonen aloitti Lääkäriliitossa 22 vuotta sitten. Silloin Lääkäriliittoa ei tiedotusvälineissä välttämättä edes mielletty edunvalvontajärjestöksi.

Tuore lehdistöpäällikkö saikin huomata ensimmäisen viimeisen päälle viilatun lehdistötiedotteensa päätyneen roskikseen kaikissa maan sanomalehdissä. Vika ei siis voinut olla tiedotteen - vaan liiton merkitystä ei ymmärretty.

- Niinpä olikin aloitettava ihan alusta luomaan Suomen Lääkäriliitolle julkista statusta. Kutsuin ensimmäiseksi keskeisten tiedotusvälineiden toimittajat liittoon kurssille. Siltä ajalta on muuten osa toimittajista edelleen kuvioissa mukana, Maimu Halonen kertoo.

Vähitellen tuon ydinjoukon ympärille muodostui oma yhdistys, Lääketieteen toimittajat ry., jossa on nykyisin noin 180 jäsentä.

- Alkuvuosina julkisuudessa puhuttiin paljon lääkärien palkoista. Lakkovuosi 1984 toi ihmisten tietoon myös palkkakuopassa olevat lääkärit. Tänä päivänä julkinen keskustelu käy enemmän itse lääketieteen tai lääkärin työn ympärillä, sanoo Maimu Halonen, jolla on myös vahva veikkaus ensi kevään neuvottelutuloksesta.

Hän sanoo vuosien varrella törmänneensä lukemattomia kertoja ennakkoluuloihin lääkärien ja toimittajien välillä.

- Lääkäreille ei opeteta viestintää, eivätkä he voi tuntea, miten tiedotusvälineet toimivat. Kunhan tietämystä saadaan parannettua, löytyy varmasti yhteisymmärrystäkin, sanoo Maimu Halonen. Hän onkin tyytyväinen tuoreesta päätöksestä, jossa lääketieteellisten tiedekuntien dekaanit liittää opetukseen viestintäpäivän.

No, eivätpä toimittajatkaan ollenkaan aina osaa suhtautua lääkärin työn vaatimuksiin ja rajoituksiin.

- Sitten toimittajat soittavat minulle ja kysyvät, mitä pitäisi törmäyskurssille jouduttuaan tehdä, Maimu Halonen huomauttaa. Hän on pitänyt sydämenasianaan tutustuttaa toimittajia siihen työhön, jota lääkärit tekevät.

Vuosien varrella Maimu Halonen on hankkinut rautaisen tuntemuksen terveydenhuollon kentästä. Maimu tuntee lääkärinsä tietävät toimittajat ja soittavat hänelle saadakseen sanavalmiita ja kantaaottavia lääkäri-haastateltavia ja parhaita kunkin alan erityisasiantuntijoita.

Lue myös

Maimu Halonen on tunnettu myös siitä, että sanoo asiat suoraan. Originellin maineen saa hillityissä seurapiireissä suorapuheinen nainen helpostikin. Linja on pitänyt - ja kannattanut. Maimu Halonen on saanut tiedottaja-palkintoja mm. Duodecim-seuralta ja Lääketieteen toimittajilta. Nykyisin tuore lääketieteentoimittaja saattaa sanoa meriittinään, että Maimu piti sitä hyvänä juttuna. Työura on siis alkanut suosiollisten tähtien alla.

Maimu Halosen oma työura alkoi vahvan perustan luomisella; siitä henkisestä vahvuudesta on nyt pitänyt ponnistaa vakavan sairauden murentaessa fyysisiä voimia.

Viime viikon eläkkeellelähtöjuhlissa kuitenkin laulettiin ja naurettiin vanhaan malliin - sulassa sovussa myös lääkärit ja toimittajat.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030