Lehti 10b: Liitto toi­mii 10b/2001 vsk 56 s. 1219

Nina Tiainen: Potilaat ovat huolissaan, mutta kannustavat

Ulla Järvi

- Minä hoidan paljon keuhkosyöpäpotilaita, joista moni on jo kysellyt huolestuneena, miten heidän hoitonsa käy lakon aikana. Olen voinut rauhoitella heitä, että syövän kaltaiset henkeä uhkaavat sairaudet hoidetaan ihan normaalisti, kertoo alueensa lakkotoimikunnan varapuheenjohtaja, keuhkotauteihin erikoistuva Nina Tiainen Satakunnan keskussairaalasta Porista.

- Kuultuaan hoitojensa jatkuvan ennallaan potilaat ovatkin sitten lähes poikkeuksetta kannustaneet ja olleet varsin myötämielisiä pyrkimyksillemme, Nina Tiainen kertoo.

Naurahtaen hän toteaakin kansanedustajien tehneen todellisen palveluksen lääkäreille.

- Potilaista moni onkin kommentoinut, että te olette palkankorotuksenne sentään ansainneet!

Nina Tiainen muistuttaa aiemmista selvityksistä, joista on käynyt ilmi suomalaisten kuvitelmat lääkärien huimista palkoista. Ihmiset ovat sitten hämmästyneet kuultuaan todellisista luvuista.

- Vaikka tuntuu se keskipalkkakin kovin kauaksi karkaavan minunkin kaltaiseni tavallisen apulaislääkärin todellisesta tilipussista, Nina Tiainen huokaa.

Hän sanoo, että lakkoon on Satakunnassa valmistauduttu aika levollisin mielin. Tunnelma tosin tiivistyi lakon lähetessä.

Lue myös

- Tärkeintä on nyt muistaa, että potilasturvallisuudesta on pidettävä tunnontarkasti kiinni, koska sairaalan normaali toiminta on häiriintynyt, Nina Tiainen miettii.

- Yhtä tärkeää on muistaa, että elämä jatkuu lakon jälkeenkin. Sen soisi työnantajienkin muistavan, vaikka mielialat jossain vaiheessa kiristyisivätkin. Työntekijöitä tarvitaan myös lakon jälkeen, eikä millään sairaalalla taida olla varaa suhtautua lääkäreihin ylimielisesti. Meitä tarvitaan tulevaisuudessakin! Nina Tiainen sanoo.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030