Lehti 25-26: Liitto toi­mii 25-26/2003 vsk 58 s. 2904 - 2905

Oulun aluepäällikkö Riitta Keskitalo: Järjestöelämä viehättänyt lapsesta lähtien

Oulun vastuualueen aluepäällikkö Riitta Keskitalolla on pitkä kokemus Lääkäriliiton aluepäällikön työstä. Hän on ollut aluepäällikkönä vuodesta 1994 lähtien eli kohta jo kymmenen vuoden ajan.

- Aluepäällikkö on jonkinlainen välittäjä liiton ja paikallisosastojen välillä. Sitä työ on ollut pitkään. Viime aikoina on kuitenkin korostetummin tullut esille se, että yksittäiset kollegat ottavat yhteyttä palkka-asioissa ja erilaisissa ongelmissa. Olen jopa käynyt neuvotteluissa mukana muualla kuin omassa yksikössäni, hän kuvailee aluepäällikön työsarkaa.

Mika Vehkasaari

Keskitalo työskentelee terveyskeskuslääkärinä Oulun terveyskeskuksessa.

- Minulla on virka opiskelijaterveydenhuollossa, mutta lääkärin työtä en tee kuin 15 tuntia viikossa eli kaksi päivää. Merikosken erityiskoulu on minun työmaatani. Kyse on ammatillisesta kuntoutuksesta, hän kertoo työstään.

Keskitalon äidinkielenä on ruotsi ja hän on kotoisin Pietarsaaresta.

- Nykyään puhun kuitenkin hyvin oululaisittain. Kukaan ei oikein voisi kuvitellakaan, että olisin jostain muualta.

Hän on myös Akavan pääluottamusmies.

- Luottamusmies olen ollut vuodesta 1990 alkaen. Nyt on kolmas kausi menossa ns. Y-puolen pääluottamusmiehenä, jolloin edustan kaikkia muita paitsi opettajia. Minulle kuuluvat lääkärisopimus, KV-TES ja teknisten sopimus.

JÄRJESTÖELÄMÄSSÄ VIEHÄTTÄÄ YHDESSÄ TEKEMINEN

Mikä sitten viehättää järjestötoiminnassa?

- Syy johtuu varmaan lapsuusiästä ja elämästä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Siellä on sellainen yhdessä tekemisen perinne. Olen vetänyt lapsiryhmän teatteriesityksiä alle kouluikäisenä palokunnantalolla. Isä teki sivuhommana ruotsinkielisen palotorjuntaliiton toiminnanjohtajuutta. Olen jopa saanut kunniamerkin osallistumisesta kymmenelle palokuntapoikaleirille. Minä hoidin siellä kanttiinia ja olin joukon jatkeena kaikissa paloharjoituksissa, muistelee Keskitalo järjestötoimintansa alkuaikoja.

Lapsuudenkodissa oli vanha monistuskone.

- Sillä monistettiin jokaiseen ruotsinkieliseen kuntaan isoja postituksia ja nuoltiin kirjekuoria. Ja lapset laitettiin aina töihin. Kiinnostus järjestöelämään on kyllä minulla lähtöisin lapsuudesta.

Järjestötoiminta vie paljon aikaa.

- Minulla se varsinaisesti käynnistyi vuoden 1984 lääkärilakosta. Silloin opin mm. keittämään kahvia, vaikka en sitä itse juokaan. Nyt keittelen kahvia ihan sujuvasti. Noista ajoista lähtien minulle on pikkuhiljaa tullut tehtäviä lisää ja luottamiesurakin alkoi.

OULUN VASTUUALUEELLA YHDEKSÄN PAIKALLISOSASTOA

Oulun vastuualueella on Lääkäriliitolla kaiken kaikkiaan yhdeksän paikallisosastoa: OYS:n paikallisosasto, Oulun seudun paikallisosasto, Rovaniemen paikallisosasto, Kainuun paikallisosasto Kajaanissa, Kokkolan paikallisosasto, Länsi-Pohjan paikallisosasto Kemissä, Raahen paikallisosasto, Kemijärven seudun paikallisosasto sekä Pyhä-Kalajokilaakson paikallisosasto Oulaisissa.

