Lehti 49: Liitto toi­mii 49/2012 vsk 67 s. 3681

Onnea uusille valtuuskunnan jäsenille

Raija Niemelä

Lokakuun lopussa päättyneessä valtuuskunnan vaalissa valittiin 60 uutta valtuutettua. Jäseniä aktivoitiin äänestämään tällä kierroksella mm. tekstiviestein ja mahdollisuudella äänestää sähköisesti tai postitse. Äänioikeuttaan käytti 11 406 jäsentä, joista 7 274 äänesti postitse ja 4 131 sähköisesti. Äänestysaktiivisuus laski hieman edellisistä vaaleista ollen nyt 47 %. Äänestysprosentti on edelleen erittäin hyvä järjestövaalien yleiseen tasoon verrattuna ja se on pysynyt 1,2 prosenttiyksikön sisällä kolmissa viimeisissä vaaleissa. Nuoret äänestivät eniten sähköisesti. Aktiivisimmin äänestivät yli 60- sekä alle 30-vuotiaat.

Hyvää vaalia ei synny ilman ehdokkaita, äänestäjiä ja vaalityöntekijöitä. Suuri kiitos kuuluukin 361 ehdokkaalle, kaikille äänestäjille ja ison työn tehneelle toimiston henkilökunnalle. Näistä vaaleista ei puuttunut myöskään dramatiikkaa. Vaalilautakunta joutui sääntöjen perusteella hylkäämään Kokemus käyttöön -vaaliliiton, koska sen asiakirjat toimitettiin liittoon vasta määräajan päättymisen jälkeen. Liitto tarvitsee kuitenkin kaikkien jäsentensä osaamista ja aktiivista mukanaoloa. Kaikki jäsenet ovat tervetulleita hakemaan valiokuntiin, joiden kokoonpanot päätetään jälleen ensi vuoden alussa.

Edellinen valtuuskunta aloitti kautensa 100-vuotisjuhlallisuuksilla. Juhlien jälkeen alkoi koko valtuuskuntakautta vahvasti leimannut strategiatyö. Valtuuskunta ohjasi ansiokkaasti hallitusta liiton toimintatapoja ja rakenteita mullistaneessa muutoksessa. Liitto valitsi missiokseen "Potilaan parhaaksi lääkärin taidoin" ja visiokseen "Yhtenäisen lääkärikunnan asiantuntija- ja ammattijärjestö, joka tuottaa hyötyä jäsenilleen ja keskeisille sidosryhmilleen". Samalla päätettiin mennä rohkeasti alueille ja kohti jäsentä sekä alkaa vastapelurista kumppaniksi. Isot muutokset herättävät tuntemuksia puolesta ja vastaan, ja voivat olla kipeitäkin. Tämän joutuivat huomaamaan sekä luottamushenkilöt että toimiston väki. Valtuuskuntakauden loppua kohden toiminta alkoi kuitenkin vakiintua ja löytää uudet muotonsa.

Lue myös

Uusi valtuuskunta 2013-2015 aloittaa kautensa 1.12.2012. Haasteita ei tule puuttumaan myöskään tulevalta valtuuskuntakaudelta. Liiton uudet toimintamuodot vaativat vielä arviointia ja hienosäätöä. Pyrkimys on edelleen lähemmäksi jäsentä. Terveydenhuoltoon suunnitellaan isoja rakenteellisia muutoksia samalla kun ympäröivä yhteiskunta haastaa lääkärin autonomiaa yhä enemmän. Lääkärikunnan kasvaessa ja eriytyessä paineet myös kollegiaalisuutta kohtaan lisääntyvät. Profession yhtenäisyys ja yhteiset arvot ovat kuitenkin edellytys yhteiskunnan luottamukselle. Yhteiskunnan luottamus on edellytys lääkärin autonomialle ja hyville työskentelyolosuhteille. Kollegiaalisuuden vaaliminen on koko lääkärikunnan yhteinen asia, jossa myös Lääkäriliiton valtuuskunnalla on oma roolinsa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030