Maanantaipäivä terveyskeskuksessa. Terveyskeskuksen ovet avataan, sisään ryöpsähtää joukko potilaita, puhelimet soivat. Lääkäri tutkii tietokoneeltaan potilaslistaansa. Huokaisu: Akuuttivastaanottoa varten varatut ajat on jaettu etukäteen perjantaisen koulutuspäivän ja viikonlopun aikana, puhelintunnilla on jo nyt liikaa soittoa kaipaavia, uusittavien reseptien pino täyttää postilaatikon ja sisäisessä postissa on kasa soittopyyntöjä. Miksi meninkään koulutukseen, milloin hoidan ylimääräiset potilaat, kuinka jaksan kesälomaan? APUA!

Julkisuudessa ihmetellään, miksi terveyskeskustyö ei houkuttele nuoria lääkäreitä ja miksi vanhemmatkin pyrkivät muihin tehtäviin. Jatkuva kiire nopeasti kulkevan liukuhihnan tahdissa ei vastaa sitä kuvaa, joka lääkärillä on hyvästä ja asiallisesta potilastyöstä. Arvostettujen lääkäriopettajien ja päättäjien puheet arvauskeskuksesta loukkaavat terveyskeskuksissa toimivia kokeneita lääkäreitä, joista useat ovat itsekin erikoislääkäreitä. Ammattitaito kasvaa kokemuksen myötä. Vuosia terveyskeskuksessa työskennellyt lääkäri on varmasti hoitanut paljon potilaita ja saanut runsaasti asiallista ja joskus asiatontakin palautetta tekemisistään sekä potilailta että sairaalan epikriiseistä. Omalääkärin työ on parhaimmillaan mielenkiintoista, haasteellista ja antoisaa, mutta nykyinen terveyskeskuksen liukuhihnatahti ei vastaa tarkoitustaan. Lääkärinä toimiminen edellyttää kykyä itsenäiseen päätöksentekoon ja vastuunkantoon, mutta nykyisin muut tuntuvat sanelevan lääkärin työpäivän sisällön. Lääkärintyön hallinnan menettäminen turhauttaa lääkärin ja saa hänet miettimään muita tehtäviä. Itsenäisestä lääkäristä on tullut byrokratian ratas.

Ratkaistaessa terveyskeskusten lääkärikadon syitä on tärkeää hahmottaa, mikä todella on lääkärin työtä. Kirjallisten töiden määrä on paisunut viime vuosina kohtuuttomuuksiin. Keskustelussa on ollut esillä ns. lyhyiden sairauslomien vaatimat todistukset. Ongelma on kuitenkin kovin pieni: vain pari prosenttia lääkärin työajasta kuluu lyhytaikaisten poissaolojen todistamisiin. Suurempana ongelmana näen ne lukuisat todistukset, joita muut viranomaiset vaativat. Nykyisin sosiaalitoimi vaatii erilaisia lääkärintodistuksia asiakkaidensa lääkityksistä, asunnontarpeesta, vammaispalvelulain tarkoittamista kuljetuksista ja vanhusten vapaa-ajanmatkoista ym. Yksityiset ja kunnalliset palvelutalot haluavat lääkärintodistuksen liitettäväksi jo asuntohakemuksiin. Miksi tarvitsemme lääkäriä todistamaan, että sähköpyörätuolia käyttävä tarvitsee asunnon joko hissillisestä talosta tai ensimmäisestä kerroksesta? Koulut vaativat lääkärin kirjoittamaa todistusta siitä, ettei kipsi jalassa voi suunnistaa. Koulu tarjoaa kasvisruokaa halukkaille, mutta selkeä jo leikki-ikäisenä alkanut allergia vaatii lääkärinlausuntoa ruokavaliosta. Työvoimaviranomaiset ovat aktivoituneet kiitettävästi työkyvyn rajoitteiden etsimisessä. Lääkäriltä pyydetään yhä useammin kannanottoa pitkäaikaistyöttömän työkykyisyydestä. Ongelma on yleensä hyvin monitahoinen ja asian ratkaisemiseen tarvitaan useiden spesialistien kannanottoja. Nykyiset jonot erikoispoliklinikoille hidastavat prosessin etenemistä ja tulevat myös yhteiskunnalle kalliiksi.

