Opetus- ja tutkimustehtävissä oleviin lääkäreihin kohdistuvat odotukset ovat korkeat. Heidän tulisi olla oman alansa asiantuntijoita, tutkia aktiivisesti sekä hallita yliopistopedagogiseen tutkimukseen perustuvat opetusmenetelmät. Lisäksi heillä tulisi olla erinomaiset vuorovaikutustaidot:

"Yliopisto kouluttaa opiskelijansa monipuolisiksi ja vastuullisiksi alansa asiantuntijoiksi. Opetus perustuu tieteelliseen tutkimukseen. Opetuksen järjestämisessä hyödynnetään yliopisto-opetusta ja oppimista koskevaa tutkimustietoa. Kaikki opettajat tutkivat ja kaikki tutkijat opettavat. Päämääränä on opiskelijalähtöinen, syvällinen oppiminen, joka luo pohjan elinikäiselle uuden oppimiselle. Opetuksessa käytetään tarkoituksenmukaisia ja yliopistopedagogiseen tutkimukseen perustuvia opetusmenetelmiä. Opintojensa aikana opiskelija hankkii valmiudet oman alansa tieteellisen tiedon hakemiseen, tiedon kriittiseen arviointiin, analysointiin ja hyödyntämiseen sekä uuden tieteellisen tiedon tuottamiseen ja siitä viestittämiseen. Tutkimusintensiivisen yliopiston opetuksen laadun lähtökohtia ovat laaja-alainen tutkimus ja erinomaiset opettajat, jotka ovat oman alansa asiantuntijoita ja tutkijoita. Opetustyön korkea arvostus näkyy opetusansioiden painottamisessa virantäytöissä." (Lähde: Helsingin yliopiston opetuksen ja opintojen kehittämisohjelma 2007-2009.)

Erityisesti perusterveydenhuollon lääkärikato on ollut näyttävästi otsikoissa viime vuosina. Myös valmistuvien lääkärien toimenpidetaidoista on kannettu huolta (Niemi-Murola ym. SLL 4/2008, 297-301). Noin 10 vuoden aikana opetuksen ja tutkimuksen alalla työskentelevien lääkärien määrä on vähentynyt 17 %, kun taas lääketieteen opiskelijoiden määrä on vastaavana ajanjaksona lisääntynyt reilut 70 %. Vuonna 2007 lääkäreistä vain 961 (6 %) työskenteli opetuksen ja tutkimuksen alalla. Opettajaresurssien vähentyminen ei ole voinut olla heijastumatta lääketieteen opetuksen ja tutkimuksen määrään sekä laatuun ja sitä kautta koko terveydenhuoltoomme. Aiheesta ei ole tutkittua tietoa, mutta näin suurta muutosta opettaja-opiskelijasuhteessa on pidettävä merkittävänä riskinä lääketieteen opetuksen tason alenemiselle. Etenkin yliopistosairaaloiden ulkopuolella tapahtuvan systemaattisen opetuksen turvaamiseksi tulisi luoda lisää opetus- ja tutkimusvirkoja. Määrällisesti riittävä ja monipuolinen sekä laadullisesti korkeatasoinen lääketieteen perusopetus on niin erikoislääkärikoulutuksen kuin koko terveydenhuollon peruspilari.

Opetuksen arvostusta on konkreettisesti parannettava profession sisällä. Monille opetus saattaa olla pakollinen lisä tutkimuksen ohella, johon ei henkilökohtaisen urakehityksen näkökulmasta "kannata" panostaa, koska tutkimusansiot edelleenkin käytännössä ratkaisevat professoreiden virantäytöissä. Opetusansioiden huomioiminen tasavertaisina tutkimusansioiden rinnalla virantäyttöjen yhteydessä lisäisi lääkärien halukkuutta panostaa niin ajallisesti kuin laadullisesti opetukseen ja sen kehittämiseen. Kaikilta yliopiston opetus- ja tutkimusviroissa olevilta lääkäreiltä tulisi myös edellyttää pedagogista koulutusta ja vuorovaikutustaitoja tutkimusansioiden lisäksi. Helsingin yliopiston opetuksen ja opintojen kehittämisohjelmassa todetaankin, että kaikkien opettajien tulee sekä tutkia että opettaa.

Myös opetus- ja tutkimustehtävien palkkauksen tulisi olla kilpailukykyinen kuntasektorin lääkärien palkkatason kanssa. Palkkauksen jälkeenjääneisyys on merkittävä este lääkärien hakeutumiselle opetus- ja tutkimusvirkoihin.

Hyviä ja innostavia opettajalääkäreitä on tähän asti riittänyt. Siitä näyttönä on esimerkiksi Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan saavuttama Helsingin yliopiston opetuksen huippuyksikön status! (www.med. helsinki.fi/esittely). Lääketieteen perusopetus säilyy korkeatasoisena antamalla opetukselle ja opettajalääkäreille heille kuuluva arvostus sekä turvaamalla riittävät opettajaresurssit sekä palkkataso.