Maallinen tomumaja tuntuu jäävän joskus vaille minkään instanssin noteerausta. Vaikka eksistenssini näppäimistön tällä puolen vaikuttaa luotettavalta, muutamat seikat saavat epäilemään sähkömagneettis-materiaalisen koosteen todellisuutta.

Banaalein esimerkki tarttuu käsiin joka aamu. Työpäivän alussa siviiliminä viikataan pukukaappiin ja virkavetimet puetaan ylle. Smurffipuvun päälle kuuluu valkoinen takki. Takin silmiinpistävin ominaisuus on väljyys; pienin saatavilla oleva koko on 44. Allekirjoittanut hamuaa vaatekaupassa kokoja 32-34.

Työtakki istuu kuin teltta. Rintatasku toimittaa hilpeästi vatsataskun virkaa, ja loputtomiin hihoihin on hyvä upottaa pakkaspyöräilyn viilentämät kädet. Viimeisetkin auktoriteetin rippeet kätkeytyvät runsaisiin laskoksiin, kun tuntematon potilas ja omaisensa tarkkailevat erikoislääkärin juurevaa, pellehermannoidia olemusta. Päivittäinen työnantajan message: pieniä lääkärintakkeja ei hankita, pieniä lääkäreitä ei ole (tai ainakaan niistä ei ole mitään väliä).

Yliopistokin nonchaleerasi olemassaoloni. Tuli tiedonanto: sähköpostitunnuksesi viedään ja yhteys lopetetaan, koska kaikki perus- ja jatkotutkinnot suorittanut lääkäri ei enää alma materin piiriin kuulu. Ei vaikka meneillään olisi kolme projektia, neljäs suunnitteilla ja viides loppumaisillaan, kaikki yliopiston nimiin.

Vastustin ankarasti tällaista hävyttömyyttä. Kun yhteydenotot atk-keskukseen tuottivat vain päänaukomista, lähetin rehtorille kirjeen. Vastaus oli yhtä tyhjän kanssa. Haluaisin taluttaa rehtorin kädestä pitäen katsomaan osaston 55 ilmoitustaulua. Se vahvistaisi, että todellakin edelleen teen sairaalatyöni ohella tutkimusta, mikä akatemian tehtäviin kai vielä kuuluu. Yliopiston sähköpostin voi taas saada dosentuurin saavutettuaan, mutta miten sellaiseksi voi tulla ilman jatkotutkimusta.

Arvoisa kriitikkoni ajattelee, että Aikion mielestä vaatteet ja yliopiston niuhottamissäännöt ovat keskeisiä kliinisen medisiinaprofession ongelmia. Häntä varten kerron nyt, miten täysin epämateriaalisin keinoin voi nollata lähimmäisensä.

Jokapäiväisin ja helpoin keino on jättää vastaamatta. Kun toinen kysyy mitä vaan, voi tekeytyä kuuroksi tai samoin tein kääntyä muualle; toimii kuin häkä. Kehittyneempi versio on pyytää toiselta ensin apua, rahaa tai jotain palvelusta, ja sen saatuaan jättää kiittämättä ja häipyä.

Terveydenhuoltoversio on se, että hoitaja kysyy tai lääkäri konsultoi kollega X:ää. Sen jälkeen heti kysytäänkin Y:ltä. Toki X:n tietoon tavalla tai toisella tulee, ettei hänen vastauksestaan perustettu, mikä kertoo X:lle karua kertomaa kaiken väliaikaisuudesta.

Moni toimii kaiken aikaa kuin eläisi vain tätä hetkeä varten. Aivan kuin muut paitsi oma minä ja oma perhe olisivat vapaata riistaa. Todisteeksi riittää muutaman kilometrin autoilu, jonka aikana useat Raikkoset ja Hakkiset kiirehtivät osoittamaan akan ratissa olevan heille kuin ilmaa. Kännykkäkulttuurin verrattomimmat ilmaisut vakuuttavat kanssaeläjien rauhan olevan kärpäsen surinaa. Myös terveydenhuoltoa väijyy riistomeininki, joka saa ihmiset vaatimaan mielipuolisen kalliita tai mielikuvituksellisen epäadekvaatteja hoitoja tai tutkimuksia - ihan sama sille, kunhan vain me saamme sitä parasta mitä naapuri, kumminkaima tai K-kaupan myyjä vain keksii.

Ahneus, kateus ja mustasukkaisuus syövät jokaista, rotan lailla:

... Tillin tallin juustoinen kuu,

tillin tallin juustoinen kuu

sen juustoon huumaantuu,

ja hiirenloukku räpsähtää.

Tillin talin juustoinen kuu,

tillin tallin juustoinen kuu.

Kun koivet kangistuu,

niin siimahäntä siivotaan pois,

minut siivotaan pois.

Silti vielä kerran:

Upeampi yö on päivää,

upeampi yö on päivää

yön tyynyille lyyhistyn.

(Kauko Röyhkä: Mikki Hiiren myöhemmät vaiheet. Albumilta Kauko Röyhkä & Narttu: Mikki Hiiren myöhemmät vaiheet, 1981)