- Suhteessa lääkärimäärään on osanottoprosentti kokouksiin selkeästi korkeampi täällä pohjoisessa kuin etelässä. Kun esimerkiksi Kainuun alueella on viitisenkymmentä lääkäriä, voi paikallisosaston kokouksessa olla paikalla yli 20 lääkäriä. Se on aivan huikea osanottoprosentti, kehuu Keskitalo kainuulaisia.

Hän kertoo, että myös Rovaniemellä, Kokkolassa ja Raahessa on ollut paikallisosaston kokouksissa hyvin väkeä paikalla.

Lakon aikana aluepäällikön työ aktivoitui toden teolla.

- Kun ottaa mukaan lakon valmistelun, itse lakkoajan ja lakon jälkeiset paikalliskierrokset, niin kyllä siinä toista vuotta meni melkein vapaapäivittä, muistelee Keskitalo.

Oulun lakkotoimistona toimi Keskitalon työhuone.

- Lisäksi OYS oli jatkuvassa lakossa. Olin palkattomalla virkavapaalla aina silloin, kun Oulussa oli lakko. Olin päivittäin lakkotoimistossa tavoitettavissa. Tiedotusvälineet ottivat aika paljon yhteyttä.

VIIKOITTAIN YHTEYDENOTTOJA

Keskitalo sanoo, että kollegat ottavat häneen yhteyttä viikoittain.

- Olen ollut täällä jo niin kauan, että ihmiset tuntevat minut. Kun Oulun ympäristökuntia on siirtynyt väestövastuuseen, olen käynyt niillä paikkakunnilla puhumassa asiasta useammassa kokouksessa.

Myös työnantajapuoli ottaa yhteyttä.

- Tunnemme toisemme kohtuullisen hyvin. Johtavat lääkärit ovat yhteyksissä ja tarkistavat asioita.

Oulun seudulla on vuoden 1984 lääkärilakosta lähtien toiminut ohjelmaryhmä, jota Keskitalo on vetänyt.

Lue myös

- Olemme lähes joka vuosi pitäneet kevät- ja joulujuhlan lähialueen terveyskeskuslääkäreille. Muutaman kollegan kanssa kirjoitetaan ohjelma ja puvustetaan tilaisuudet.

Onko aluepäällikön tehtäväkuva hyvä nykyisellään vai pitäisikö sitä jollain tavalla kehittää?

- Jos aluepäällikön työkenttää laajennettaisiin nykyisestään, sitä ei pystyisi oman työn ohella tekemään, vaan se vaatisi jo työsuhteen liittoon. Jos oletettaisiin aluepäällikön lähtevän mukaan neuvotteluihin, sen täytyy tapahtua päiväsaikaan.

Jos aluepäällikön tehtäviä lisättäisiin, niin se edellyttää Keskitalon mielestä pohjan muuttamista. Hän muistuttaa, että aluepäällikön työ on ollut luottamusmiestoiminnan tyyppistä.

- Emme ole olleet liiton virkailijoita.

Aluepäälliköille on varattu mahdollisuus perehtyä liiton toimistossa Lääkäriliiton ja oman alueensa toimintaan vuosittain noin viikon ajan.

- Tulen liiton toimistoon töihin alkusyksystä elokuun viimeiseksi viikoksi, hän kertoo.

LATTARITANSSIT INTOHIMONA

Aina kun vapaa-aikaa jää, kuluu Keskitalon aika tanssin parissa. Hänen molemmat tyttärensä ovat olleet kilpatanssijoita.

- Lattaritanssit ja salsa ovat lähellä sydäntäni. Parhaimmillaan tulee salsattua kymmenisen tuntia viikossa. Sen lisäksi harrastan vielä perinteisiä lavatansseja.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030