Meille kaikille on viimekuukausien palkkaneuvotteluissa tullut varmasti harvinaisen selväksi, että naisten euro on 80 senttiä. Naiset ovat lisäksi Suomessa kaltoin kohdeltu ihmisjoukko, jota palkkakysymyksissä aina painetaan alaspäin. Nytkin säädettiin laki, jolla naiset velvoitetaan potilasturvatyöhön - miehiähän näin ei voi kohdella, eihän? Miesten kanssa oltaisiin varmasti jo neuvoteltu ja sopukin olisi saatu, niinhän? Ja kukaan ei muista, että rajavartioliiton työtaistelussa (erityisen naisvaltainen ala?) oltiin pari vuotta sitten säätämässä samanlaista lakia, joka vedettiin takaisin sovun synnyttyä.

En edelleenkään suostu myöntämään, että tässä työtaistelussa olisi joku erityinen tasa-arvoulottuvuus. Kun TEHY:n puheenjohtajan puheenvuoroissa ihmetellään, miten näin voidaan menetellä maassa, jossa naisille myönnettiin äänioikeus ensimmäisenä Euroopassa, ollaan kyllä kaukana asiakysymyksistä.

Aina kun puhutaan naisten kahdeksastakymmenestä sentistä, tulisi myös puhua miesten yhdestätoista kuukaudesta. En nyt tarkoita asevelvollisuutta, joka tässä tasa-arvon luvatussa maassa koskee vain miehiä, vaan siitä, että miesten elinikäennuste on selvästi naisia lyhempi. Laskennallisesti miesten elinvuosi on vain yksitoista kuukautta. Mutta tietysti tämähän onkin miesten oma vika, koska elävät stressaavammin, eivät pidä huolta terveydestään ja tupakoivatkin vielä naisia enemmän.

Palkkojen jälkeenjääneisyydestä puhuttaessa olen aina ihmetellyt, miksi peruskoulussa hyvin pärjäävät ja lukioissa enemmistöinä olevat tytöt hakeutuvat huonosti palkattuihin kunnallisiin töihin: opettajiksi, sairaanhoitajiksi, lastentarhanopettajiksi ja sosiaalityöntekijöiksi. Siis sekö ei ole yhtään naisten oma vika, että me yksinkertaisesti valitsemme aloja, jotka ovat huonommin palkattuja kuin vaikkapa ne kuuluisat paperikoneenkäyttäjät? Suomessa naisten pääsyä teknisille aloille tai paremmin palkattuun teollisuustyöhön ei varmasti rajoiteta mitenkään. Mikä meitä naisia vaivaa ammatin valinnassa, uskonpuute vai esikuvien vähyys?

Miesten itsemurhaluvut ovat korkeampia kuin naisten, poikia hakeutuu vähemmän lukioon, miehet saavat harvemmin lasten huoltajuuden avioerossa, miehet käyttävät vähemmän vanhempainvapaita kuin naiset, eivätkä voi olla niin paljoa lastensa kanssa ja joutuvat vielä suorittamaan pakollisen asevelvollisuuden. Kenellä menee huonosti?

Naisten ja miesten tasa-arvokysymyksessä on vielä paljon pohdittavaa, maailmalla ja Suomessakin. Mutta jos kaikki naisiin vähänkin liittyvät asiat yritetään kytkeä tasa-arvoargumentteihin, ollaan tilanteessa, jossa todelliset tasa-arvoepäkohdat jäävät käsittelemättä. Voimme olla huolestuneita, miksi naiset tekevät enemmän kotitöitä, mutta jos tutkimusten mukaan sinkkunaiset tekevät selvästi enemmän kotitöitä kuin sinkkumiehet, kyseessä ei liene perheensisäiseen tasa-arvoon liittyvä asia, vaan jokin syvempi asia naisen ja miehen olemuksessa.

Jos samasta työstä maksetaan naiselle eri palkka kuin miehelle, kysymyksessä on palkkaepätasa-arvo. Samoin jos nimikkeillä pelaamalla tehdään miehistä johdon asiantuntijoita ja naisista sihteereitä, on kysymyksessä syrjintä. Mutta jos naiset sitkeästi hakeutuvat aloille, joissa ansaitsee miehiä vähemmän, kysymyksessä on naisten oma ongelma, jolla ei ole kyllä mitään tekemistä tasa-arvon kanssa.

Sukupuoltenvälinen tasa-arvo on niin tärkeä asia, että ammattiyhdistyspolitiikkaa ei pidä sotkea siihen. Jatketaan vain töitä palkkojen ja työolojen parantamiseksi ja lopetetaan naisasialla ratsastaminen!