Lehti 12-13: Liitto toi­mii 12-13/2008 vsk 63 s. 1203

Milloin lääkäri on valmis aloittamaan itsenäisen yksityispraktiikan?

Marjut Laurikka-Routti

Lääketieteen opiskelija valmistuu vähitellen kandidaatista eurolääkärivaiheen kautta itsenäisesti ammattiaan harjoittavaksi lääkäriksi. Kandidaatti voi aloittaa työkokemuksen kartuttamisen lääkärisijaisena terveyskeskuksissa ja sairaaloissa uuden 14.2.2008 voimaan tulleen asetuksen ohjeilla. Pätevyysvaatimuksia ja työnantajalta vaadittavia ohjausjärjestelyjä tiukennettiin aiemmasta.

Kandivaiheen jälkeen on suositeltavaa suorittaa perusterveydenhuollon lisäkoulutus (PTL) eli eurolääkäripalvelu. Tämä koulutus / työvaihe tehdään kuntatyönantajan palveluksessa, mutta se voi tapahtua myös lääkärityövoimaa vuokraavassa yrityksessä, kunhan tarvittava ohjaus on toteutettu työnantajan toimesta. Nykyisellään kahden vuoden mittaisen eurolääkärikoulutuksen jälkeen lääkäri saa luvan toimia itsenäisenä ammatinharjoittajana tai yrittäjänä. Jos eurokoulutusta ei ole, yksityislääkäriksi voi ryhtyä vasta erikoislääkärinä, jolloin lääkäri saa tutkia ja hoitaa yksityisvastaanotolla vain oman erikoisalansa potilaita.

Yksityinen lääkäritoiminta on valtaosaltaan erikoislääkäritoimintaa. Potilaat hakevat korkeaa osaamista yksityispuolelta, suoraan erikoislääkäriltä. Milloin PTL-vaiheen suorittaneella lääkärillä voisi olla yksityislääkärinä ns. erikoisalan erikoistuvan lääkärin pätevyys yleislääkäripätevyyden lisäksi? Erikoistuva lääkäri kuulostaa potilaan korvissa lähes samalta kuin erikoislääkäri. Toimiminen erikoistuvana lääkärinä parantaa varmasti lääkärin kysyntää yksityispuolella. Lääkäriliitto on ohjeistanut markkinointia erikoistuvan lääkärin kohdalta seuraavasti: kun erikoistuva lääkäri ryhtyy pitämään erikoisalan vastaanottoa, on ilmoituksessa käytävä ilmi, että hän on erikoistumassa. Erikoistuvan lääkärin on oltavana rekisteröityneenä yliopistossa erikoistumisalan koulutusohjelmaan. Lisäksi hänellä tulee olla vähintään kahden vuoden koulutus erikoisalalla. Lisäksi PTL-jakso tulee olla suoritettuna. Esimerkiksi gynekologiassa tämä tarkoittaa sitä, että kahden vuoden eurolääkärivaiheen jälkeen on oltava kaksi vuotta lääkäripalvelua gynekologisessa yksikössä, jonka koulutus hyväksytään erikoislääkärikoulutukseen.

Lue myös

Milloin lääkäri on sitten valmis aloittamaan itsenäisen yksityislääkäritoiminnan? Täytyy tietenkin ymmärtää, että yksityislääkäri on vastaanotollaan yksin, hoitaa potilaan yksin ja vastaa hoidosta yksin. Osaamisvaatimusten on oltava korkeat. Lääkärin työn laadun on oltava hyvää. Toivon kollegoiden käyttävän tervettä maalaisjärkeä, kun tekevät päätöksiä yksityispraktiikan aloittamisesta. Aivan nuoren ja vain vähän työkokemusta omaavan lääkärin ryhtymistä yksityislääkäriksi en pitäisi parhaana työuravaihtoehtona, ellei koulutusta ja ohjausta ole järjestetty lääkärikeskuksen puolesta. Tällöin toiminta on yleensä työsuhteista työtä lääkärikeskuksessa. PTL-vaiheenkin lääkärit voivat toimia yksityisissä lääkärikeskuksissa työsuhteisina ja toisen lääkärin ohjauksessa. Ohjaajalääkärin tulee saada korvaus ohjaustyöstään ja vastuunkannostaan.

Sivutoiminen yksityislääkärintyö antaa erikoistumisvaiheessa hyvää työkokemusta ja myös lisäansiomahdollisuuden. Lisäksi varhain aloitettu vastaanotto helpottaa täysipäiväiseksi yksityislääkäriksi jäämistä erikoistumisen jälkeen. Oman potilaskunnan luomisen voi aloittaa jo erikoistumisen aikana. Aiemmin mainitut eurolääkäripalvelut ja erikoisalakohtaiset koulutukset on vain suoritettava ennen vastaanottotoiminnan aloittamista.

Jos erikoistuminen ei etene, kauanko voi toimia jonkun erikoisalan erikoistuvana lääkärinä privaatissa? Saatu koulutus varmasti vanhenee. Lääkäriliiton koulutusvaliokunta pohtii tätä asiaa lähiaikoina.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030