Pitkät hoitojonot teettävät runsaasti ylimääräistä työtä terveyskeskuksen lääkäreille. Operaatioaikaa odotteleva potilas ehtii käydä vaivansa takia useita kertoja vastaanotolla ennen leikkaustaan. Aluksi hoidetaan oireita ja kirjoitetaan sairauslomaa, laaditaan kiirehtimislähetteitä prosessin nopeuttamiseksi ja lopuksi tehdään B-lausunto kuntoutustuesta, sillä ilman operaatiota ei voi mennä töihin. Hoidon hinta on mitätön verrattuna odotuksesta koituviin kustannuksiin, joskin maksaja löytyy sairaalan ulkopuolelta. Hoito- ja konsultaatiojonojen lyhentäminen helpottaisi suuresti terveyskeskuksessa työskentelevän lääkärin työtaakkaa ja samalla säästäisi sekä kuntien että valtion kustannuksia. Turhia omalääkärikontakteja voitaisiin välttää myös raivaamalla todistusviidakkoa. Hoitotukilausunto voitaisiin korvata sairaalan epikriisillä täydennettynä ADL-toimintoja kuvaavalla rastitettavalla kaavakkeella. Epikriisin tulisi riittää myös erityiskorvattavien lääkkeiden tarpeen arviossa.

Saadaksemme tyytyväisiä, terveyskeskuksissa pysyviä lääkäreitä, meidän tulisi huolehtia siitä, että nuoret perusterveydenhuollon lisäpalveluun ja sijaisiksi tulevat lääkärit otetaan hyvin vastaan. Tulijalle tulee järjestää riittävästi perehdytystä terveyskeskuksen toimintaan ja hänellä tulee olla mahdollisuus kokeneemman kollegan opastukseen. Tutor-toiminnalla onkin saavutettu hyviä tuloksia. Omalääkärin työ on monipuolista ja vaativaa, joten kaikille lääkäreille tulisi järjestää riittävästi mahdollisuuksia osallistua myös työpaikan ulkopuolisiin koulutuksiin. Tässä asiassa odotamme paljon kansalliselta pelastusprojektilta.

Toimiva moniammatillinen hoitotiimi on omalääkäritoiminnan edellytys. Paras ja tehokkain tiimi muodostuu toistensa työtavat ja osaamisen tuntevista ammattilaisista. Osaava tiimi lähtee liikkeelle omien potilaidensa tarpeista ja kehittää itse itselleen tehokkaan ja kustannustietoisen työtavan. Ammattitaitonsa puitteissa kaikki tiimin jäsenet osallistuvat yhteisten potilaittensa hoitamiseen. Potilas pääse juuri sillä hetkellä tarvitsemansa ammattihenkilön hoitoon valmisteltuna. Työhuoneista täytyy löytyä tarvittava varustus, eikä kallista aikaa kulu tarvikkeiden etsimiseen ja turhaan konekirjoitustyöhön. Tiimin toiminnasta vastaa omalääkäri, joka huolehtii tiiminsä tukemisesta ja kantaa vastuun toiminnasta.

Kyselytutkimusten mukaan suurin terveyskeskuksessa työskentelevien lääkäreiden tyytymättömyyden aiheuttaja on tunne työnhallinnan puuttumisesta. Kehittämällä terveyskeskusten lääkäreiden työtä itsenäisempään suuntaan saadaan lääkärit kiinnostumaan omalääkärin työstä. Työ koetaan mielekkääksi ja hoitotulokset paranevat. Meidän tulisikin yhdessä työnantajan kanssa miettiä, miten terveyskeskuslääkäreiden työviihtyvyyttä voitaisiin parantaa. Suunnittelemalla ja kokeilemalla voimme löytää toimivan kokonaisuuden. Löytyisikö ratkaisu itsenäisestä ammatinharjoittajasta?