Lehti 43: Liitto toi­mii 43/2013 vsk 68 s. 2774

Oppia ikä kaikki

Kari-Pekka Martimo

Lääkäreiden nauttima luottamus ja arvostus perustuvat ennen kaikkea pitkän koulutuksen tuomaan ammattitaitoon. Lisääntyvä ja uusiutuva tieto sekä uudet ammattitaitovaatimukset edellyttävät, että lääkärit ylläpitävät osaamistaan myös valmistumisensa jälkeen. Sen vuoksi monissa maissa lääkäreiden tulee oikeutensa säilyttääkseen pystyä osoittamaan, että ammattitaitoa ylläpidetään riittävällä täydennyskoulutuksella.

EU:ssa asiaan on myös kiinnitetty huomiota. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan ole nähty tarpeelliseksi velvoittaa yksittäistä lääkäriä todistamaan osaamistaan uransa aikana sen enempää tentillä kuin dokumenteilla suoritetuista täydennyskoulutuksista. Sen sijaan jokaisen jäsenmaan pitää huolehtia kansallisin käytännöin, että lääkärit eivät jää "lepäämään laakereillaan" ja luota kerran hankittujen tietojen ja taitojen riittävän uran loppuun asti.

Lääkäriliitto on julkaissut oman suosituksensa lääkäreiden täydennyskoulutuksesta jo vuonna 1999. Siinä lähtökohtina on koulutukseen osallistumisen vapaaehtoisuus sekä toisaalta lääkärin oikeus ja toisaalta eettinen velvollisuus osallistua täydennyskoulutukseen. Lisäksi suosituksessa sanotaan selvästi, että "lääkärillä tulee olla oikeus ammatin edellyttämään työpaikan ulkopuoliseen täydennyskoulutukseen työnantajan kustannuksella vähintään kahden viikon ajan (10 työpäivää) vuodessa".

Tuoreen Lääkärit Suomessa -tilaston mukaan vuonna 2012 kaikista työikäisistä lääkäreistä vain neljännes ylsi suosituksen mukaiseen määrään täydennyskoulutusta ja 8 %:lla ei ollut täydennyskoulutusta ollenkaan. Lääkäreiden välillä oli suuria eroja erikoistuneiden ja erikoistumattomien sekä eri erikoisalojen ja toimipaikkojen välillä.

Yksi syy tilaston tuloksiin voi olla se, että kaikkia vuoden aikana käytyjä koulutuksia on vaikea muistaa. Tähän haasteeseen välittömän avun tuo lokakuun alussa avattu Taitoni.fi-verkkopalvelu (www.taitoni.fi), jonne kaikilla lääkäreillä on pääsy Fimnet-tunnuksin tai, jos niitä ei ole, pankkitunnuksin. Kannattaa ainakin käydä katsomassa videot, jotka kertovat selkeästi, mitä hyötyä portaalista on ja miten omaa ammatillista kehittymistään voi tehostaa.

Paitsi että koulutuskalenterista saa käydyt koulutukset siirrettyä kätevästi omiksi suoritteikseen, Taitoni.fi auttaa jäsentämään täydennyskoulutusta seitsemän osaamisalueen avulla. Ne auttavat tarkistamaan, että koulutuksella vahvistetaan monipuolisesti kaikkia lääkärin työssä tarvittavia osa-alueita.

Lue myös

Haastavin, mutta oppimisen kannalta keskeinen alue on omien oppimistavoitteiden asettaminen ja niiden seuraaminen. Tavoitteiden asettaminen on oppimisen kannalta keskeistä, koska niiden avulla ohjataan tarkkavaisuutta ja tehdään oppimisesta tavoitteellisempaa. Jokaisen koulutuksen tulee valmentaa lääkäriä kohti ammattitaidon kehittämiselle asettamiaan tavoitteita.

Oppimisen mahdollisuuksia ei aina tarvitse hakea työpaikan ulkopuolelta. Lääkäriliiton suosituksen mukaan jokaisen lääkärin työaikaan tulee sisältyä myös työpaikkakoulutusta ja henkilökohtaista täydennyskoulutusta vähintään viisi tuntia viikossa. Myös tälle koulutukselle on asetettavissa tavoitteet, joiden saavuttamisen koulutuksen myötä voi kirjata Taitoni.fi:n avulla.

Työhyvinvointi on myös ammattitaito- ja osaamiskysymys. Sen lisäksi lääkäreiden erityisasema yhteiskunnassa säilyy vain, kun varmistamme riittävän osaamisen. Pidetään siitä itse huolta niin läpinäkyvästi, ettei ulkopuolista kontrollia välttämättä tarvita jatkossakaan.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030