Opiskelijat ideoivat sähköisen yhteisön lääkäreille
Lääketieteen ja Aalto-yliopiston opiskelijat saivat tehtäväkseen ideoida Lääkäriliitolle tulevaisuuden yhteisöllisen verkkopalvelun. Tehtävänä oli unohtaa kaikki nykyinen ja rakentaa kokonaan uudenlainen palvelu.
- Halusimme suunnitella lääkäriyhteisölle palvelun, joka olisi niin vetävä, että lääkäri avaisi sen joka aamu ja pystyisi hyödyntämään sitä niin työssään kuin yhteisöllisyyden luomisessakin, nelihenkisen opiskelijaryhmän jäsen Elina Kosonen sanoo.
Yhteistyö oli osa lääketieteen ja Aalto-yliopiston opiskelijoiden poikkitieteellistä BMI-hanketta (bioinformation technology, medicine, information networks), jossa opiskelijat ideoivat uusia sähköisiä palveluita terveysalan organisaatioiden käyttöön.
Opiskelijoiden suunnittelemassa palvelussa lääkärillä olisi oma profiili, jonka avulla henkilö saisi kohdennetusti häntä kiinnostavaa tietoa ja voisi myös jakaa ammattiinsa liittyvää tietoa niin halutessaan. Palvelun sisällä lääkärit muodostaisivat erilaisia yhteisöjä esimerkiksi työpaikan tai erikoisalan mukaan.
Lääkärillä olisi myös mahdollisuus ottaa kantaa esimerkiksi liiton valmistelemiin lausuntoihin tai kysyä apua suoraan liiton asiantuntijoilta. Lisäksi se kokoaisi modernisti tarjoiltuna liiton jäsenedut sekä Lääkärilehden ja liiton uusimmat uutiset.
Lääkäriliiton jäsenpalvelupäällikkö Anu Mustakari yllättyi, mitä opiskelijat saivat kahdessa viikossa aikaan.
- Palvelussa oli paljon samaa, mitä olemme liitossakin valmistelleet. Uskon, että voimme hyödyntää opiskelijoiden tuoretta näkemystä valmistellessamme liiton uusia sähköisiä palveluita, Mustakari sanoo.