Kollega Pekka Halonen avaa Lääkärilehden helmikuun 10.päivän numerossa (1) keskustelun kiinnostavasta aiheesta. Pitäisikö lehden nykyistä luetteloa kuolleista lääkäreistä tehdä luettavammaksi? Voitaisiinko vainajan kuolinsyy läheisten luvalla kertoa? Ystävien ja työtovereiden kirjoittamia nekrologeja julkaistaan muutamia vuodessa. Läheisenkin ystävän muistokirjoitus jää usein vain aikaansaamattomuudesta tekemättä. Kuolemasta on helpompi kirjoittaa yleisellä (2) kuin yksilötasolla.

British Medical Journal julkaisi muistokirjoituksen (3) kesäkuussa 1988 kuolleesta epidemiologista A.L.Cochranesta. Hänen klassikkona pidettävä monografiansa terveydenhuollon palveluiden vaikuttavuudesta ja tehokkuudesta ilmestyi 1972 (4). Kirjassa esitetyt periaatteet ovat ajankohtaisia. Ne muodostavat eri puolilla maailmaa toimivien Cochrane-keskusten ja näyttöön perustuvan lääketieteen teoreettisen pohjan. Kyseessä oli kautta maailman tunnetun tiedemiehen ja vaikuttajan nekrologi.

Mutta millainen muistokirjoitus? Siinä kerrottiin että Archibald Leman Cochrane oli monien ikätovereidensa tavoin huumautunut (bemused) Freudin ja Marxin ideoista, mutta taistel- tuaan tasavaltalaisten puolella Espanjan sisällissodassa ja aloitet-tuaan psykoanalyysin opiskelun Wienissä hän ei ollut vakuuttunut kummastakaan kokemuksesta (unconvinced by either experience), joten hän palasi tutkijaksi. Rintamapalveluksessa hän jäi sotavangiksi Kreetalla 1941.

Kokemuksiaan neljän vuoden sotavankeudesta hän kuvasi lempeän sarkastisesti kuulussa kirjassaan. He always admitted the value of a private income in helping his career. Karieeri oli ripeästi nouseva; se päätyi Walesin yliopiston rintaelinsairauksien professuuriin ja Medical Research Councilin epidemiologisen yksikön johtajuuteen. Muistokirjoittajan käsitys professuurista oli: He was not a real succes as a professor, either as a teacher or on the senate. Nekrologissa oli vielä maininta: In 1957 he survived a professor of surgery's prognosis that he had only three months to live ja se päättyi sanoihin: He was a man with severe porphyria who smoked too much and was without the consolation of a wife, a religious belief, or a merit award - but he didn't do so badly. Kirjoituksen alla olivat kirjaimet ALC.

Kuuluisan miehen muistokirjoitus oli hämmentävä: Kuka voi kertoa arvostetusta vainajasta tämmöisiä yksityiskohtia? Katkeroitunut kollega vaiko kilpailevan koulukunnan kiivailija? Vastaus löytyi lehden etusivuilta. BMJ:n ulkoasu oli uusittu. Sen taitto ja typografia oli muutettu. Kyseessä oli ensimmäinen uudeksi muokatun arvostetun konservatiivisen lehden numero. Sisällysluettelon alakertana oli palsta Editor's choice. Siinä kerrottiin, että muutamia vuosia aikaisemmin lehden toimitus oli pyytänyt itse kirjoitettuja nekrologeja (self obituaries), saanut noin 50 ja julkaissut vuoden 1988 ensipuoliskolla neljä. Toimitus toivoi saavansa niitä edelleen julkaistaviksi. Vainajan Archibald Leman Cochranen nimikirjaimet ALC olivat muistokirjoituksen alla.

Cochranen itsestään kirjoittama nekrologi kuuluu ehkä brittiläiseen understatement tyylilajiin. Understatement on määritelmän mukaan to impress by moderation tai sometimes confined to the particular kind of rhetorical understatement in which for the positive notion required is substituted its opposite with a negative(5). Tämmöinen brittiläiseen kulttuuriin kuuluva tyylilaji ei välttämättä ole kotonaan meillä vakaan asiaproosan maisemassa - todennäköisesti eivät itse kirjoitetut nekrologitkaan. Vai olisiko sittenkin aihetta tiedustella sitä asianosaisilta? Kollega Halosen ehdotus omaksi kuolinilmoituksekseen (1) on oikeastaan liikahdus tähän suuntaan.

Voisiko Lääkärilehdessä olla Kuolleita-palstan vastuutoimittaja? Ehkäpä viikoittain ilmestyväksi muuttuvassa lehdessä riittäisi palstatilaa vanhenevaa ja laajenevaa lukijakunnan osaa kiinnostavalle aineistolle.

Tapasin kollega Halosen kesällä 1999 yhteisessä harrastuksessa. Hänen liikkumisensa tenniskentällä oli sellaista, että rohkenin epäillä ALS-diagnoosin pätevyyttä. Se oli kuitenkin asetettu kaikkien mahdollisten asiassa tarvittavien selvitysten ja vakaan harkinnan pohjalta. Kollega Halosen avoin, realistinen ja mutkaton suhtautuminen sairauteensa vaikutti koskettavasti, mutta merkillisellä, ennen kokemattomalla tavalla rauhoittavasti pelitovereihin: aktiivinen ihminen voi elää näin hyvässä sovussa vaikean parantumattoman sairauden kanssa. Kun myöhemmin kesällä tiedustelin häntä nelinpelikaveriksi, kuulin hänen lähteneen perinteiselle kalareissulle Lappiin. Toivottavasti voimme jatkaa ensi kesänä siitä mihin viimeksi jäimme!